Simulaatio sote-henkilöstön oppimismuotona

Kuva
Kolme ihmistä istumassa simulaatiotilassa
Miltä tuntuisi kokeilla työelämässä toisen henkilön roolia? Simulaatio mahdollistaa sen. Simulaatioharjoituksia käytetään paljon sosiaali- ja terveysalalla osaamisen kehittämisessä. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin eli Eksoten henkilöstölle järjestetystä simulaatiokoulutuksesta on saatu hyviä kokemuksia.

Väestö ikääntyy ja sote-palvelujen tarve kasvaa – mistä löytyvät tulevaisuuden hoiva-alan resurssit? Yhtenä tavoitteena on, että ikäihminen pystyy asumaan mahdollisimman pitkään ja mahdollisimman toimintakykyisenä omassa kodissaan, turvallisessa ympäristössä. Kotona asumista voidaan tukea teknologian avulla, ja se edellyttää sote-henkilöstön teknologia- ja ohjausosaamisen pitämistä ajan tasalla.

Simulaatio on turvallinen ja vuorovaikutusta tukeva oppimismuoto

Simulaatiossa osallistujat voivat kehittää osaamistaan kontrolloiduissa ja turvallisissa olosuhteissa. Simulaatio on hyödyllinen myös viestintätaitojen parantamisessa. Terveydenhuollon ammattilaisten työssä kommunikoidaan potilaiden lisäksi läheisten kanssa. Simulaation osallistujat pohtivatkin esiin nousevia asioita eri näkökulmien kautta.

Simulaatiokoulutuksella pystytään vastaamaan osaamisen kehittämiseen laaja-alaisesti ja eri näkökulmista. Harjoituksissa huomioidaan kokonaisuus tarvittaessa myös tiimityössä ja moniammatillisesti.

Ikääntyvien parissa työskentelevien simulaatiot KARITA-hankkeessa

LAB-ammattikorkeakoulun KARITA (Kotona asumista rohkeasti ja itsenäisesti teknologian avulla) -hankkeessa keskitytään ikääntyvien parissa työskentelevien sote-ammattilaisten koulutuksiin. Keväällä 2022 on startannut Eksoten kotihoidon lähiesihenkilöiden valmennus- ja simulaatiokoulutus, syksyllä koulutus toteutetaan palvelutarpeen arvioinnin, asiakasohjauksen ja kotihoidon henkilöstölle. Koulutuksella tuetaan ja lisätään henkilöstön osaamista hyvinvointiteknologian käyttöönottoprosessissa.

Simulaatiokoulutuksessa esihenkilöt asettuivat havainnoitsijan roolin lisäksi potilaan, omaisen ja työntekijän rooliin. Harjoitusten keskeisenä elementtinä oli vuorovaikutus. Simulaatiokoulutuksessa antoisana koettiin käytännön oppiminen ja harjoitukset, asiantuntevuus ja lisäksi koulutus mahdollisti yhteisen keskustelun sekä ajatusten vaihdon kollegoiden kanssa.

"Yhteinen keskustelu ja ajatusten vaihto kollegoiden kanssa tärkeää, se antaa paljon. Ei olekaan ajatustensa kanssa ihan yksin."

Koulutukset on koettu myös ajatuksia herättävänä sekä hyvänä oppimiskokemuksena. ”Rankka päivä, mutta antoisa. Mukavalla otteella vaikeat asiat tuotu opiksi meille. Vaikka asiat tuttuja, näkökulma laajeni muiden kertoessa omia havaintoja.”

KARITA-hankkeen myötä sote-alan ammattilaisille tarjottavasta simulaatiokoulutuksesta on saatu hyvää kokemusta. Hankkeessa korostuu hyvinvointiteknologiaosaaminen, mutta simulaation avulla tilanteita tarkastellaan kokonaisvaltaisesti.

Simulaatioharjoitukset räätälöidään työelämän tarpeisiin

Harjoitukset voidaan muotoilla tarpeen ja tavoitteiden mukaisiksi yhdessä kohderyhmän kanssa. KARITA-hankkeessa simulaatiokoulutuksen tarvetta kartoitettiin etukäteen, näin harjoitukset vastasivat työelämän tarpeeseen.

”Henkilöstölle kertyy paljon hyviä käytänteitä, tietoa ja kokemusta, joita on ollut hienoa jakaa harjoitusten kautta. Valmennus- ja simulaatiokoulutusten keskustelu on ollut erittäin antoisaa myös kouluttajille!”

 

Lue lisää!

Sanna Imeläinen
Lehtori
sanna [dot] imelainenatlab [dot] fi
Location