Opetuksen ja TKI-toiminnan yhdistäminen innostaa ja motivoi

Kuva
lehtori-tarja-isola
Lehtori Tarja Isola innostuu työssään tutkimus-, kehitys ja innovaatiotoiminnan (TKI) ja opetuksen yhdistämisestä. TKI-toiminnan liittäminen osaksi opetusta tarjoaa sekä opiskelijoille että opettajalle konkretiaa, yritysyhteistyötä ja syvempää oppimista.

Liiketalouden lehtori Tarja Isola työskenteli vuosia aikuisten täydennyskoulutuksen puolella, jossa oli tärkeä tietää mitä työssäkäyvien aikuisten tulisi osata lähitulevaisuudessa. Vuosien jälkeen alkoi kuitenkin tuntua, että hänellä olisi enemmän tarjottavaa työelämään siirtyvien koulutuksessa korkeakoulusektorilla.

”Koin, että minulla olisi annettavaa siinä, minkälaista osaamista ja kyvykkyyttä työelämä lähitulevaisuudessa tarvitsee. Opetuksen ja TKI:n yhdistäminen on nimenomaan se juttu, joka innostaa työssäni ja johon koen, että minulla on annettavaa”, Isola kertoo.

Isolan mukaan lehtorina toimimisen ilona on myös kohdata eri vaiheessa olevia opiskelijoita sekä nähdä heidän kehityskaarensa.

”Lehtorina näen ihmisen kehityskulun ja ymmärrän oman roolini ohjaajana. Me pääsemme tukemaan ihmisiä prosessissa, jossa opiskelijasta kasvaa asiantuntija.”

Taustaltaan Isola on kauppatieteiden maisteri ja tradenomi. Työnsä erityisosaamisalueena hänellä on vastuullinen liiketoiminta, eli yritysvastuu. Lisäksi hän opettaa esihenkilötyötä, johtamista sekä projektinhallintaa.

Yrityshaasteiden ratkomista yhdessä opiskelijoiden kanssa

Isolasta on ollut inspiroivaa siirtyä lähiopetukseen pitkän etätyöskentelyvaiheen jälkeen. Yritysten ongelmien ratkaisu opiskelijoiden kanssa on erityisen innostavaa.

”Nautin siitä, kun opiskelija oivaltaa ja ymmärrys kasvaa. Haluankin auttaa opiskelijaa hahmottamaan erilaisia viitekehyksiä ja omaa toimintaansa niissä. Tämä kumuloi konkreettista innovatiivista tekemistä yrityksissä ja yritysten tulevaisuuden menestymisen eteen”, Isola kertoo. 

TKI:n ja opetuksen yhdistämisen kautta Isolan työpöydällä on arvioitavien esseiden lisäksi isoja yhteistyöprojekteja. Viimeisimmässä projektissa hän muotoili yhdessä opiskelijoiden kanssa toimintamallin vastuulliseen matkailuun.

”Lopetimme juuri toimintamallin muotoilun. Se on nyt valmis, testattu ja valmiina muidenkin käyttöön. Toteutimme myös opiskelijoiden ja yritysten kanssa Design Sprint -viikon, jonka aikana kartoitimme ja kehitimme matkailualan yritysten vastuullisuutta. Viikko oli intensiivinen ja inspiroiva”, Isola kertoo.

”Autamme yrityksiä vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin”

Aiemmassa työssään Isola kuuli viikoittain huippupuhujia, joista jokaisella oli innostava sanoma. Viime syksynä häntä inspiroi opiskelija, joka tiivisti mieleenpainuvasti ammattikorkeakoulun ja siellä opiskelun merkityksen.

”Opiskelija sanoi, että olemme täällä auttamassa yrityksiä vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Hän myös totesi, että ”vastuullisen liiketoiminnan ymmärtäminen on tulevaisuuden työssäni välttämätöntä.” Olen samaa mieltä”, Isola kertoo.

Vapaa-ajallaan Isola retkeilee ja samoilee pitkin Suomen metsiä. Vastapainoa työlle tuo myös lukuharrastus.