Luovuudessa haavoittuvuus on voimavara – Pehmeät arvot nostavat päätään koko yhteiskunnassa
Haavoittuvuutta käytetään usein synonyyminä heikkoudelle. Mitä korkeammassa positiossa henkilö on, sitä epätoivottavampana piirteenä haavoittuvuus nähdään. Toimitusjohtajalla on harvoin tilaa ainakaan työmaailmassa olla haavoittuva.
Mutta mitä jos ajatuksen kääntäisikin toisin päin? Muotoilun maailmassa ja luovissa ammateissa haavoittuvuus on nähty jo vuosia ennen kaikkea voimavarana. LABin Muotoiluinstituutin lehtori Sara Bengts kertoo pitävänsä erityisen osuvana sisustussuunnittelun opiskelija Matias Järvisen kuvausta haavoittuvuuden merkityksestä omassa työssään.
”Haavoittuvuus on kykyä poimia hienovaraisia eroja materiaalissa tai muodoissa, valon liikkeessä tai äänimaisemassa. Sen avulla voimme ymmärtää toisiamme ja itseämme, tulkita sanatonta kommunikaatiota ja valjastaa inspiraatiomme osaksi luovaa prosessiamme.”
Järvisen kuvaukseen pohjaten Bengts korostaa, että haavoittuvuus on olennainen osa luovaa prosessia, jopa sen perusta.
”Jotta muotoilu ja suunnittelu toimivat, meidän täytyy uskaltaa olla itse prosessissa haavoittuvaisia – näyttää keskeneräisiä projektejamme muille ja ottaa vastaan palautetta niistä. Sama pätee myös alaa opiskellessa, jolloin täytyy sekä ottaa vastaan että antaa kritiikkiä, tehdä yhteistyötä ja antaa ideoilleen tilaa kehittyä tässä prosessissa.”
Haavoittuvuus ja epävarmuus avaavat uusia mahdollisuuksia
Bengts liittää haavoittuvuuden myös epävarmuuteen, jolla on niin ikään sanana negatiivinen kaiku. Epävarmuus on kuitenkin luovassa prosessissa läsnä aina riippumatta siitä, onko kyse muotoilusta, suunnittelusta, kirjoittamisesta, säveltämisestä vai jostain muusta.
Hän vertaa epävarmuutta zen-buddhalaisuudesta tuttuun aloittelijan mieli -käsitteeseen. Siinä ajatus on lähestyä asioita ennakkoluulottomasti ja avoimesti kysymyksiä esittäen.
”Silloin kun asioita ei tiedä, on mahdollisuuksia siitä, mihin suuntaan lähtee, rajattomasti. Samalla tietämättömyyteen liittyy epävarmuus. Sen kanssa on kuitenkin pakko oppia elämään, koska vain siten voi luoda jotain uutta: uusia tapoja ajatella ja innovaatioita.”
Tämä ei liitä haavoittuvuutta ja epävarmuutta välineenä pelkästään erilaisten taiteenalojen luoviin prosesseihin, vaan myös laajemmin innovaatioihin, tutkimukseen ja kehitykseen.
Ammattikorkeakoulu on laboratorio, jossa saa kokeilla ja epäonnistua
LAB Muotoiluinstituutissa haavoittuvuuden salliminen opiskelijoille on keskeinen osa opiskelua. Bengts kertoo ammattikorkeakoulun vertautuvan käytännön kautta oppimiseen tähtäävänä korkeakouluna laboratorioon, jossa kokeillaan uutta. Laboratorio on kokonaisuudessaan ympäristönä haavoittuva ja siihen kuuluu myös kokeiluiden epäonnistuminen.
”Meillä saa kokeilla, tehdä virheitä ja oppia niistä.”
Erityisen keskeisessä osassa haavoittuvuus on ihmislähtöisessä suunnittelussa. Suunnittelijan avoimuus ja empaattisuus muita ihmisiä ja heidän tarpeitaan kohtaan ovat avainasemassa ihmislähtöisessä suunnittelussa.
”Siinä pitää ymmärtää muita ihmisiä ja yhteiskuntaa, olla avoin tulkitsemaan heikkoja signaaleja ja nähdä eteen- ja taaksepäin. Kun uskaltaa olla haavoittuvainen, hahmottaa paremmin pienet nyanssit ja on avoin ympäröivälle maailmalle.”
Ihmislähtöisessä suunnittelussa käytetään paljon haastatteluja ja workshoppeja, joiden avulla hahmotetaan suunnittelussa huomioitavia tarpeita. Tällöin keskiössä on ihmisten välinen vuorovaikutus ja sanaton viestintä.
Muutoksen kohti pehmeitä arvoja voi nähdä jo koko yhteiskunnan tasolla
Haavoittuvuudesta, intuitiosta ja epävarmuudesta osana luovaa prosessia on puhuttu jo pitkään. Bengts näkee kuitenkin merkkejä pehmeämpien arvojen noususta myös yhteiskunnan valtavirtaan.
”Ei haavoittuvuus ole meillä yhteiskunnassa vieläkään kovin hyväksytty ominaisuus, mutta olen huomannut nuoren sukupolven pitävän sitä esillä entistä enemmän. Näen esimerkiksi nuorten mielenterveysongelmista puhumisen merkkinä tästä. On hyvä kysyä, onko ongelmia enemmän vai tunnistetaanko ne paremmin. Ongelmistaan puhuminen on juuri haavoittuvuuden näyttämistä.”
Muutos on siis mahdollista ja ehkä jo näköpiirissä. Bengts toivoo, että haavoittuvuus ei ole tulevaisuudessa pelkästään hyväksytty piirre vaan voimavara. Hän puhuu arvopyramidin muutoksesta.
”Ajatus siitä, että vahvin jää eloon, on tuonut meidän tähän asti, mutta nyt olemme alkaneet nähdä sen heikkoudet. Näen, että vain haastamalla vallalla olevat arvot, saamme aikaan tarvittavan muutoksen.”
Paimion parantolan suunnitteluprosessi on haavoittuvuuden konkretiaa
1930-luvulla rakennettua Paimion sanatorium eli tuberkuloosiparantola pidetään yhtenä suomalaisen arkkitehtuurin merkkirakennuksista. Se nosti suunnittelijansa Alvar ja Aino Aallon kansainväliseen tietouteen ja loi Aalloille tunnusomaisen, funktionalistisen muotoilutyylin.
Parantola on konkreettinen esimerkki haavoittuvuudesta ja hauraudesta suunnitteluprosessin ytimessä. Aaltojen lähtökohta rakennusta suunnitellessa oli, että jo rakennus itsessään toimisi parantavana elementtinä.
Rakennuksen ja sen sisustuksen suunnittelussa moderni, uraauurtava arkkitehtuuri yhdistettiin parantolarakennukselta vaadittavaan hygieniaan ja arkkitehtonisiin piirteisiin. Aallot huomioivat suunnittelussa haavoittuvat tuberkuloosipotilaat mahdollisimman hyvin. Esimerkiksi potilashuoneet sijoitettiin aamuaurinkoon päin, sillä valon ajateltiin olevan tuberkuloosipotilaille hyväksi.
Parantola palveli tuberkuloosipotilaita ja myöhemmin myös muita keuhko- ja sisätautien potilaita aina vuoteen 2014 saakka. Nykyään Museovirasto on luokitellut parantolan kulttuurisesti merkittäväksi rakennetuksi ympäristöksi ja se on avoinna yleisölle.
Lähteet:
Alvar Aalto: Paimion parantola
Museovirasto: Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt
