Markkinoinnin opiskelu on tiimityötä

Kuva
Eetu Suoraniemi
Lappeenrantalainen Eetu Suoraniemi viimeistelee tällä hetkellä opintojaan LAB-ammattikorkeakoulussa. Takana on kolme vuotta liiketalouden markkinoinnin opintoja, jotka ovat koostuneet tiiviistä tiimityöskentelystä osuuskunnassa ja oikeista työelämän kanssa toteutetuista projekteista. Osuuskunta oppimismuotona on toiminut Lappeenrannan PEPO:ssa jalkapalloa pelaavalle Eetulle mainiosti.

”Markkinoinnin opiskelu on hieman erilaista kuin muilla suuntautumisvaihtoehdoilla. Markkinoinnissa suoritetaan ensimmäisen opiskeluvuoden aikana kaikki perusopinnot ja kartutetaan liike-elämän oppeja. Loput opinnoista suoritetaan tiimioppimista hyödyntäen sekä syvennetään liiketalouden ja markkinoinnin osaamista”, Eetu selventää.

Suoraniemi luettelee opintojensa koostuneen kolmesta osa-alueesta: projekteista, tiimin yhteisistä oppitunneista ja ammatillisista kirjaesseistä. Arvokkainta oppia tuo kuitenkin markkinointiin suuntautuneiden opiskelijoiden kanssa yhdessä perustettu yritys eli osuuskunta, jonka kautta projekteja tehdään oikeille asiakkaille. Osuuskunnan avulla opiskelijat kerryttävät työelämään tarvittavia taitoja, verkostoituvat sekä syventävät omaa ammatillista osaamistaan.

”Lisäksi yhteisten oppituntien – joita me kutsumme treeneiksi – vetäjänä voi olla joko vieraileva puhuja tai kuka vain tiimin jäsenistä, kenellä on muille opetettavaa liiketaloudesta ja markkinoinnista. Meillä treenit kestää yleensä 4 tuntia ja aiheista saa laadukkaan dialogin kautta ammennettua laajasti oppeja, verrattuna esimerkiksi normaaliin luentoon. Tämän lisäksi opintojen aikana tulee lukea paljon ammattikirjallisuutta ja kirjoittaa näistä oppimisesseitä.”

”Liiketalouden koulutus antaa monipuoliset eväät tulevaisuuteen”

Parhaista opiskeluajan muistoista ja projekteista tuoreimpana Eetun mielessä on yhdessä hänen kavereidensa kanssa toteuttama Pelipaitakevät 2020 -kampanja, jonka tarkoituksena oli tukea urheiluseuroja koronakriisin keskellä.

”Järjestimme pikaisella aikataululla kampanjan tukemaan suomalaisia urheiluseuroja yli lajirajojen, ja keräsimme yli 18 000 euroa suomalaiselle urheilulle!”

Eetu on kerryttänyt laaja-alaisesti uutta osaamista opintojen aikana, erityisesti liike-elämän ja markkinoinnin saralla. Valmistumiseen mennessä referenssejä löytyy niin projektijohtamisesta, tiimityöskentelystä kuin viestinnästäkin sekä markkinoinnin strategisesta suunnittelusta ja toteuttamisesta.

”Mielestäni markkinoinnin suuntautumisvaihtoehdon yksi suurimmista vahvuuksista on runsas yhteistyö yritysten kanssa. Opintojen ansiosta olen päässyt tutustumaan kattavasti alan yrityksiin, ja tätä kautta myös verkostoitumaan paikallisten yrittäjien kanssa. Näistä verkostoista voi olla hyötyä, kun valmistumiseni jälkeen etsin sopivaa työpaikkaa Etelä-Karjalasta markkinoinnin ja B2B-myynnin parista. Yrittäjyyskin kiinnostaa, mutta suurella todennäköisyydellä sen aika on hieman myöhemmin.”

Eetu suosittelee LAB-ammattikorkeakoulua ja liiketalouden koulutusta kaikille käytännönläheisestä opiskelusta kiinnostuneille. ”Omien kokemusteni pohjalta vinkkaisin tuleville hakijoille, että markkinoinnin opiskelu täällä Lappeenrannassa kannattaa, mikäli olet kiinnostunut tiimityöskentelystä tai yrittäjyydestä. Hae ja ylläty!”

 

Teksti: Elina Jokela

Kuva: Teemu Leinonen

Tradenomi (AMK), liiketalous

Lappeenrannassa voit syventää opintojasi laskentatoimeen ja taloushallintoon, yritysjuridiikkaan tai markkinointiin.

Location