Puettavaa muotoilua opiskelleena muotoilijana olet muoti- ja vaatetusteollisuuden ammattilainen. Osaat suunnitella ja kehittää esteettisesti, eettisesti ja ekologisesti sekä funktionaalisesti ja kaupallisesti korkeatasoisia puettavia tuotteita ja mallistokonsepteja.
Lahden kampuksella opiskelet puettavaa muotoilua luovassa ja nykyaikaisessa ympäristössä. Kestävä kehitys on opinnoissasi keskeisessä roolissa. Opintoihisi kuuluu myös erilaisia yritysyhteistöitä ja tutkimusprojekteja, ja pääset luomaan työelämäyhteyksiä jo opiskeluaikana.
Käytännönläheinen opiskelu antaa valmiuksia monelle alalle. Valmistuttuasi voit työskennellä esimerkiksi vaatteiden ja muiden puettavien tuotteiden tuotekehitystiimissä tai palvelujen tai teollisen muotoilun parissa. Työpaikkasi voi löytyä myös viestinnän, stailauksen tai kaupan alalta. Moni menestynyt muotoilija työskentelee itsenäisenä yrittäjänä.
Ala on tunnetusti kansainvälinen, ja työpaikkasi voi löytyä kiinnostuksesi mukaan myös ulkomailta. Pääset halutessasi kartuttamaan kansainvälistä kokemusta jo opiskeluaikana esimerkiksi lähtemällä opiskelijavaihtoon.
Puettavaa muotoilua opiskelleena muotoilijana olet muoti- ja vaatetusteollisuuden ammattilainen. Osaat suunnitella ja kehittää esteettisesti, eettisesti ja ekologisesti sekä funktionaalisesti ja kaupallisesti korkeatasoisia puettavia tuotteita ja mallistokonsepteja.
Puettavaan muotoiluun sisältyy laaja-alaisesti sekä perinteinen vaatesuunnittelu ja muoti että uudet innovatiiviset asusteet ja konseptit.
LAB-ammattikorkeakoulun Lahden kampuksella opiskelet puettavaa muotoilua luovassa ja nykyaikaisessa ympäristössä. Kestävä kehitys ja elinkaariajattelu ovat opinnoissasi keskeisessä roolissa. Opintoihisi kuuluu myös erilaisia yritysyhteistöitä ja tutkimusprojekteja, ja pääset luomaan työelämäyhteyksiä jo opiskeluaikana.
Käytännönläheinen opiskelu antaa valmiuksia monelle alalle. Valmistuttuasi voit työskennellä esimerkiksi vaatteiden ja muiden puettavien tuotteiden tuotekehitystiimissä tai palvelujen tai teollisen muotoilun parissa. Työpaikkasi voi löytyä myös viestinnän tai kaupan alalta. Moni menestynyt muotoilija työskentelee itsenäisenä yrittäjänä.
Ala on tunnetusti kansainvälinen, ja työpaikkasi voi löytyä kiinnostuksesi mukaan myös ulkomailta. Pääset halutessasi kartuttamaan kansainvälistä kokemusta jo opiskeluaikana esimerkiksi lähtemällä opiskelijavaihtoon.
Tutkinto sisältää 240 opintopistettä päätoimisia opintoja, joista harjoittelua on 30 opintopistettä. Kunkin lukuvuoden aikana opiskelija suorittaa keskimäärin 60 opintopistettä. Ammatin edellyttämien taitojen ja tiimityöskentelyn oppiminen tapahtuu kampuksella, alan moderneja erityistiloja hyödyntäen.
Koulutus rakentuu ydinosaamisen ja täydentävän osaamisen opinnoista. Täydentävä osaaminen koostuu pääosin studio-opinnoista, joissa opiskellaan työelämäläheisesti keskittyen tietyyn ammatilliseen teemaan aina kokonaisen lukukauden ajan.
YDINOSAAMINEN 105 op Yhteinen ydinosaaminen 15 op Ammatillinen ydinosaaminen 90 op
TÄYDENTÄVÄ OSAAMINEN 90 op Erikoistavat ammatilliset opinnot eli studio-opinnot 80 op sekä vapaasti valittavat opinnot 10 op
Tutkintokieli on suomen kieli. Osa opintojaksoista toteutetaan englannin kielellä ja tentin, oppimistehtävät tai opinnäytetyön voi sovitusti tehdä englannin kielellä.
Ammattikorkeakoulututkintoon kuuluu 15 opintopisteen laajuinen opinnäytetyö, jossa voi painottaa tutkimuksellista tai toiminnallista otetta.
Opinnäytetyö laajentaa ja syventää ammattiosaamistasi ja antaa monipuolisia valmiuksia toimia alan kehittämistehtävissä. Opinnäytetyö kehittää tiedonhankinta- ja ongelmaratkaisutaitojasi sekä kokonaisuuksien hahmottamista ja se voidaan toteuttaa työelämän toimeksiantona tai kehittämishankkeessa. Opinnäytetyö voidaan tehdä yksilö-, pari- tai ryhmätyönä ja siihen kuuluu kirjallinen osio. Parhaimmillaan opinnäytetyö toimii ponnahduslautana työelämään.
LAB on kansainvälinen ammattikorkeakoulu. Meillä on maailmanlaajuisesti yli 300 yhteistyökorkeakoulua, joiden kanssa järjestämme vaihto-ohjelmia sekä kehitämme koulutustamme.
Sadat LABin opiskelijat lähtevät vuosittain ulkomaille joko harjoitteluun tai opiskelemaan. Osassa koulutuksistamme on mahdollisuus myös kaksoistutkinnon (double degree) suorittamiseen. Kaksoistutkinnon suorittanut saa tutkinnon sekä LABista että ulkomaalaisesta yhteistyökorkeakoulusta.
LABiin tulee vuosittain paljon opiskelijoita ympäri maailmaa. Meillä opiskelee 1200 kansainvälisiä tutkinto-opiskelijaa lähes 90 eri maasta. Opiskelu on siis aidosti kansainvälistä, vaikka ei ulkomaille lähtisikään!
LABissa opiskelijat pääsevät tekemään yhteistyötä yritysten ja työyhteisöjen kanssa jo opintojen aikana. Opintoihin voi kuulua esimerkiksi suoraan oman alan työnantajille tehtäviä projekteja ja harjoitustöitä.
Erilaiset oppimisympäristöt, kuten opiskelijoiden osuuskunnat, vahvistavat kytköksiä aitoon vuorovaikutukseen työelämän kanssa koko opintojen ajan. LAB-ammattikorkeakoulu tekee tiivistä yhteistyötä samaan korkeakouluyhteisöön kuuluvan LUT-yliopiston kanssa.
LAB on työ- ja elinkeinoelämän innovaatiokorkeakoulu, mikä näkyy muun muassa työelämäläheisissä tutkinnoissa ja alueita palvelevassa tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa (TKI). Toimintamme ydin on kestävän, vastuullisen ja uudistavan kasvun tukeminen aineettoman arvonluonnin, monikäyttöisten materiaalien ja ihmisten hyvinvoinnin kautta.
Puettavan muotoilun käytännönläheinen koulutus antaa valmiuksia monelle alalle. Voi työskennellä esimerkiksi vaatteiden ja muiden puettavien tuotteiden tuotekehitystiimissä tai palvelujen tai teollisen muotoilun parissa tai viestinnän tai kaupan alalta. Moni muotoilija työskentelee myös yrittäjänä.
Ala on kansainvälinen, joten voit työllistyä myös ulkomaille.
Voit hakea ylempään ammattikorkeakoulututkintoon (YAMK) tähtäävään koulutukseen hankittuasi vähintään kaksi vuotta alan ammatillista työkokemusta. Voit hakeutua opiskelemaan myös eri tiedekorkeakoulujen maisteriohjelmiin.