Hybridimalli tukee työtä ja yksityiselämää

Kuva
LABin hyvinvointiyksikön asiantuntija Jaana Ahl.
LAB-ammattikorkeakoulun hybridityömahdollisuus mahdollistaa ammatilliseksi opettajaksi tähtäävälle Jaana Ahlille työn, opintojen ja perhe-elämän yhdistämisen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän esimiestehtävissä toiminut Jaana Ahl luki keväällä 2021 LAB-ammattikorkeakoulun ja Eksoten yhteistyön tiivistämiseksi luodusta LAB SoteCampus -toimintamallista. Ahl kiinnostui uudenlaisesta yhteistyötoimintamallista ja haki LABin hyvinvointiyksikössä avoinna ollutta asiantuntijan tehtävää, joka keskittyisi toimintamallin kehittämiseen.

”Tulin valituksi hakemaani rooliin, ja olin siitä äärettömän onnellinen. Olen suorittanut sairaanhoitajan YAMK-tutkinnon, jossa pääpaino oli johtamisessa ja kehittämisessä. Lisäksi työskentelin ennen LABiin siirtymistäni lähiesimiestehtävissä Eksotessa, ja toimin pitkään myös sairaanhoitajana vanhuspalveluissa. Pystyn hyödyntämään moninaista terveydenhuollon osaamistani nykyisessä työnkuvassani”, Ahl sanoo.

”Työn pääasiallinen sisältö on kehittäminen”

LAB SoteCampus -tiimissä koulutusyhteistyön asiantuntijana ja projektipäällikkönä työskentelevä Ahl opiskelee parhaillaan myös ammatilliseksi opettajaksi. LABin hybridimalli tukee työn, opiskelun ja perhe-elämän yhteensovittamista.

”LAB tarjoaa inspiroivia työtehtäviä sekä vapauden suunnitella ja toteuttaa työtään itselleen sopivalla tavalla. Lisäksi hybridityömahdollisuus palvelee sekä työtä että yksityiselämää.”

Ahlin työ koostuu tällä hetkellä muun muassa hankekirjoittamisesta ja blogiteksteistä, esihenkilöiden mentorointimallin jalkauttamisesta, verkkokurssien suunnittelusta ja toteuttamisesta, johtamisvalmennuksista, opetuksesta sekä juoksevista projektipäällikön tehtävistä.

”Tässä työssä saan aidosti toteuttaa itseäni ja kokeilla ja luoda uutta sekä hyödyntää omaa, aiemmin hankittua osaamistani. Kehittämiseen ei ollut entisessä työssäni riittävästi aikaa, joten se tuntuu nyt ihan mahtavalta: työn pääasiallinen sisältö on kehittäminen!”

Ahl pitää työn rikkautena aikaansaatujen tulosten näkemisen ja yhdessä tekemisen. ”Tiimityö on positiivinen osa työtäni – erityisesti silloin, kun työparina on toinen asiantuntija, jolla on täysin erilainen osaaminen kuin minulla. Silloin pystymme täydentämään toistemme osaamista, ja näin syntyy huikeita tuloksia.”

Opettajaopintojen lisäksi Jaana Ahlin vapaa-aika kuluu lenkkeilyn ja kuntosalin, padelin sekä lasten harrastusten parissa.

”Joskus parasta vapaa-ajan vietettä on vain uppoutua johonkin Netflixin hömppäsarjaan. Mukavaa ajatusten nollausta on myös lasten kanssa lauta- ja pihapelien pelaaminen sekä kesäisin mökillä puuhastelu ja rentoutuminen Saimaan rannalla.”