Opetusambulanssi aloitti toimintansa Etelä-Karjalan hyvinvointialueella
LABlanssi on täysin uudenlainen oppimisympäristö, jonka tavoitteena on tuoda sekä LABille että Etelä-Karjalan hyvinvointialueelle molemminpuolista hyötyä. LABlanssi-ensihoitoyksikön avulla saadaan välitettyä tuoretta tietoa ensihoidon kentän ja korkeakoulun välillä.
”LABlanssi on oppimismallina ja harjoitteluympäristönä tehokas ja vaikuttava, koska ensihoitoyksikössä työskentelee sekä oppilaitoksen että hyvinvointialueen edustaja. Mallissa yhdistyvätkin aidosti ja käytännössä opiskelun ja työelämän parhaat puolet”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Kaisa Seppänen.
LABlanssi hoitaa ensihoidollisia tehtäviä arkisin kello 8–16 välisenä aikana, pois lukien ammattikorkeakoulun vapaajaksot. Kaksivuotisen hankkeen aikana noin 60 ensihoidon opiskelijaa pääsee harjoittelemaan LABlanssissa.
”LABlanssi toimii samanlaisessa vasteessa kuin kaikki muutkin ambulanssit. Kenttäjohtajan harkinnan mukaan meille saatetaan kuitenkin siirtää erikseen tehtäviä. Hoidamme niin monta tehtävää kuin ehdimme. Saatamme olla hitusen hitaampia kuin muut yksiköt, koska pyrimme antamaan opiskelijalle aikaa tehdä tehtävää”, ensihoidon lehtori Mikko Kaartinen kertoo.
Opiskelijat innoissaan mahdollisuudesta
Harjoittelut ovat iso osa ensihoidon koulutusta. Opiskelijoille hanke antaa mahdollisuuden päästä testaamaan opettajan ohjauksessa esimerkiksi laitteita, joita ei ole oppilaitoskäyttöön mahdollisuutta saada. Hankkeella onkin ollut opiskelijoiden keskuudessa hyvä vastaanotto.
”Opiskelijat ovat olleet hyvin innoissaan ja kiinnostuneita mahdollisuudesta. Heistä on varmasti hauskaa nähdä, kuinka opettajakin joutuu pistämään itsensä tässä likoon. Toisaalta opettajan edessä työskentely voi jännittääkin”, Kaartinen pohtii.
Idea hankkeeseen syntyi Afrikassa
Hankkeen idea sai alkunsa opettajavaihdon aikana Etelä-Afrikan Johannesburgin yliopistolla. Yliopistolla oli kaksi huippuvälineistöllä varustettua ambulanssia, jotka hoitivat paikalliselta hätäkeskukselta saatavia tehtäviä.
”Tehtävälle lähtivät ensihoidon opettaja sekä kaksi opiskelijaa. Opiskelijat hoitivat tehtävää keskenään ja opettaja oli taustalla heidän tukenaan. Jälkikäteen tehtävä käytiin vielä läpi kertauksena”, Kaartinen kertoo.
LAB-ammattikorkeakoulun ja Etelä-Karjalan hyvinvointialueen toteuttama LABlanssi, eli Etelä-Karjalan ensihoidon oppimisympäristö -hanke, käynnistyi tammikuussa 2023. Opetusambulanssipilotoinnin ja hankkeen lopputuloksena toivotaan syntyvän tehokas toimintamalli, joka voitaisiin ottaa käyttöön myös muualla Suomessa. Kaksivuotinen hanke on Euroopan unionin osarahoittama.