Valokuvausta opiskelleena kuvataiteilijana havainnoit, tulkitset ja rakennat todellisuutta. Voit keskittyä studiotyöhön, valaisemiseen ja teknisesti laadukkaiden kuvien rakentamiseen tai voit kuvata maailman ilmiöitä havainnollisesti journalistisiin medioihin. Työpaikkasi voi olla esimerkiksi mediatalo, kustantamo, viestintä- tai mainostoimisto. Monet valokuvaajat toimivat myös yrittäjinä.
Valokuvaajana sinulla on oma, vahva ja puhutteleva kuvallinen kieli. Toisaalta työssä vaaditaan myös digitaalisten työprosessien hallintaa. Esimerkiksi videokuvaus ja 3D-työskentely ovat tulleet osaksi monien valokuvaajien työtä.
Havainnoiva ja dokumentaarinen lähestymistapa
LAB-ammattikorkeakoulun valokuvauksen opinnoissa painottuvat havainnoiva ja dokumentaarinen lähestymistapa. Tulkitset ajan ilmiöitä ja luot kuvakertomuksille uudenlaisia esittämistapoja niin kuvataiteen kuin journalisminkin käyttöön. Saat opettajiltasi yksilöllistä ohjausta, jossa huomioidaan omat vahvuutesi.
Opetus toteutetaan luovassa ja yhteisöllisessä oppimisympäristössä. Opiskelet usein erilaisissa opiskelijaryhmän projekteissa tai työelämähankkeissa, ja ensimmäinen työpaikka tai ensimmäiset asiakkaat löytyvät usein opiskelun aikana luotujen kontaktien kautta. Tarjoamme myös mahdollisuuden laajentaa ja syventää omaa osaamista vaihto-opintojaksolla ulkomaisissa yhteistyökorkeakouluissamme.
Valokuvausopiskelijoilla on tiivis ja luova yhteishenki
”Koulutus antaa eväät pitkäaikaiseen työskentelyyn omien kuvausprojektien parissa, oli se sitten esimerkiksi taiteellista, journalistista tai kaupallista kuvaa – tai vähän kaikkea niiden väliltä.”
Valokuvaaja havainnoi, tulkitsee ja rakentaa todellisuutta kuvin
Muotoiluinstituutin valokuvauksen opinnot rakentuvat dokumentaarisen valokuvan traditiolle. Digitaalisten teknologioiden kehittyessä valokuvan suhde todellisuuteen muuttuu ja asiantuntijalta vaaditaan kykyä ymmärtää ja käsitellä tätä muutosta. Maailmassa, jossa valokuvat ovat kaikkialla, tarvitaan kameralla tuotetun taiteen ja viestinnän asiantuntijuutta, mikä tarkoittaa paitsi kykyä tuottaa merkityksellisiä valokuvia ja videoteoksia, myös kykyä tulkita ja hallinnoida kuvavirtoja. Ilmaisuvälineensä asiantuntijana valokuvaaja osaa lukea kuvan merkityksiä ja sanallistaa niitä suullisesti ja kirjallisesti.
Valokuvauksen opinnoissa valokuvateoksia tuotetaan niin taiteen ja journalismin ammattikentille kuin muillekin ammattikentille. Projekteja tukevat modernin kampuksen suuri oma valokuvastudio ja tulostuksen laboratoriot. Poikkiteteelliseen ja -taiteelliseen työskentelyyn käytössä on myös laaja pajojen ja visuaalisten osaajien verkosto.
Luova, nykyaikainen ja yhteisöllinen Muotoiluinstituutti
LAB Muotoiluinstituutti on alan vanhimpia oppilaitoksia. Meillä opiskelet luovassa, yhteisöllisessä ja nykyaikaisessa ympäristössä, jossa tilat ja laitteet mahdollistavat monialaisuuden ja tulevaisuuden tekemisen. Opinnoissa painotamme kestävyyttä ja vastuullisuutta, huomioiden alaa muuttavat ilmiöt ja trendit. Opinnoissasi kehität ammatissa tarvittavia taitoja, kuten luovuutta ja visualisointikykyä, yhteistyökykyä, ammatillisia viestintätaitoja sekä yleissivistystä – usein työelämän hankkeissa ja yritysyhteistyössä. Voit myös laajentaa ammatillista osaamistasi lähtemällä kansainväliseen opiskelijavaihtoon ulkomaille.
Valokuvauksen opinnoissa painottuu dokumentaarinen ja havainnoiva lähestymistapa
LAB-ammattikorkeakoulun Lahden kampuksella toteutettavassa valokuvauksen koulutuksessa painottuvat havainnoiva ja dokumentaarinen lähestymistapa. Valokuvauksen opiskelijat tulkitsevat ajan ilmiöitä ja luovat kuvakertomuksille uudenlaisia esittämistapoja niin kuvataiteen kuin journalisminkin kentillä. Opinnoissa opiskelija hankkii myös studiokuvaamisen osaamista esimerkiksi tuote- ja mainoskuvauksessa. Opettajat antavat yksilöllistä ohjausta, joka huomioi kunkin opiskelijan omat vahvuudet. Kuvaamisen lomassa kulkevat kuvien sanallistamiseen ja keskeisten kuvateorioiden tuntemiseen tähtäävät opinnot. Tämä vahvistaa edelleen opiskelijan omaa kuvallista ilmaisukykyä.
Valokuvauksen opetus toteutetaan luovassa ja yhteisöllisessä oppimisympäristössä. Kampuksen tilat ja laitteet mahdollistavat monipuolisen ja ajanmukaisen oppimisen. Opiskelet usein erilaisissa projekteissa tai työelämähankkeissa ja ensimmäinen työpaikka tai ensimmäiset asiakkaat löytyvät usein opiskelun aikana luotujen kontaktien kautta. Kuvataidekenttä toimintatapoineen tulee opintojen aikana sekin tutuksi.
Tarjoamme myös mahdollisuuden laajentaa ja syventää omaa osaamista vaihto-opintojaksolla ulkomaisissa yhteistyökorkeakouluissamme. Näiden kumppaniemme kanssa järjestämme myös erilaisia intensiivityöpajoja ja olemme mukana esim. näyttelyhankkeissa ja tapahtumissa..
Tutkinto sisältää 240 opintopistettä päätoimisia opintoja, joista harjoittelua on 30 opintopistettä. Kunkin lukuvuoden aikana opiskelija suorittaa keskimäärin 60 opintopistettä. Ammatin edellyttämien taitojen ja tiimityöskentelyn oppiminen tapahtuu kampuksella, alan moderneja erityistiloja hyödyntäen.
Koulutus rakentuu ydinosaamisen ja täydentävän osaamisen opinnoista. Täydentävä osaaminen koostuu pääosin laajoista kokonaisuuksista, joissa opiskellaan työelämäläheisesti keskittyen tietyyn ammatilliseen teemaan aina kokonaisen lukukauden ajan.
YDINOSAAMINEN 75 op - Yhteinen ydinosaaminen 15 op - Ammatillinen ydinosaaminen 60 op
Tutkintokieli on suomen kieli. Osa opintojaksoista toteutetaan englannin kielellä ja tentin, oppimistehtävät tai opinnäytetyön voi sovitusti tehdä englannin kielellä.
Valokuvauksen ammattikorkeakoulututkintoon kuuluu 15 opintopisteen laajuinen opinnäytetyö, jossa voi painottaa tutkimuksellista tai toiminnallis-taiteellista otetta.
Opinnäytetyö laajentaa ja syventää ammattiosaamistasi ja antaa monipuolisia valmiuksia toimia alalla sekä myös alan kehittämistehtävissä. Opinnäytetyö kehittää tiedonhankinta- ja ongelmaratkaisutaitoja sekä kokonaisuuksien hahmottamista ja se voidaan itsenäisen työn lisäksi toteuttaa työelämän toimeksiantona tai kehittämishankkeessa. Opinnäytetyö voidaan tehdä yksilö-, pari- tai ryhmätyönä ja siihen kuuluu kirjallinen osio. Opiskelijan parasta osaamista sisältävä opinnäytetyö auttaa työllistymään tai siirtymään jatko-opintoihin.
LAB on kansainvälinen ammattikorkeakoulu. Meillä on maailmanlaajuisesti yli 300 yhteistyökorkeakoulua, joiden kanssa järjestämme vaihto-ohjelmia sekä kehitämme koulutustamme.
Sadat LABin opiskelijat lähtevät vuosittain ulkomaille joko harjoitteluun tai opiskelemaan. Osassa koulutuksistamme on mahdollisuus myös kaksoistutkinnon (double degree) suorittamiseen. Kaksoistutkinnon suorittanut saa tutkinnon sekä LABista että ulkomaalaisesta yhteistyökorkeakoulusta.
LABiin tulee vuosittain paljon opiskelijoita ympäri maailmaa. Meillä opiskelee 1200 kansainvälisiä tutkinto-opiskelijaa lähes 90 eri maasta. Opiskelu on siis aidosti kansainvälistä, vaikka ei ulkomaille lähtisikään!
LABissa opiskelijat pääsevät tekemään yhteistyötä yritysten ja työyhteisöjen kanssa jo opintojen aikana. Opintoihin voi kuulua esimerkiksi suoraan oman alan työnantajille tehtäviä projekteja ja harjoitustöitä. Kuvataiteen instituutioiden kanssa tehtävä yhteistyö tutustuttaa opiskelijan taidekentän toimintatapoihin läpi opintojen.
Erilaiset oppimisympäristöt, kuten opiskelijoiden osuuskunnat, vahvistavat kytköksiä aitoon vuorovaikutukseen työelämän kanssa koko opintojen ajan. LAB-ammattikorkeakoulu tekee tiivistä yhteistyötä samaan korkeakouluyhteisöön kuuluvan LUT-yliopiston kanssa.
LAB on työ- ja elinkeinoelämän innovaatiokorkeakoulu, mikä näkyy muun muassa työelämäläheisissä tutkinnoissa ja alueita palvelevassa tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa (TKI). Toimintamme ydin on kestävän, vastuullisen ja uudistavan kasvun tukeminen aineettoman arvonluonnin, monikäyttöisten materiaalien ja ihmisten hyvinvoinnin kautta.
Valokuvaaja voi työskennellä mediataloille, kustantamoille ja viestintä- tai mainostoimistoille. Valokuvauksen asiantuntijuutta tarvitaan kuitenkin myös laajemmin erilaisissa yrityksissä, yhteiskunnallisessa toiminnassa, järjestöissä, museoissa jne.
Monet valokuvaajat toimivat yrittäjinä ja yhdistelevät erilaisia työtehtäviä. Esimerkiksi kaupalliset työt voivat mahdollistaa kuvaajan omaehtoisen taiteellisen työskentelyn.
Voit hakea ylempään ammattikorkeakoulututkintoon (YAMK) tähtäävään koulutukseen hankittuasi vähintään kaksi vuotta alan ammatillista työkokemusta. Voit hakeutua opiskelemaan myös eri taideyliopistojen maisteriohjelmiin.