INSHAPE-projektin avulla kohti terveellisempää ja aktiivisempaa Eurooppaa
I3-INSHAPE-projektin ensimmäiset työkuukaudet ovat takanapäin. Hankkeessa on mukana liikunnan ja urheilun alan pk-yrityksiä Espanjasta, Hollannista, Suomesta ja Unkarista. Pian mukaan liittyy myös yritys Päijät-Hämeestä.
Projektikumppanit ovat kartoittaneet alueiden osaamista ja yritysten urheiluinnovaatioihin liittyviä tarpeita. Projektikumppaneiden avulla yritykset saavat apua tuotekehitykseen, datan käyttöön tuotekehityksessä ja markkinoinnissa, skaalautumiseen ja kansainvälisille markkinoille siirtymiseen. Uusia tuotteita ja palveluita voidaan käyttää urheilussa, kuntoutuksessa, työssä ja julkisissa tiloissa.
Vuoden 2024 painopisteenä on mm. ensimmäisten pk-yritysten innovaatioiden edistäminen ns. ensimmäisessä investointiaallossa. Myöhemmin hankkeeseen on mahdollista ottaa mukaan uusia yrityksiä. Hanketta rahoitetaan EU-I3 -rahoituksella. Hankkeen kokonaisbudjetti on 9,5 miljoonaa euroa.
Hollantilaisen Cluster Sports & Technologyn koordinoimaan hankkeeseen osallistuu pk-yrityksiä, korkeakouluja ja klusterikumppaneita ympäri Eurooppaa. Suomesta mukana hankkeessa ovat Päijät-Hämeen, Kainuun ja Lapin alueet.
Lue lisää hankkeen toiminnasta (englanninkielinen artikkeli):
Interregional innovation support towards a healthier and more active Europe