Kuvataiteilija (AMK), kuvataide, päivätoteutus, Lappeenranta, 240 op

Next enrollment date
-

Fine Arts

Kuvataiteilija on oman aikansa tulkitsija

Kuvataiteilijana keskustelet kuvien kautta. Käyt visuaalista vuoropuhelua taiteen keinoin. Työsi ytimen muodostavat teosten ideointi, suunnittelu, toteutus, esittäminen sekä vuorovaikutus taiteen vastaanottajien kanssa. Toteutat erilaisia hankkeita yksin ja yhdessä muiden kanssa. Kuvataiteilijat voivat tehdä myös asiantuntijatöitä, esimerkiksi opetus- ja suunnittelutöitä tai työllistyä erilaisiin projekteihin.

Kuvataiteen koulutuksessa opiskelet taidetta monipuolisesti. Opintojesi alussa hankit kattavat perustaidot kuvataiteen eri menetelmistä ja ilmaisukeinoista. Sen jälkeen voit syventyä yhden taiteenalan opintoihin tai kerätä opintoihisi yhdistelmän eri taiteenlajeja.

Taidegrafiikkaa, maalausta, piirustusta, kuvanveistoa ja korutaidetta

LABin kuvataiteen koulutuksen vahvuuksia ovat erityisesti taidegrafiikka, maalaus, piirustus, kuvanveisto sekä korutaide, jonka AMK-opintoja tarjoamme ainoana Suomessa. Perinteisten menetelmien rinnalla ovat vahvasti mukana myös uudet materiaalit, teknologiat ja taiteen uudet lähestymistavat, kuten julkinen taide.

Koulutuksen päätoimisia opettajia ovat opettajiksi pätevöityneet taiteilijat. Heidän lisäkseen opetusta tarjoavat vierailevat opettajat: suomalaiset ja kansainväliset taiteilijat sekä eri taiteenalojen erikoisasiantuntijat. Teet opinnoissasi yhteistyötä myös yritysten ja julkisen sektorin kanssa, ja voit osallistua tutkimus- ja kehityshankkeisiin. Pääset luomaan ammatillisia verkostoja jo opiskeluaikana, ja voit halutessasi lähteä myös ulkomaille kansainväliseen opiskelijavaihtoon.

Kuva
Kuvataitelija Nadiye

”Täällä saa työskennellä joustavasti ja monipuolisesti eri tekniikoiden ja materiaalien parissa.”

"LABissa olen päässyt harjaannuttamaan taiteellista silmääni. Koulu tarjoaa erinomaisen ympäristön erilaisille kokeiluille, sekä palaute opettajilta on kannustavaa ja kehittävää." 

Kuva
LAB brand image boy mirror reflection

Kevään yhteishaku 13.–27.3.2024

Tutustu LABin koulutustarjontaan ja löydä oma tutkintosi. 💎

 

Kuva
Erja Levikari: Touch me!, 2020
Erja Levikari: Touch me!, 2020

 

 

  Tutustu kuvataiteen verkkogalleriaan >> 

 

Lisätietoja hakemisesta:

Hakijapalvelut, Lappeenranta
Lappeenrannan kampus
hakijapalvelutatlab [dot] fi