Fysioterapian koulutus avaa ovet monipuolisiin työtehtäviin

Kuva
fysioterapiaopiskelijat Diana Issakova ja Rosa Salmki
Fysioterapeutit ovat kuntoutuksen ja toimintakyvyn asiantuntijoita. Työpaikka voi löytyä vaikkapa sairaalasta tai hoitolaitoksesta, tai se voi liittyä terveyden edistämisen kehitystehtäviin tai apuvälineisiin.

Fysioterapeutin työkenttä on laaja ja juuri tämä kiinnosti myös LAB-ammattikorkeakoulusta pian fysioterapeutiksi valmistuvia Diana Issakovaa ja Rosa Salmea.

Ennen fysioterapiaopintoja Rosa Salmi vietti lukion jälkeen välivuoden Espanjassa ja työskenteli kuntosalilla. Työskentely toimintakyvyltään vaihtelevien ihmisten kanssa lisäsi kiinnostusta fysioterapiaa kohtaan, kun käytännössä näki fysioterapian hyödyt asiakkaiden elämänlaadun parantemisessa. ”Olin kuullut, että fysioterapian koulutus sisältää paljon myös käytännön harjoitteita, joten tämä yhdistettynä mahdollisuuteen edistää ihmisten terveyttä ja elämänlaatua saivat minut hakemaan fysioterapian koulutukseen LABiin”, Salmi toteaa.

Diana Issakova puolestaan oli jo valmistunut toimintaterapeutiksi ja henkilökohtaiseksi valmentajaksi ennen fysioterapian opintoja, joten hänelle ala oli osittain tuttu. ”Henkilökohtaisena valmentajana treenasin jo valmiiksi hyvässä kunnossa olevia ihmisiä. Halusin kuitenkin mieluummin oppia auttamaan, ohjaamaan ja kuntouttamaan heitä, joiden toimintakyky on jollain tapaa rajallinen”, Issakova kertoo. Hän toivoo opintojen myötä pystyvänsä ymmärtämään paremmin ihmisen kehoa ja mieltä kokonaisuutena, ja fysioterapian keinoin olemaan avuksi ihmisten yksilöllisissä haasteissa.

Aikataulutus auttaa opinnoissa

Opintojen työmäärä ei ole päästänyt kumpaakaan opiskelijaa liian helpolla. Molemmat toteavat opintojen suunnittelun olevan avainasemassa sujuvassa työskentelyssä. ”Oma motivaatio opiskeluihin sekä kyky suunnitella ja aikatauluttaa omia tekemisiä ovat ehdottoman tärkeitä”, Salmi painottaa. Diana Issakova puolestaan kiittelee lähiopetuksen sekä käytännön harjoittelun runsautta opintojen aikana, sillä se on monesti helpottanut opittavan kokonaisuuden sisäistämistä. Tärkeimpänä hän on opintojen sujumisessa kokenut sen, että asiat pyritään selittämään tehdyn työn ja hyödyllisyyden kannalta sen sijaan, että niitä päntättäisiin vain tenttiä varten.

Erilaiset yhteistyöt ja projektit ovat tulleet molemmille opintojen aikana tutuksi. Salmen mieleen jäi erityisesti yhteistyö Kimpisen lukion kanssa, jossa hän kävi ryhmänsä kanssa pitämässä toiminnallisia terveystiedon luentoja. ”Projektin suunnittelu ja luentojen pitäminen antoivat arvokasta kokemusta ja eväitä tulevaisuutta varten, ja toivottavasti voin jatkossakin pitää erilaisia luentoja”, hän miettii.

Harjoittelu opintojen aikana

Sekä Issakova että Salmi toteavat harjoittelu- ja työpaikkojen olevan kiven alla. Vaatii siis omaa aktiivisuutta löytää harjoittelupaikka, joka vielä olisi itselle mielenkiintoinen ja omaa urakehitystä tukeva. Salmi vinkkaa, että varsinkin yksityisen puolen paikkoihin kannattaa hakea hyvissä ajoin, sillä ne saavat yleensä ottaa vain yhden harjoittelijan kerrallaan.

”Harjoittelut ovat olleet mielestäni koko koulutuksen paras juttu. Harjoittelussa pääsee yhdistämään koulussa opittuja asioita käytäntöön. Lisäksi usein tulee vastaan paljon sellaisia asioita ja käytäntöjä mitä ei ole koulussa käyty läpi.” Salmi miettii. Hän kokee harjoittelujen olleen erittäin antoisia ja vahvistaneen luottamista omaan osaamiseen. Harjoittelija on myös aina otettu työpaikalla hyvin vastaan, ja työporukkaan on helppo mennä mukaan.

Rosa Salmi työskenteli kesän apuvälinepalvelussa ja sai sieltä työpaikan valmistumisen jälkeen. ”Apuvälinepalveluissa työskenteleminen oli mielenkiintoista ja opin paljon uutta. Odotan innolla, että pääsen jatkamaan työskentelyä ja laajentamaan osaamistani, sillä apuvälinekenttä on sen verran laaja, että opittavaa jäi vielä rutkasti”, hän toteaakin.

Issakova puolestaan suoritti kolmannen ammatillisen harjoittelun Taipalsaarella fysioterapian poliklinikalla, jossa fysioterapeutin tehtävänä on ollut selvittää asiakkaiden kokemat haasteet ja kehittää heille auttavia harjoitteita. ”Asiakkaalla voi olla esimerkiksi jokin pitkäaikainen tuki- ja liikuntaelimistön ongelma, neurologinen sairaus tai aivoverenkierron häiriö, jolloin työni sisältää ohjauksen ja neuvonnan lisäksi myös terapeuttista harjoittelua”, Diana Issakova summaa. Hän toteaa tykänneensä polikliinisen fysioterapian monipuolisuudesta ja uskookin, että voisi työskennellä siihen liittyvissä tehtävissä valmistumisen jälkeen.

” Koulussa opitun soveltaminen oikeisiin asiakastapauksiin on ollut mielenkiintoista. On hienoa huomata, kuinka oma ammattitaito on kasvanut työharjoitteluiden myötä.”

 

Fysioterapeutin tulevaisuudennäkymät

Molemmat opiskelijat uskovat valmistumisen jälkeisen työpaikan löytämisen vaativan runsaasti omaa aktiivisuutta. Vaikka kuntoutuksen merkitystä ja ongelmien ennaltaehkäisyä on alettu paremmin ymmärtämään, ei tämä vielä välttämättä heijastu esimerkiksi julkisen sektorin työpaikkojen määrään. ”Haluan kuitenkin uskoa, että monipuolisista tehtävistä kiinnostuneelle paikka aina löytyy, ja erilaiset harjoittelupaikat ovatkin avanneet silmiäni alan todella moninaisille mahdollisuuksille”, Issakova kertoo.

Salmea kiinnostaa erityisesti lasten ja nuorten tuki- ja liikuntaelinongelmat ja heille suunnattu urheiluvalmennus ja ravitsemustiede. ”Haluaisin tulevaisuudessa ymmärtää mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ihmiskehon monipuolista toimintaa”, Salmi miettii, ja toteaa jo nuoresta asti tienneensä lasten ja nuorten parissa työskentelyn olevan hänen tulevaisuuttaan. Tämän hän kokee vain varmistuneen opintojen aikana.  

Salmi ja Issakova toteavat olleensa erittäin tyytyväisiä opiskeluun LABissa. ”Ammattitaitoiset ja helposti lähestyttävät opettajat ja mahtavat opiskelutoverit ovat tehneet opiskeluvuosista ikimuistoiset.” Vaikka opiskelijaelämästä eteenpäin siirtyminen onkin haikeaa, he odottavat jo innolla työelämää ja sitä, mitä kaikkea tulevaisuus fysioterapeutin ammatissa vielä tuleekaan tarjoamaan.

 

Teksti: Karoliina Åman

 

Kuva
LAB detail anatomy lesson foot

Fysioterapeutti (AMK), päivätoteutus

Fysioterapeutti on kuntoutuksen ammattilainen.

Location