Sentimiento Caren kaksikieliset nettisivut toteutettiin opinnäytetyönä
Opiskelijayhteistyö oli todella hieno asia, sillä alkavan yrityksen näkökulmasta on sekä taloudellisesti järkevää että oman osaamisen kehittämisen kannalta palkitsevaa opetella yhdessä.
Sentimiento Care on hyvinvointipalveluihin erikoistunut yritys, jonka palveluihin kuuluvat laaja kirjo vyöhyketerapian eri muotoja, kotisairaanhoito sekä coaching. Alkavalta yritykseltä puuttui vielä nettisivut, joiden toteuttaminen opiskelijayhteistyönä tuntui yrittäjälle mieluisalta vaihtoehdolta. Yrittäjä Marie Bergman-Auvinen kertoo:
”Opiskelijayhteistyö oli todella hieno asia, sillä alkavan yrityksen näkökulmasta on sekä taloudellisesti järkevää että oman osaamisen kehittämisen kannalta palkitsevaa opetella yhdessä. Hakea ratkaisuja ja kysyä "tyhmiä". Ei tunne itseään altavastaajaksi vaan asioita tehdään tasavertaisuuden pohjalta sekä aidosti pohditaan ratkaisuja yhdessä. Ei niin, että asiantuntija kertoisi sinulle mikä nyt olisi parasta.”
Tavoitteena kustannustehokkaat nettisivut
Nettisivu-projektia opinnäytetyönä lähtivät toteuttamaan tietojenkäsittelyn opiskelijat Mika Auvinen ja Joonas Salo. Projektin tavoitteena oli toteuttaa Sentimiento Carelle kustannustehokkaat nettisivut, jotka muun muassa parantaisivat yrityksen ja asiakkaiden välistä kommunikaatiota. ”Lähdimme toteuttamaan verkkosivuja hyvällä fiiliksellä. Meillä oli jo entuudestaan jonkin verran kokemusta verkkosivujen rakentamisesta, mikä auttoi projektin edistämistä”, Auvinen ja Salo kertovat.
Projekti eteni vauhdikkaasti. Opiskelijoiden tekemä tarvekartoitus ja yrittäjän kanssa käydyt säännölliset tapaamiset helpottivat työn kulkua ja mahdollistivat myös nopean reagoinnin puolin ja toisin. Muutaman kuukauden kuluttua projektin aloittamisesta Sentimiento Care sai käyttöönsä kaksikieliset nettisivut, jotka pitävät sisällään yrittäjän toivomat ominaisuudet: ajanvarausjärjestelmän, yhteydenottolomakkeen, sijaintipalvelun sekä laadukkaan sisällön ja modernin visuaalisen ilmeen. Myös toive mobiiliskaalautuvista nettisivuista toteutui.
Bergman-Auvinen on tyytyväinen opiskelijayhteistyöhön ja projektin lopputulokseen: ”Lopputulos on hyvä ja yhdessä tekeminen ja oppiminen sitä parasta. Opiskelijat oppivat varmasti toimialasta ja minä yrittäjänä nettimaailmasta paljon.”
Voit tutustua Sentimiento Caren palveluihin osoitteessa: https://www.sentimientocare.com/
Teksti: Krista Tuomi
Kuva: Sentimiento Care
Teksti on laadittu osana Korkeakoulut innovaatiotoiminnan vauhdittajina – DYNAMO -hanketta, jota rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto/Päijät-Hämeen liitto. Lue lisää hankkeestamme: www.lab.fi/projekti/dynamo
Haluatko kehittää liiketoimintaasi opiskelijayhteistyönä?
8500 uutta näkökulmaa
Opiskelijoilla on hallussaan uusimmat tiedot ja taidot. Hyödynnä osaajien tarmo ja uudistusvoima omassa työssäsi.
Tilaa uutiskirje!
» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa.
» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.