Varhaiskasvatuksen sosionomi pärjää työelämässä jo opintojensa aikana

Kuva
Sosionomiopiskelija Oona Karjalainen opiskelee LABin Lappeenrannan kampuksella.
Kuvassa Oona Karjalainen.
Sosionomiopiskelija Oona Karjalaisen mukaan yllättävintä ammattikorkeakouluopinnoissa on ollut ovien avautuminen oman alan töihin jo ensimmäisen työharjoittelujakson aikana.

Timanttipuistolaisten iltapäivä on kääntymässä alkuillaksi. Värikkäät ämpärit, autot ja potkupyörät katoavat varaston uumeniin odottamaan seuraavan aamun leikkejä.

Lappeenrantalaisen Peltolan päiväkodin leikkipihalla touhuaa enää muutama taapero, varhaiskasvatuksen opettaja Jaana Honkanen sekä ensimmäistä työharjoittelujaksoaan Timanttipuisto-ryhmässä suorittava sosionomiopiskelija Oona Karjalainen.

”Harjoittelupäivät noudattelevat pitkälti ohjaajani Jaanan työpäivän kulkua. Olemme kaikin tavoin apuna lasten arjessa: syömisissä, vessakäynneillä, leikeissä, puuhatuokioissa ja ulkona. Lisäksi olen päässyt osallistumaan opettajien kokouksiin ja vanhempien kanssa pidettyyn vasukeskusteluun”, Oona Karjalainen luettelee.

Oona Karjalainen on työharjoittelussa Peltolan päiväkodissa.

Karjalaisen harjoittelua ohjaavan Honkasen mukaan opiskelijoiden läsnäolo antaa paljon koko työyhteisölle.

”Opiskelijat havainnoivat tuorein silmin ryhmän toimintaa. Olen käynyt heidän kanssaan todella hyviä pedagogisia keskusteluja, jotka auttavat meitä ammattikasvattajia arvioimaan ja kehittämään toimintaa.”

Jokaisella opiskelijalla on omat vahvuutensa, joiden toivotaan nousevan esiin harjoittelun aikana.

”Oonan vahvuus on luovuus, ja hän on oma-aloitteisesti suunnitellut askarteluja lapsille. Oona on myös kehittänyt omia hyviä tapoja toimia lasten kanssa. Hän esimerkiksi kertoo tarinoita koiristaan ja motivoi tarinoiden avulla lapsia pukeutumaan”, Honkanen kiittelee.

Ammattikorkeakoulu vai yliopisto?

Oona Karjalaiselle sosionomiopinnot ammattikorkeakoulussa eivät olleet itsestään selvä valinta. Ennen opintoja takana oli useammat yliopiston pääsykokeet ja neljä kaupan kassalla vietettyä välivuotta.

”Nuorempana sain päähäni, että koska pärjään koulussa hyvin, minun täytyy mennä yliopistoon. Viime keväänä aloin miettiä elämää opiskelusta eteenpäin. Mietin, minkälaisten asioiden parissa haluan työskennellä opintojen jälkeen.”

Löytyi ihmisläheisyys, ihmisten kanssa oleminen ja sitä kautta sosionomikoulutus.

”Lopulta ymmärsin, etten ainakaan menetä mitään, jos kokeilen toisenlaista polkua. Olen tykännyt käytännönläheisestä opiskelusta todella paljon.”

Työharjoittelun kautta kesätöihin

Lappeenranta valikoitui opiskelupaikaksi käytännön syistä. Kaupunki ei ole liian kaukana Helsingissä asuvasta perheestä ja ystävistä. Valintaan vaikutti myös parisuhde, sillä avopuoliso Kristian aloitti samaan aikaan maisteriopinnot LUT-yliopistossa. Uusi kotikaupunki osoittautui aurinkoiseksi ihmisiä viliseväksi rantakaupungiksi pienpaahtimoineen ja -panimoineen.

Ensimmäisen opiskeluvuoden tammikuussa ajatus työnteosta lukukausien välillä nousi jälleen esiin.

”Kaupan kassalta lähtiessäni olin vannonut, etten enää palaisi niihin töihin. Kesätöitä pohtiessani paluu rupesi uhkaavasti näyttämään todennäköiseltä.”

Sitten aukesi mahdollisuus työharjoitteluun ja sitä kautta kesätyöhön helsinkiläisessä päiväkodissa.

”Päiväkodissa työpäivät kuluvat lentämällä ja ympäristö on aivan ihana. Ennen harjoittelua en osannut kuvitellakaan, että voisin jo tässä vaiheessa opintojani hakea oman alani kesätöitä, mutta harjoittelun antama työkokemus teki sen mahdolliseksi.”

”Olen todella helpottunut, että saan tehdä töitä, joista todella nautin ja joissa tiedän pärjääväni.”

Sosionomi (AMK)

Sosionomi (AMK) työskentelee esimerkiksi hyvinvointipalvelujen ja kasvatustyön kentillä sosiaaliohjaajana, koulukuraattorina, järjestötyöntekijänä tai perhetyöntekijänä. Mikäli opiskelija sisällyttää tutkintoonsa laissa määritellyt 60 opintopisteen varhaiskasvatuksen opinnot, opiskelija saa lisäksi kelpoisuuden työskennellä varhaiskasvatuksen sosionomina. Opintoihin kuuluu harjoittelua yhteensä 45 opintopistettä.

Location