Työn ohessa opiskelun mallin kehittäminen LABin sosionomikoulutuksessa

Hanke kohdentuu LAB-ammattikorkeakoulun sosionomitutkinnon verkkototeutuksen kehittämiseen. Perinteinen ammattikorkeakouluopetus on ollut aikaan ja paikkaan sidottua. Sosionomitutkintoon (210 op / 3,5 vuotta) kuuluu 45 opintopistettä harjoittelua, joista puolet tehdään muualla kuin omassa työssä. Hankkeessa kehitetään vaihtoehtoisia suoritustapoja ja omassa työssä oppimisen mahdollisuuksia. Kehitettävä malli juurrutetaan osaksi LAB-ammattikorkeakoulun perustoimintaa. Sosionomikoulutuksen verkkotutkinnosta kehitetään pysyvä toteutusmalli, joka aidosti mahdollistaa työn ohessa opiskelun (Opi ja kehitä -malli). Mallin kehittämistä jatketaan palautteen ja kokemusten karttuessa myös hankkeen jälkeen.



Kehittämistyöhön osallistuu opiskelijat työnantajineen, sekä koko sosionomikoulutuksen opettajatiimi, jotta sitoutuminen uuteen malliin toteutuu.



Kehitettävässä mallissa:

1. Vähennetään pakollisia verkkotyöpajoja kehittämällä joustavia suoritustapoja ja vahvistamalla työelämäläheistä oppimista.

2. Lisätään vaihtoehtoisia ajankohtia läsnäoloa vaativaan opetukseen ja vaihtoehtoisia tapoja osaamisen osoittamiseen.

3. Kehitetään harjoittelujen käytäntöjä, työkiertomahdollisuuksia ja ohjeistusta, jotta osaamistavoitteita vastaavan harjoittelun järjestyminen helpottuu. Näin vähennetään pakollista työstä poissaoloa harjoittelujen aikana.
Toteutusaika
-
Projektin tila
Käynnissä
Toteutusalue
Kansallinen
Rahoitus
JOTPA
LABin rooli
Hallinnoija
Yksikkö
Hyvinvointi
Painoala
Hyvinvoiva ihminen
Tavoitteet
Uusien mallien kehittäminen ja omaksuminen vaatii kouluttautumista ja vanhoista tavoista poisoppimista. Kehittämistyöhön tarvitaan sekä opiskelijat että koko sosionomikoulutuksen opettajatiimi, jotta uuteen malliin sitoutuminen mahdollistuu. Opetushenkilöstön kehittyvän, uuden osaamisen avulla:

1. Vähennetään pakollista läsnäoloa vaativia verkkotyöpajoja (kontaktiopetusta verkossa)

- Kehitetään opintoihin vaihtoehtoisia, joustavia, aikaan ja paikkaan sitomattomia suoritustapoja ja osaamisen osoittamisen käytäntöjä

- Kehitetään ja vahvistetaan työelämäläheistä oppimista, kartoittaen ja vahvistaen työssä oppimisen mahdollisuuksia ja käytäntöjä opintokokonaisuuksissa

- Tehostetaan toiminnallisia ja vuorovaikutuksellisia verkkotyöpajoja

2. Lisätään vaihtoehtoisia ajankohtia läsnäoloa vaativaan opetukseen työn ohessa opiskelun helpottamiseksi (esim. iltaisin)

3. Kartoitetaan ja kehitetään harjoittelujen suorittamiseen liittyviä käytäntöjä ja opiskelijaohjeistusta

- Lähtökohtana, että harjoittelujen suorittaminen mahdollistuisi mahdollisimman pitkälti omassa työssä, jolloin työstä poissaoloja ei synny

- Kehitetään työkiertomahdollisuuksia ja työtehtäväjärjestelyjä harjoittelujen osaamistavoitteiden saavuttamiseksi

- Selkeytetään ja vahvistetaan opiskelijaohjeistusta koko opintojen harjoittelupolun suunnittelemiseksi taloudellisesti kestävällä tavalla
Hankkeen vaikuttavuus
LABin sosionomikoulutuksen verkkototeutusta joustavoitetaan nykyisestä, jotta työn ohessa opiskelu aidosti mahdollistuu, toteutuen edelleen osaamistavoitteiden mukaisesti.
Kestävän kehityksen tavoitteet
Projektipäällikkö