Matematiikan perusteet haltuun verkkokurssin avulla

Kuva
Tuntuuko matematiikka haastavalta?
Tuntuuko matematiikka haastavalta, mutta olisit kiinnostunut parantamaan osaamistasi. Nyt voit opiskella itsenäisesti, omaan tahtiin ja selkokielellä, matemaattisia aineita.

Ilmoittautumisaika on nyt käynnissä KoKo – Kohti koulutusta -hankkeen toteuttamalle pilottiverkkokurssille. Kurssi on suunnattu toisen asteen opiskelijoille ja sieltä valmistuneille sekä muille opintojen jatkamista suunnitteleville, kuten työttömille ja maahanmuuttajille sekä kaikille matemaattisten taitojen kehittämisestä kiinnostuneille.


Verkkokurssilla on hyödynnetty hyviä käytänteitä eri oppimismenetelmistä ja verkko-osion materiaali koostuu pedagogisesti käsikirjoitetuista opetusvideoista sekä interaktiivisesta opetusmateriaalista ja tehtävistä. Se jakautuu kolmeen aihepiiriin. Ensin perehdytään opiskelutaitoihin ja sitten perusmatematiikkaan. Eri aloilla matematiikkaa hyödynnetään eri tavoin ja viimeisessä osassa voit valita itseä kiinnostavan alan matemaattiset tehtävät tai tutustua eri alojen matemaattisiin tehtäviin.
 

Kurssin sisältö: 

  1. Opiskelutaidot (taulukkolaskenta, tekstinkäsittely, laskimen käyttö, itseohjautuvuuden merkitys)
  2. Matematiikka: numerot, laskujärjestys, potenssilaskut, summalausekkeet, 1. asteen yhtälö, prosentit, SI- järjestelmä, itseisarvo, juuret, geometrian perusteet, kaaviot ja taulukot, looginen ajattelu)
  3. Ammattialalla tarvittava laskennallinen osaaminen: erilliset paketit matkailu- ja ravitsemisalalla, liiketaloudessa, sosiaali- ja terveysalalla sekä tekniikan alalla tarvittavasta laskennasta

 

Ilmoittautuminen
Ilmoittaudu mukaan 6.10.2024 mennessä LAB Shopissa tai oheisen qr-koodin kautta. Kurssi on maksuton.

 

KoKo – Kohti koulutusta on LAB-ammattikorkeakoulun, Oulun ammattikorkeakoulun ja XAMK:n yhteishanke, jossa tuetaan LUMA-aineiden oppimista uusilla digitaalisilla menetelmillä. Matemaattisten taitojen kehittyminen parantaa ja motivoi koulutukseen hakeutumisessa ja edistää jatkuvaa oppimista.  

 

Lisätietoja

Neea Similä
TKI-asiantuntija
neea [dot] similaatlab [dot] fi
Location