Kolmannen vuoden restonomiopiskelija Riina: "On rikkautta että pystyy opiskelemaan ja työskentelemään samanaikaisesti"

Kuva
Riina opiskelee restonomiksi ja tekee samalla töitä.
Riina työskentelee Holman ravintomaailmassa ja opiskelee työnteon ohessa LAB-ammattikorkeakoulussa restonomiksi.

Riina aloitti 19-vuotiaana vapaaehtoisen asepalveluksen suoritettuaan työt Hämeenlinnan ravintomaailmassa. Kolme työskentelyvuotta toi mukanaan vahvan tunteen siitä, että restonomiopinnot voisivat olla se Riinan juttu. Tie tutkintoon alkoi avoimen ammattikorkeakoulun polkuopintojen kautta.

Riina kertoo työnteon ja opiskelun yhdistämisen sujuneen vaivattomasti:
"Tämä on tosi joustavaa puolin ja toisin, pystynyt tekemään opintoja ja töitä ja saanut oppia molemmista."

Kumppanuudessa on voimaa! LAB-ammattikorkeakoulu ja Osuuskauppa Hämeenmaa tekevät yhteistyötä, ja moni LABin opiskelija työskenteleekin opintojensa ohessa Hämeenmaalla. Käytännön työtehtävissä opiskelijat pääsevät hyödyntämään opintojensa teoriaa ja vastaavasti työssä hankittu osaaminen siivittää opintoja eteenpäin.

Restonomi on elämysten asiantuntija

Restonomina työskentelet ihmisten elämäntyylien, tarpeiden ja trendien aitiopaikalla. Opiskele restonomiksi Lahdessa tai Lappeenrannassa.

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.

Location