Kohti korkeakouluopintoja – ohjausta maahanmuuttajille

Kuva
Osallistujia Opiskelun info -tilaisuudessa
Maahanmuuttajille tarkoitetut Opiskelun infot jatkuvat Lahden Palvelutorilla vielä kesän kynnyksellä. Tarjolla on tietoa korkeakouluopintoihin valmentavasta koulutuksesta sekä suomen kielen opinnoista. Infotilaisuudet järjestää OSKE LAB -hanke yhteistyössä Koulutuskeskus Salpauksen OSKE-hankkeen kanssa.

Kevään 2022 aikana järjestetyissä Opiskelun infoissa on kerrottu mm. korkeakouluun hakemisesta ja erilaisista opiskelumahdollisuuksista, avoimen ammattikorkeakoulun ja yliopiston opinnoista sekä maahanmuuttajille suunnatusta sairaanhoitaja (AMK) -koulutuksesta. LAB-ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat ovat käyneet esittelemässä korkeakouluopiskelua. He myös haastattelivat maahanmuuttajataustaista opiskelijaa, joka kertoi omasta opiskelupolustaan ja henkilökohtaisista kokemuksistaan.

Viimeisimmissä tilaisuuksissa on ollut mukana noin 40 osallistujaa, kuulijoita on ollut mm. kotoutumiskoulutuksen ryhmästä Arffmanilta ja Minun Suomeni -ryhmästä Harjulan Setlementistä.

Opiskelun infojen aiheet

Kevään viimeisten Opiskelun infojen teemat ja ajankohdat:

  • Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille
    maanantaina 30.5.2022 klo 13
  • Opiskele suomen kieltä itsenäisesti kesällä
    maanantaina 6.6.2022 klo 13

Tilaisuuksissa on mahdollista kysyä ja keskustella opiskeluun liittyvistä asioista.

Opiskelun infot ovat avoimia ja ne järjestetään Lahden Palvelutorilla, Kauppakeskus Trion toisessa kerroksessa.

Henkilökohtaista ohjausta Zoomissa

OSKE LAB -hanke tarjoaa maahanmuuttajille myös henkilökohtaista ohjaus- ja neuvontapalvelua korkeakoulutukseen liittyvissä asioissa. Ohjausta on saatavilla suomen, englannin ja venäjän kielellä vielä toukokuun ajan ilman ajanvarausta Zoomissa tiistaisin klo 11–13 ja keskiviikkoisin klo 14–16.

Ohjauksen Zoom-linkki: https://lut.zoom.us/j/8588184901

Mitä OSKE LAB -hanke tekee?

LAB-ammattikorkeakoulun OSKE LAB -hanke tukee korkeakoulutettujen maahanmuuttajien työllistymistä. Hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama. OSKE LAB on osa Lahden kaupungin verkostomaisen osaamiskeskuksen hankekokonaisuutta, johon kuuluvat myös Lahden kaupungin ja Koulutuskeskus Salpauksen OSKE-hankkeet.

Lisätietoa: lab.fi/fi/projekti/lahden-oske-lab
Ota yhteyttä: oskeatlab [dot] fi

OSKE LAB löytyy myös Instagramista: @oske_lab

Marja Kiijärvi
TKI-asiantuntija
marja [dot] kiijarviatlab [dot] fi
Sijainti