LAB-ammattikorkeakoulun englanninkieliset koulutukset kiinnostivat hakijoita

Kuva
kiitos hakijoille
Korkeakoulujen kevään ensimmäinen haku päättyi keskiviikkona 17.1.2024. LAB-ammattikorkeakouluun tuli yhteensä 7 488 hakemusta.

Kevään ensimmäisessä haussa haettiin englanninkielisiin koulutuksiin. LABissa oli tarjolla 10 englanninkielistä koulutusta hotelli-, ravintola- ja matkailualalta, liiketaloudesta, sosiaali- ja terveysalalta, tekniikasta sekä muotoilusta, kuvataiteesta ja visuaalisesta viestinnästä.

Päättyneen haun suosituin hakukohde oli Lahdessa suoritettava kansainvälinen tradenomitutkinto, International Business, johon tuli 1 219 hakemusta. 

Toiseksi eniten hakijoita kiinnosti insinööritutkinto, Industrial Information Technology, johon tuli 908 hakemusta. Koulutus on Lahdessa.

Haussa oli mukana myös uusi Lahdessa toteutettava insinöörikoulutus, Sustainable Construction Technology, johon tuli 249 hakemusta. Koulutukseen valitaan 35 hakijaa. 

Hakuun iso muutos viime vuodesta 

Ensimmäinen haku jaettiin LABissa tänä vuonna kahteen hakupolkuun. Yhteishaussa hakivat Suomessa tutkintonsa suorittaneet ja erillishaussa Suomen ulkopuolella tutkintonsa suorittaneet hakijat. Aiempaan vuoteen verrattuna Suomen ulkopuolella tutkintonsa suorittaneilta vaadittiin hyvää keskiarvoa sekä Suomen ylioppilaskokeen pitkän englannin arvosanaan M (magna cum laude approbatur) verrattavaa kielitaitoa. 

”Tekemämme hakumuutos on etu sekä hakijoille että meille. Hakijoilla on aiempaa selkeämpi käsitys opintoihin vaadittavasta taitotasosta. Lisäksi olemme saaneet hakemuksia motivoituneilta ja opiskeluun valmiimmilta hakijoilta”, kommentoi LAB-ammattikorkeakoulun koulutuksesta vastaava vararehtori Merja Heino

Kevään ensimmäiseen hakuun tuli hakemuksia 110 eri maasta. Haun valintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 31.5.2024. Opinnot alkavat syksyllä 2024. 

Kevään toinen hakuaika on 13.–27.3.2024

Kevään toisessa yhteishaussa haetaan LAB-ammattikorkeakoulun suomenkielisiin AMK- ja YAMK-koulutuksiin. Tarjolla on yhteensä 1 711 opiskelupaikkaa Lahteen ja Lappeenrantaan sekä verkko-opintoihin. 

Lisätiedot: