Towards zero-emission urban transport and logistics
Towards Zero-Emission Urban Transport and Logistics - Zero-Trail -hanke etsii ratkaisuja liikenteen ja erityisesti logistiikan päästöjen vähentämiseksi. Lahdessa kolmannes päästöistä aiheutuu liikenteestä ja 17 % maakunnan kokonaispäästöistä logistiikasta. Logistiikan päästöjen vähentäminen edellyttää muutoksia logistiseen järjestelmään ja käyttövoimajakaumaan. Käyttövoimasiirtymä vaatii saatavilla olevaa teknologiaa, kuljetuskalusto- ja infrastruktuurionvestointeja - myös julkishallinnolla on oma roolinsa kehityksen ohjauksessa.
Hanketta tehdään tiiviissä yhteistyössä Lahden kaupungin (koordinaattori) ja Lahden alueen kehitys LADECin kanssa.
Lisäksi hanketyöhön osallistetaan alueen logistiikka-alan toimijoita, muuta elinkeinoelämää sekä muita liikenteen kestävyyssiirtymää edistäviä hankkeita ja kaupunkilaisia.
NetZeroCities-rahoitteinen Zero-Trail-hanke tukee Euroopan ja erityisesti eurooppalaisten kaupunkien päästövähennyspyrkimyksiä. Hanke on osa EU:n Horizon 2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmaa, ja se saa rahoituksensa NetZeroCities-ohjelman kautta. Hanke on osa "100 ilmastoneutraalia ja älykästä kaupunkia vuoteen 2030 mennessä" -missiota.

Project period
-
Project state
On-going
Project area
International
Project funding
Horizon Europe
Read more about the project
LAB role
Partner
Unit
Business and Hospitality Management
Project focus area
Intangible value creation