Yritysten kestävä kasvu ja kansainvälistyminen ovat ratkaisevassa osassa Suomen ja koko Euroopan talouden kilpailukyvyn kannalta.
Kansainvälisillä markkinoilla menestyminen vaatii kuitenkin rohkeita avauksia eli kykyä nähdä uusia mahdollisuuksia ja osaamista toteuttaa ennennäkemätöntä.
LAB auttaa yrityksiä kehittämään kestävää liiketoimintaa ja hyödyntämään aineettomia asiakasarvoja jatkuvasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Rakennamme ihmiselle ja planeetalle arvoa luovia tuotteita, palveluita, brändejä ja liiketoimintamalleja – tähän päivään ja pitkälle tulevaisuuteen – ja luomme näkemystä aineettoman arvonluonnin mahdollisuuksista strategioin ja skenaarioin. Erityisosaamistamme on innovaatioiden kaupallistaminen, strateginen muotoilu ja tulevaisuustieto.
LABin vahva strategisen muotoilun, ennakoinnin, innovoinnin ja kaupallistamisen osaaminen auttaa yrityksiä uudistumaan ja kasvamaan.
Tutkimusryhmät
Soveltavan tutkimuksen tavoitteena on uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen sekä siihen perustuvien ratkaisujen kehittäminen ja kaupallistaminen.
Kasvu ja kaupallistaminen
Kohdentamalla TKI-investoinnit globaaleihin haasteisiin ja vahvistamalla yritysten ja tutkimuslaitosten välistä yhteistyötä voimme edistää Itä-Suomen elinvoimaisuutta.
Tulevaisuuden muotoilu
Tutkimusryhmä edistää vastuullista ja kestävää kasvua yhdistämällä strategista muotoilua ja tulevaisuusajattelua. Soveltava tutkimus keskittyy yritysten kilpailukyvyn ja kansainvälisen kasvun tukemiseen.
Radikaaalien innovaatioiden laboratorio
Pyrkii innovaatio-osaamisen ja innovaatioprojektien jatkuvaan kasvuun paikallisten, kansallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa.