Sosiaali- ja terveysalan YAMK-tutkinto poiki kenttäsairaanhoitajalle uusia työtehtäviä

Kuva
Sairaanhoitaja (ylempi AMK), Nelli Pietilä
LAB-ammattikorkeakoulun johtamiseen keskittyvä sosiaali- ja terveysalan YAMK-tutkinto mahdollisti Nelli Pietilälle etenemisen työelämässä. Uudenlaisten työtehtävien ja LABin YAMK-opintojen innoittamana Nellin kunnianhimo vain kasvoi – tulevaisuuden tavoitteisiin lukeutuu uusien työkuvioiden lisäksi nyt myös terveyshallintotieteiden maisterin tutkinto.

Kenttäsairaanhoitajana Puolustusvoimilla työskentelevä Nelli Pietilä suoritti LABissa ylemmän AMK-koulutuksen, Sosiaali- ja terveysalan uudistava johtaminen, työn ohessa 1,5 vuodessa. Nelli sai heti valmistumisensa jälkeen osastonhoitajan sijaisuuden Upinniemen varuskunnan terveysasemalta, josta hän palasi joulukuussa kenttäsairaanhoitajaksi Parolannummen varuskuntaan.

Nelli, 37, on työskennellyt lähes kymmenen vuotta Puolustusvoimilla. Kenttäsairaanhoitajan työtehtäviin kuuluu kenttälääkinnän ja ensiavun kouluttaminen varusmiehille ja henkilökunnalle, sekä varotehtävät sotaharjoituksissa. Varotehtävissä kenttäsairaanhoitaja päivystää pahimman onnettomuuden tai tapatuman varalta, mutta antaa myös ensiapua pienemmissä onnettomuuksissa sekä pitää sairasvastaanottoa.

”Viime vuodet olen pääsääntöisesti kouluttanut lääkintäalan varusmiehiä, ja se on ollut ehdottomasti mieluisinta työssäni”, sanoo Nelli.

Sairaanhoitajatutkinnon suorittamisesta vierähdettyä yli 10 vuotta, päätti Nelli kuitenkin opiskella lisää. Uralla ei olisi mahdollista edetä ilman YAMK-tutkintoa – niinpä hän päätyi LABiin jatko-opintojen pariin.

”Äitiyslomallani päätin hakea opiskelemaan, ja ensimmäisen syksyn opinnoistani olin lasten kanssa kotona, jonka jälkeen palasin takaisin töihin. Kaikista YAMK-koulutuksista sosiaali- ja terveysalan uudistava johtaminen oli selkeä valinta, sillä työskentelen Puolustusvoimilla, jossa johtaminen on osa jokaista arkipäivää. Lisäksi tavoitteenani on pyrkiä tulevaisuudessa esimiestehtäviin.”

Koulutuksesta eväät eri johtamismalleihin

Nelli nimeää kansainvälisen DOCMAN-projektin opiskeluaikansa mieluisimmaksi projektikseen, johon liittyen hän suoritti opintojaksot Prahassa ja Frankfurtissa. Ulkomailla ollessaan Nelli pääsi tutustumaan useisiin eri maalaisiin kollegoihin, joiden kanssa oli mahdollista käydä dialogia eri maiden välisistä terveydenhuollon eroista sekä jakaa kokemuksia.

”Opintojaksoilla oli mukana suomalaisten opiskelijoiden lisäksi saksalaisia, brittiläisiä ja tšekkiläisiä. Projektin kautta sain mukavasti muutaman kansainvälisen opintojakson suoritettua. Suosittelen erilaisiin projekteihin osallistumista ja ulkomaille lähtöä kaikille opiskelijoille, jos siihen on mahdollisuus.”

Kokonaisuudessaan opiskelu oli joustavaa ja Nelli pystyi työskentelemään täysipäiväisesti. YAMK-opinnoissa lähipäiviä on yleensä vain muutama kuussa, ja niihinkin on usein mahdollista osallistua verkon välityksellä.

”Lähipäivät olivat mielestäni hyvin tärkeitä, vaikka en niihin aina päässytkään paikan päälle. Lähipäivien aikana verkostoiduin ja tutustuin luokkatovereihin. Ryhmätehtävien tekeminen oli paljon sujuvampaa, kun oli edes kerran nähnyt henkilöt, joiden kanssa työtä oli tekemässä.”

LABin alumni kertoo oppineensa koulutuksen ansiosta perusteet eri johtamismalleista, kuten strateginen- ja muutosjohtaminen, osaamisen johtaminen ja innovatiivinen johtaminen. Tutkinto jätti jälkeensä hyödyllistä pohdintaa siitä, millainen esimies Nelli haluaa tulevaisuudessa olla. Nellin opinnäytetyö käsitteli myös johtamisosaamista, jonka pohjalta hän kiinnittää nykyisin enemmän huomiota hyvän johtamisen tunnusmerkkeihin.

Nelli piti opinnäytetyöprosessiaan tieteellistä ajattelukykyä kehittävänä projektina, jota hän ei kuulemma hevillä unohda. Hän otti opinnäytetyöprojektia varten neljän kuukauden opintovapaan, vaikka kolmekin olisi riittänyt – Nelli suosittelee vastaavaa muillekin, sillä viimeisen kuukauden palautuminen ja lomailu tuli opinnäytetyöurakan jälkeen tarpeeseen.

”Jätin suurimman osan opinnäytetyöstäni opinnoissa viimeiseksi ja otin tätä varten opintovapaata. Suosittelen samaa muillekin, koska siten voi keskittyä pelkkään opinnäytetyöhön, kun kaikki muu on jo suoritettu. Aihe kannattaa valita kuitenkin ajoissa ja osallistua tutkimuksellisen kehittämisen opintojaksolle. Kyseisellä opintojaksolla tehdään tutkimussuunnitelma, eli mikäli oman opinnäytetyön aihe on jo olemassa, voi opintojakson aikana luonnostella tulevan opinnäytetyön tutkimussuunnitelman.”

”Tutkinto on mahdollista suorittaa sujuvasti työn ohessa, jolloin opiskelu ei juurikaan näy tilipussissa”

YAMK-opintojen myötä kunnianhimo ja tavoitteet vain kasvoivat, sillä LABista valmistumisen jälkeen Nelli jatkoi opiskelua harrastuksen muodossa. Hän suorittaa parhaillaan pakollisia sosiaali- ja terveyshallintotieteen yliopisto-opintoja, jotta voi hakea maisterikoulutukseen.

”YAMK-tutkinnosta on paljon hyötyä myös seuraavissa mahdollisissa opinnoissa, eikä opinnäytetyön tekeminen ole enää yhtä haastavaa, kun perusteet tieteellisestä kirjoittamisesta ja tutkimuksen tekemisestä ovat hallussa. Tulevaisuudessa tavoittelen joko esimiestehtäviin, erityisasiantuntijan tehtäviin tai koulutussuunnittelijaksi. Opettaminenkaan ei ole poissuljettu vaihtoehto.”

Nelli suosittelee sosiaali- ja terveysalan uudistavan johtamisen YAMK-opintoja kaikille sote-alan ammattihenkilöille, jotka tähtäävät esimies- tai kehittämistehtäviin.

”YAMK-koulutukset saavat jatkuvasti enemmän arvostusta, ja terveydenhuollon esimiestehtävistä haaveileville YAMK-tutkinto on mielestäni helppo ja nopea vaihtoehto. Tutkinto on mahdollista suorittaa sujuvasti työn ohessa, jolloin opiskelu ei juurikaan näy tilipussissa.”

 

Teksti: Elina Jokela

Kuva
LAB detail health care nurse equipment

YAMK-tutkinto: Sosiaali- ja terveysalan uudistava johtaminen

Koulutuksen lähtökohtana on yhteiskunnan ja työelämän nopea ja laaja rakenteellinen muutos, jossa on keskeistä tiedon ja innovaatioiden yhdessä luominen.

Location