Systemic change towards sustainable commuting in Lahti - Sycla

Toteutusaika
-
Rahoitus
Horizon Europe
mies pyöräilee
Lahteen sijoittuva kaupunkikokeilu selvitti työmatkaliikkumisen nykytilaa ja tunnisti kestävän työmatkaliikkumisen yksilöllisiä ja organisaatiokohtaisia esteitä ja kannustimia lahtelaisissa pilottiorganisaatioissa. Projektissa kokeiltiin erilaisia tapoja kannustaa tai "tuupata" vähäpäästöisiin ja päästöttömiin työmatkaliikkumisen kulkutapoihin. Projektin aikana seurattiin pilottityöpaikoilla toteutettavien kokeilujen vaikutuksia työmatkaliikkumisesta koituviin päästöihin sekä henkilöstön terveyteen ja hyvinvointiin.

Kaupunkipilotin toteuttivat Lahden kaupunki (koordinaattori), LUT-yliopisto, LAB-ammattikorkeakoulu ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue. Projekti on osa 100 climate-neutral and smart cities by 2030 -EU-missiota ja on saanut rahoituksensa NetZeroCities-ohjelman kautta EU:n Horisontti2020 tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta (grant agreement No 101036519).

Projektissa tapahtuu

Päättyneessä Sycla-hankkeessa edistettiin kestävää työmatkaliikkumista Lahdessa

Lahteen sijoittuva kaupunkipilotti selvitti työmatkaliikkumisen nykytilaa ja tunnisti kestävän työmatkaliikkumisen yksilöllisiä ja organisaatiokohtaisia esteitä ja kannustimia lahtelaisissa pilottiorganisaatioissa. Sycla-hankkeessa (2023-2025) kokeiltiin erilaisia tapoja kannustaa vähäpäästöiseen työmatkaliikkumiseen. Projektin aikana on seurattu pilottityöpaikoilla toteutettavien kokeilujen vaikutuksia työmatkaliikkumiseen. Oheinen video koostaa hankkeessa tehtyjä toimenpiteitä ja niiden tuloksia, sekä hankkeen Kestävä työmatkaliikkuminen 2.0. -tapahtuman sisältöjä. Videon on tuottanut LAB-ammattikorkeakoulun Sycla-tiimi.

 

Lahden tiedepäivä palkitsi Sycla-hankkeen posterin tapahtuman parhaana

Työnantajan roolia kestävän työmatkaliikkumisen mahdollistajana esiteltiin Lahden tiedepäivässä 12.11.2024 posterina. Posteri palkittiin tapahtuman parhaana. Posterin kuvituksesta vastasi hankkeen asiantuntija Kaisa Leka ja sisällöllisestä toteutuksesta Syclan-hanketiimi. Lataa posteriesitys ihailtavaksesi. 

 

Lue aiheesta lisää Sycla-hankkeen julkaisuista

Osallistu valtakunnalliseen pyöräilyviikkoon 3.-12.5.2024

Sycla-hanke on mukana valtakunnallisessa pyöräilyviikossa ja Päijät-Häme-polkee -tapahtumassa. Kannustamme työpaikkoja mukaan työmatkapyöräilemään toteuttamalla hankkeeseen osallistuvilla työpaikoilla erilaisia pyöräilyyn kannustavia tempauksia. Tulosta materiaalipankistamme Päijät-Hämeen liiton tapahtumajuliste, jonka voitte jakaa omissa kanavissanne, mikäli haluatte osallistua tapahtumaan.

Jaattehan kokeilunne sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #PäijätHämepolkee #LiikkuvaPäijätHäme

 

 

Projektipäällikkö

Niina Sallinen
TKI-asiantuntija
niina [dot] sallinenatlab [dot] fi

Lisätietoa projektista

Projektin tila
Päättynyt
Toteutusalue
Kansallinen
LABin rooli
Osatoteuttaja
Yksikkö
Liiketoiminta
Vahvuusalue
Hyvinvoiva ihminen
Sijainti
Lahti

Yhteistyössä