Puutekniikan insinööri siirtyi valmistumisen jälkeen suoraan esimiestehtäviin

Kuva
Puutekniikan insinööri Juuso Rikkola
LAB-ammattikorkeakoulun puutekniikan opinnot koostuvat teoriasta, käsillä tekemisestä sekä käytännönläheisistä projekteista, jotka toteutetaan usein yhteistyössä alan johtavien yritysten kanssa.

Puutekniikan insinööriksi LABista keväällä 2020 valmistunut Juuso Rikkola koki teoriaa ja käytännönläheistä tekemistä olleen juuri oikeassa suhteessa. Puutekniikan opinnoissa on myös mahdollista valita runsaasti täydentävää osaamista niin tekniikan puolelta kuin muiltakin koulutusaloilta. Opintoja on siis mahdollista suunnata juuri itselle sopivaksi ja omaa tulevaisuutta palvelevaksi.

Juuson kiinnostus puuhun materiaalina juontaa juurensa jo lapsuudesta. ”Yläasteen jälkeen hakeuduin Järvenpäässä opiskelemaan kaksoistutkintoa, eli valmistuin huonekalupuusepäksi ja ylioppilaaksi. Toisen asteen koulutuksen jälkeen halusin vielä jatkaa opiskelua ja päädyin hakemaan Lahteen, sillä muualla Suomessa ei ollut vastaavaa materiaalitekniikan eli nykyisen puutekniikan koulutusta tarjolla. Puutekniikkaan erikoistuminen oli juuri se mitä halusin, joten opiskelupaikan valinta oli sinänsä helppo.”

Opintojen aikana Juuso oli mukana monissa projekteissa, joiden avulla hän pääsi myös verkostoitumaan alan moniin yrityksiin. Tuore insinööri luettelee mielenkiintoisimpien projektien liittyneen ainakin pintakäsittelyyn, kuivaamiseen ja lämpökäsittelyyn, puun liimaamiseen eri kosteusoloissa sekä sisätilojen suunnitteluun ja 3D-mallintamiseen.

”Projektien lisäksi yritysvierailuja tehtiin paljon, jotta opiskelijat saisivat paremman käsityksen alan tehtaista ja toimintaympäristöistä. Yhteenvetona voin todeta, että puutekniikan koulutuksessa tehdään paljon yhteistyötä alan eri toimijoiden kanssa.”

”Puutekniikan koulutus tarjoaa todella monipuoliset mahdollisuudet työelämään”

Juuson työhistoria puun parissa alkoi ammattikoulun harjoittelusta, jonka jälkeen hän jäi töihin Nykypuu Oy:lle opiskelujen ajaksi. LABin puutekniikan insinööriopintojen viimeisen vuoden pyörähdettyä käyntiin, Juuso pääsi kesätöihin Koskisen Oy:n sahalle, ja päätyi myös tekemään opinnäytetyönsä sinne.

”Kesätöiden jälkeen sain Koskisen höyläämöön liittyen opinnäytetyöaiheen, joten siirryin sinne tuotannon työtehtäviin perehtymään, millainen työpaikka höyläämö on. Opinnäytetyöni tarkoitus oli tehostaa höyläämön tuotantoa. Olin ensin höyläämöllä tuotantotöissä tutustumassa työympäristöön ja toimintatapoihin, ja siinä ohessa seurasin jalostuksen osastopäällikön opastuksella toimihenkilöpuolen toimintaa sekä opettelin toimintatapoja.”

Opinnäytetyö ja vahva verkostoituminen opintojen aikana mahdollistivat Juuson työllistymisen Koskiselle heti valmistumisen jälkeen, suoraan vakituisiin sahateollisuuden esimiestehtäviin. Juuso suositteleekin lämpimästi LAB-ammattikorkeakoulua ja puutekniikan insinööriopintoja kaikille puusta materiaalina vähänkään kiinnostuneille.

”Puutekniikan koulutus tarjoaa todella monipuoliset mahdollisuudet työelämään. Insinööriksi opiskelu voi mahdollistaa puualalla työskentelyn esimerkiksi työnjohdossa, tuotannon suunnittelussa, myynnissä ja markkinoinnissa, tuotekehityksessä tai vaikkapa teknisen piirtämisen parissa. Mielestäni alaa kannattaa lähteä opiskelemaan, vaikka ei aikaisemmin olisikaan ollut puun kanssa tekemisissä, sillä puutekniikan koulutus valmistaa tämän alan töihin. Puu on ollut kautta historian Suomen yksi tärkeimmistä materiaaleista ja tulee olemaan jatkossakin – puutekniikan insinööreille riittää töitä myös tulevaisuudessa.”

LABin tuore alumni haluaa myös nostaa esiin LABin puutekniikan alan oman ainejärjestön, Puutekniikan insinööriopiskelijat PINO ry:n, jonka hallituksessa Juusokin ehti toimia kahden kauden ajan, sekä hallituksen jäsenenä että puheenjohtajana. Tulevia opiskelijoita Juuso kehottaa hakeutumaan toimintaan mukaan etenkin siksi, että PINOn kautta on mahdollista luoda suhteita yritysmaailmaan jo opiskeluaikana.

”PINO ry:n toiminnan tarkoituksena on muun muassa tarjota alan opiskelijoille tapahtumia ja auttaa verkostoitumisessa, joka on mielestäni ensiarvoisen tärkeää. Valmistumisen jälkeen on helpompi etsiä töitä, kun on kontakteja yritysmaailmaan. Hallitustoiminta oli ehdottomasti mieleenpainuvin kokemus opiskeluajoiltani. ”

Juuso Rikkola

Teksti: Elina Jokela

Kuvat: Sanna Henttonen

Puutekniikan insinööri on teollisuuden ammattilainen

Uusiutuva ja luonnonmukainen puu on arvostettu raaka-aine niukkenevien luonnonvarojen maailmassa. Puutekniikan insinöörinä työskentelet esimerkiksi sahateollisuuden tai rakennus- ja huonekaluteollisuuden suunnittelu- ja johtotehtävissä.

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.

Location