Muotoilulla kestävämpää liiketoimintaa
LAB-ammattikorkeakoulu edistää kestävää kehitystä ja vastuullisuutta kaikessa toiminnassaan, ja se näyttäytyy myös Muotoiluinstituutissa keskeisenä teemana. Kestävyyskysymyksiä ratkotaan sosiaalinen, taloudellinen ja ekologinen kestävyys huomioiden. Tämä näkyy koulutuksessa, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa (TKI) sekä työelämäyhteistyössä, jonka avulla esimerkiksi moni paikallinen yrittäjä saa apua liiketoimintansa kehittämiseen.
”Muotoilun tehtävänä on haastaa ja kyseenalaistaa olemassa olevia malleja ja kehittää uusia ratkaisuja ennakkoluulottomasti. Tähän muotoilun kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan liittyvät myös kestävyyskysymykset”, LABin kestävän muotoilun johtava asiantuntija Aino Vepsäläinen kertoo.
Ympäristökestävyyden näkökulmasta monet tuotteen tai palvelun elinkaareen ja hiilijalanjälkeen liittyvistä kriittisistä valinnoista tapahtuvat jo muotoilijan työpöydällä. Vaikka muotoilulla voidaan vaikuttaa tuotteen vastuullisuuteen ja sen menestykseen, tuotteita tai palveluita ei voida suunnitella erillään yrityksen muista toiminnoista.
Muotoilun vahvuus piilee sen toimintamallissa sekä käyttäjä- ja asiakaslähtöisessä lähestymistavassa: eri näkökulmia yhdistämällä ja sidos- ja kohderyhmät osallistamalla pyritään tuottamaan kokonaisvaltaisia ratkaisuja tunnistettuun tarpeeseen.
”Vastuullista liiketoimintaa rakennettaessa yhä tärkeämmiksi nousevat myös yritysten arvoketjut ja niihin liittyvät toimijat, joita voidaan osallistaa erilaisissa prosesseissa, ja jotka voidaan tehdä näkyviksi muotoilun avulla – esimerkiksi arvoketjuja visualisoimalla”, Vepsäläinen esittää.
LAB-ammattikorkeakoulusta valmistuu kestävän muotoilun asiantuntijoita
Muotoiluinstituutista itsekin valmistunut ja muotoilun alalla jo parikymmentä vuotta työskennellyt Aino Vepsäläinen tietää kokemuksesta, että muotoilukoulutus kehittyy alati muuttuvan toimintaympäristön mukana.
”Muotoilu on perinteisesti tuottanut ratkaisuja tarpeeseen ja pyrkinyt luomaan hyvää sekä ihmisille että yhteiskunnalle. Kestävyyden huomioiminen on jo pitkään ollut yksi muotoilun päämääristä. Vastuullisuuskysymysten noustessa tärkeämmäksi yritysmaailmassa, niiden merkitys on entistä suurempi myös Muotoiluinstituutissa.”
”Kestävän muotoilun tavat ja välineet uudistuvat jatkuvasti toimintaympäristön muuttuessa, ja tästä syystä myös koulutuksen on kehityttävä. Tulevaisuudessa yritykset tarvitsevat yhä enemmän henkilöitä, jotka voivat fasilitoida muutosta erilaisia näkökulmia ja osaamisia yhdistäen”, Vepsäläinen jatkaa ja mainitsee esimerkkinä LABin englanninkielisen Sustainable Design Business -koulutuksen. Opintojen keskiössä ovat vastuullisuus ja kansainvälinen liiketoimintaosaaminen.
Ilmastonmuutokseen ja muihin yhteiskunnallisiin haasteisiin liittyvät ratkaisut edellyttävät uusia ajattelu- ja toimintatapoja. LABissa opiskelijat oppivat tekemään kestäviä muotoiluratkaisuja muun muassa erilaisten projekti- ja yritysyhteistöiden kautta. Näin myös yritykset saavat tuoreimman muotoiluosaamisen käyttöönsä samalla, kun opiskelijat pääsevät työskentelemään todellisten kehittämishaasteiden parissa.
”Yritykset odottavat muotoilijoilta myös käytännön osaamista, mikä vaatii korkeatasoista opetusta muotoilun eri osa-alueilla. Esimerkiksi kiertotaloutta tukevaan suunnitteluun tarvittavia työkaluja ja menetelmiä kehitetään koko ajan, ja niitä tarvitaan muuttuvassa maailmassa enemmän kuin aiemmin. Muotoilijan pitää pystyä soveltamaan taitojaan ja hioa niitä jatkuvasti. Tähän pyrimme valmistamaan meiltä muotoilijoiksi valmistuvia”, Vepsäläinen sanoo.
Vastuullisen yritystoiminnan yhteistyökumppani
Muotoilijoilla on keskeinen rooli ekologiseen kestävyyteen pyrkivässä tuotesuunnittelussa. Merkittävä osa tuotteen ympäristövaikutuksista määräytyy tuotesuunnitteluvaiheessa. Muotoiluprosessin aikana saatetaan myös huomata, että joskus tuotteen sijasta olisi syytä kehittää palvelu, jolloin vältyttäisiin resurssien tuhlaamiselta ja päästöjä tuottavalta valmistusprosessilta.
LAB tarjoaa kestävän ja strategisen muotoilun osaamista yrityksille paitsi paikallisesti myös valtakunnallisesti. LABin kaikki koulutusalat tekevät yhteistyötä keskenään, joten yritysten kehittämishaasteita on mahdollista lähestyä monialaisesti useasta näkökulmasta ja monenlaista osaamista yhdistäen.
”Muotoilun käyttö tuottaa eniten hyötyä yritykselle silloin, kun se otetaan strategisesti ja laaja-alaisesti mukaan yrityksen liiketoimintaan ja kehittämistyöhön. Kun muotoilua aletaan käyttää strategisesti, sillä ei enää ratkaista yksittäisiä haasteita tai tuoteta ratkaisua yksittäiseen tarpeeseen, vaan pyritään löytämään kokonaisvaltaisia ratkaisuja liiketoimintaan myös ennakoivasti”, Vepsäläinen havainnollistaa.
Vepsäläisen mukaan strategisesti käytetty muotoilu läpileikkaa yrityksen toiminnot, se on suunnitelmallista ja systemaattista sekä tuottaa myös tutkitusti eniten arvoa yritykselle.
”Myös kestävää liiketoimintaa rakennettaessa on keskeistä selvittää ne tekijät, jotka ovat yrityksen kohderyhmille merkityksellisiä sekä löytää tapoja kasvattaa ja säilyttää markkinoille tuotettavien palveluiden ja tavaroiden arvoa esimerkiksi elinkaarta pidentämällä tai käyttämällä uusiutuvia ja ekologisia materiaaleja. Kun tämä ajattelu laajenee kaikkeen yrityksen toimintaan, tulee myös vastuullisesta toiminnasta strategista.”
LAB-ammattikorkeakoulun monipuoliset tutkimus- ja testaustilat tukevat niin korkeakoulun kestävyystyötä koulutuksessa ja TKI-toiminnassa kuin yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa. Lahden kampukselta löytyy muun muassa kiertotalouslaboratorio, kasvipohjaisten elintarvikkeiden tuotekehitysympäristö, asumisen laboratorio sekä materiaalikirjasto.
”Voimme räätälöidä elinkeinoelämän tarpeisiin erilaisia ratkaisuja, esimerkiksi palvelu- ja tuotemuotoilun avulla. LABissa on myös käynnissä lukuisia hankkeita, joihin yrityksillä on mahdollisuus osallistua ja saada uusinta tutkimustietoa sekä kasvattaa osaamista. Yhteistyön kautta voimme ratkoa yrityksen tuotteisiin tai palveluihin liittyviä kehityshaasteita”, Vepsäläinen luettelee ja kannustaa kiinnostuneita olemaan yhteydessä matalalla kynnyksellä.
Lisätiedot:
Esimerkkejä kestävän liiketoiminnan kehittämisestä:
➤ Päijän Boats Oy ja Muotoiluinstituutin opiskelijat suunnittelivat yhdessä uudet airot.
➤ Digital & Sustainable Fashion Showroom -hankkeessa tuotettiin digitaalisia ratkaisuja vaatealan yrityksille.
➤ VPK-hankkeessa tuotettiin kaikille avoin ja maksuton asiakaslähtöisen ympäristövastuullisuuden verkkokurssi.
➤ KISU-hankkeessa toteutettiin kiertotalouden mukaiseen liiketoimintaan ohjaavia projekteja yhdessä yritysten kanssa ja julkaistiin muotoilijan opas.
➤ Kestävä tuotekehitys Päijät-Hämeen valmistavan teollisuuden tarpeisiin -hankkeen aikana lisätään yritysten tietoa muotoilun hyödyntämisestä tuotekehityksessä.