INSHAPE-projektin avulla kohti terveellisempää ja aktiivisempaa Eurooppaa

Kuva
I3-INSHAPE project kick-off meeting participants
Nykyajan runsaalla istumisella on seurauksensa. Kunto ja hyvinvointi heikkenevät ja elintapoihin liittyvät sairaudet lisääntyvät. Teknologian avulla voimme saada liikkuvamman arjen. Teknologisten innovaatioiden saamiseksi tehokkaasti markkinoille tarvitaan Euroopan alueiden välistä yhteistyötä. Eurooppalainen I3-INSHAPE-projekti edistää tätä yhteistyötä. Päijät-Hämeestä projektiin osallistuvat LAB-ammattikorkeakoulu ja Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy.

I3-INSHAPE-projektin ensimmäiset työkuukaudet ovat takanapäin. Hankkeessa on mukana liikunnan ja urheilun alan pk-yrityksiä Espanjasta, Hollannista, Suomesta ja Unkarista. Pian mukaan liittyy myös yritys Päijät-Hämeestä. 

Projektikumppanit ovat kartoittaneet alueiden osaamista ja  yritysten urheiluinnovaatioihin liittyviä tarpeita. Projektikumppaneiden avulla yritykset saavat apua tuotekehitykseen, datan käyttöön tuotekehityksessä ja markkinoinnissa, skaalautumiseen ja kansainvälisille markkinoille siirtymiseen. Uusia tuotteita ja palveluita voidaan käyttää urheilussa, kuntoutuksessa, työssä ja julkisissa tiloissa. 

Vuoden 2024 painopisteenä on mm. ensimmäisten pk-yritysten innovaatioiden edistäminen ns. ensimmäisessä investointiaallossa. Myöhemmin hankkeeseen on mahdollista ottaa mukaan uusia yrityksiä. Hanketta rahoitetaan EU-I3 -rahoituksella. Hankkeen kokonaisbudjetti on 9,5 miljoonaa euroa.

Hollantilaisen Cluster Sports & Technologyn koordinoimaan hankkeeseen osallistuu pk-yrityksiä, korkeakouluja ja klusterikumppaneita ympäri Eurooppaa. Suomesta mukana hankkeessa ovat Päijät-Hämeen, Kainuun ja Lapin alueet.

Lue lisää hankkeen toiminnasta (englanninkielinen artikkeli):

Interregional innovation support towards a healthier and more active Europe

 

I3-INSHAPE project kick-off meeting participants
I3-INSHAPE WP3 kick-off meeting in Barcelona (Catalonia), December 2023

 

 

 

Yhteyshenkilö