Lahden OSKE LAB

Kuva
OSKE LAB-hanke
OSKE LAB vahvistaa alueen elinvoimaisuutta ja osaamisen uusiutumista tukemalla korkeakoulutettujen maahanmuuttajien työllistymistä. Korkeakoulutettujen lisäksi hankkeen palveluista hyötyvät korkeakouluopinnoista kiinnostuneet sekä korkeakoulussa parhaillaan opiskelevat maahanmuuttajat.

OSKE LAB on osa Lahden kaupungin verkostomaisen osaamiskeskuksen hankekokonaisuutta, johon ovat kuuluneet myös Lahden kaupungin ja Koulutuskeskus Salpauksen OSKE-hankkeet.
Toteutusaika
-
Projektin tila
Päättynyt
Toteutusalue
Kansallinen
Rahoitus
OKM
LABin rooli
Hallinnoija
Yksikkö
Hyvinvointi
Painoala
Hyvinvointi
Projektissa tapahtuu

Muistiinpanoja kirjoittava henkilö

 
Osaamisen tunnistamisen työkalu

Osaamisen tunnistaminen -testi on julkaistu Osaamisenpaikka.fi-sivustolla! Testi auttaa maahanmuuttajia tunnistamaan omaa osaamistaan esim. silloin, kun hän etsii töitä tai haluaa opiskella korkeakoulussa. Ohjaajat ja opettajat voivat hyödyntää testiä työkaluna ohjauskeskusteluissa ja jatkopolun suunnittelussa. Testissä on käytetty selkeää suomen kieltä. Minimitaitotaso on B1.

Osaamisen tunnistamisen testi

 

Hankkeesta kirjoitettua

Artikkelit

Blogit ja uutiset

Videot

Uutiskirjeet

----------------------------------------------------------

 

Hanke on päättynyt, ohjausta ym. toimintaa ei enää järjestetä.

 

AIEMMIN TAPAHTUNUTTA:

 

Henkilökohtainen ohjaus ja neuvonta maahanmuuttaneille

Haluatko kysyä opiskelusta? Tarvitsetko apua korkeakouluun hakemiseen? OSKE LAB -hanke pystyy tarjoamaan vielä jonkin verran henkilökohtaista ohjausta syksyn 2023 aikana. Asiointikielet suomi, englanti, venäjä, ukraina. Ajanvaraukset: oskeatlab [dot] fi (oske[at]lab[dot]fi)

Varaa infotilaisuus ryhmällesi

Infotilaisuuden aiheena voi olla esim. Suomen koulutusjärjestelmä, hakeminen ammattikorkeakouluun, valintakokeet, Avoin AMK tms. Infot voidaan toteuttaa suomen, englannin tai venäjän kielellä. Ota yhteyttä: oskeatlab [dot] fi (oske[at]lab[dot]fi)

Mentorointiohjelma käynnistyi taas elokuussa

OSKE LAB -hanke organisoi Lahdessa maahanmuuttaneiden työllistymistä tukevaa mentorointiohjelmaa. Uusi ryhmä starttasi elokuussa 2023 ja lopettaa ennen joulua.

Mentoroitavat eli aktorit ovat Suomeen muuttaneita osaajia. Ohjelman tavoitteena on tukea heidän työllistymistään suomalaisille työmarkkinoille. Mentorit ovat vapaaehtoisia työelämän edustajia, jotka jakavat osaamistaan ja tietoaan aktoreille. Mentorointikieli on suomi.

Lue lisää syksyn mentorointiohjelmasta 
Juttu aiemmasta mentorointiohjelmasta

 

Henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa maahan muuttaneille

OSKE LAB -hanke on tarjonnut henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa korkeakoulutusasioista maahanmuuttaneille. Kesään 2023 asti ohjausta järjestettiin Palvelutorilla kerran viikossa myös ilman ajanvarausta.

 

Koulutusta opiskelu- ja työelämätaidoista

OSKE LAB -hankkeen järjestämä osaamista täydentävä ja sanavarastoa laajentava koulutus maahanmuuttajille:

KEHITÄ OPISKELUN JA TYÖELÄMÄN TAITOJASI
21.3.2023 alkaen tiistaisin klo 16–18

Koulutuksessa aiheena mm. digitaaliset taidot, oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen, työelämään ja opiskeluun liittyvät taidot.

Lisätietoa koulutuksesta
Koulutuksen mainos (pdf)
Artikkeli: Tarpeellista ja hyödyllistä tietoa ilman tarpeettomia sanoja
Blogikirjoitus: Emotionaalinen ja sosiaalinen tuki osana maahanmuuttajien koulutusta

 

Ohjauksen jouluglögit 14.12.2022

Verkostoitumis- ja infotilaisuus henkilöille, jotka ohjaavat maahanmuuttajia koulutus- ja työllistymisasioissa Lahden seudulla.

Opiskeluinfot loka-marraskuussa 2022

Maahan muuttaneille tarkoitetuissa infoissa kerrotaan erilaisista koulutusmahdollisuuksista sekä hakemiseen ja opiskeluun liittyvistä asioista. Tilaisuuksien teemat ja ajankohdat:

  • 20.10.2022 klo 16 Suomen koulutusjärjestelmä
  • 25.10.2022 klo 16 Ammattikoulu ja ammattikorkeakoulu – mitä eroja?
  • 3.11.2022 klo 16 LAB-ammattikorkeakoulu: haku ja valintakoe
  • 17.11.2022 klo 16 LAB-ammattikorkeakoulun mahdollisuudet maahanmuuttajille

Paikka: Lahden Palvelutorin Lava (Klubi) -tila (Kauppakeskus Trion 2.kerros)

Infot pidettiin selkeällä suomen kielellä sekä englannin kielellä, lisäksi oli mahdollista esittää kysymyksiä myös venäjäksi ja ukrainaksi.

Infotilaisuuksien esite (pdf)
 

Infotilaisuudet Palvelutorilla Lahdessa

Syksyn 2022 infotilaisuudet Palvelutorilla (Kauppakeskus Trio, 2. kerros):

  • Ke 14.9. klo 15.30–16.30 Asunnon vuokraaminen
  • Ma 19.9. klo 16–17 Vakuutukset Suomessa
  • To 29.9. klo 16–17 Verotus Suomessa
  • To 6.10. klo 16.30–17.30 Suomalainen työkulttuuri
  • Ke 12.10. klo 16–17 Suomalaiset tavat, esimerkiksi juhlapyhät

Infot ovat suomenkielisiä, tulkkaus ukrainaksi, arabiaksi, dariksi, tigrinjaksi ja venäjäksi.

Järjestävät hankkeet: Arjen Apu, МІCTОК, OSKE LAB
 

Henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa Zoomissa (2021-2022)

OSKE LAB -hanke on tarjonnut henkilökohtaista ohjaus- ja neuvontapalvelua korkeakoulutusasioissa maahanmuuttajille Zoomissa suomen, englannin ja venäjän kielellä.

Zoom-neuvonnan esite, kevät 2022 (pdf)

Opiskelun infot Palvelutorilla (2021-2022)

OSKE LAB ja OSKE Salpaus -hankkeet ovat järjestäneet maahanmuuttajille opiskelun infoja keväällä 2022 ja syksyllä 2021. Infoissa oli mahdollista kuulla erilaisista koulutusmahdollisuuksista ja kysyä opiskeluun liittyvistä asioista. Infot järjestettiin Lahden Palvelutorilla Kauppakeskus Triossa.

Opiskelun infojen teemat ja aikataulu, kevät 2022 (pdf)
Teemapäivät syksyllä 2021 (pdf)

Ratkaisuja osaajapulaan -verkkotapahtuma (13.10.2021)

Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa toimiville työnantajille suunnatussa tapahtumassa oli mahdollisuus

  • kuulla lisää erilaisista ratkaisuista osaajapulan aiheuttamiin haasteisiin
  • tutustua monipuoliseen, osaajien rekrytointia helpottavaan palvelutarjontaan
  • kuulla erilaisista väylistä kaipaamaasi osaajaan löytämiseen 

Tapahtuman koordinoinnista vastasivat Lahti TalentHub, TalentHUB Etelä-Karjala, Kaakon Kokka, MESH sekä Lahden OSKE -hankkeet.

Esitysten tallenteet 

Ohjauksen iltapäivä (18.10.2021)

Lahden kaupungin, Koulutuskeskus Salpauksen sekä LAB-ammattikorkeakoulun OSKE -hankkeet järjestivät maanantaina 18.10.2021 Ohjauksen iltapäivän. Tilaisuus oli tarkoitettu henkilöille, jotka ohjaavat maahanmuuttajia koulutus- ja työllistymisasioissa ja jotka toimivat Lahden seudulla. Tapaamisen tarkoituksena oli kehittää Lahden verkostomaista osaamiskeskusta yhdessä eteenpäin.

Osallistujina oli pääasiassa opettajia, ohjaajia ja muuta henkilöstöä (esim. projektipäälliköt, koordinaattorit, TKI-asiantuntijat). Ryhmätyöskentelyn jälkeen syntyi paljon uusia näkökulmia ja ideoita. Myöhemmin on tavoitteena järjestää tapahtuma, jossa jatketaan yhteistä työskentelyä maahanmuuttajin verkostomaisen osaamiskeskuksen edistämiseksi. 

Ohjauksen jouluglögit (17.12.2021)

 

Tavoitteet
Hankkeen päätavoitteet:

1) kohderyhmän tarpeisiin perustuva tuki (henkilökohtainen neuvonta, ryhmille suunnatut tietoiskut ja työpajat, verkostoitumisen tukeminen)

2) rekrytoinnin helpottaminen (työnantajien ja työnhakijoiden matalan kynnyksen kohtaamiset, mentorointiohjelma, koulutukset)

OSKE LAB hyödyntää kaikkien tavoitteiden saavuttamisessa digitaalisia toimintatapoja ja pyrkii kehittämään uudenlaisia ratkaisuja yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa.

Hankkeen osallistujatavoite on 240 korkeakoulutettua maahanmuuttajaa.
Hankkeen vaikuttavuus
Hankkeen tuloksena kohderyhmän työllistymismahdollisuudet paranevat. Tämä on Päijät-Hämeen kannalta tärkeää, koska tilastojen mukaan maahanmuuttajataustaiset työllistyvät alueella muuta maata huonommin huolimatta sitä, että monella alla kärsitään jo työvoimapulasta.
Kestävän kehityksen tavoitteet
Projektipäällikkö
Marja Kiijärvi
TKI-asiantuntija
marja [dot] kiijarviatlab [dot] fi

Uutiset aiheesta

Tarinat aiheesta

Sijainti