Asumisen laboratorio Innolux-valaisimien testauksessa

Kuva
Innolux-valaisin LABin asumisen laboratoriossa.
Tunnettujen Innolux-valaisimien valaisutehoja testattiin LAB-ammattikorkeakoulun asumisen laboratoriossa.

”Seinään heijastuvasta valosta voidaan mitata valaisutehoa. Tässä valaisimessa on kirkasvalo-ominaisuus, jonka voi laittaa päälle. Etenkin vaalealta pöytäpinnalta heijastuneena lux-lukemat nousevat pilviin”, kertoo Innojok Oy:lle opinnäytetyötään tekevä Liinu Verlin.

Kuva
Liinu Verlin mittaamassa luksimittarilla Innolux-valaisimen valaisutehoa.
Liinu Verlin mittaamassa luksimittarilla Innolux-valaisimen valaisutehoa.

Verlinin toimeksiantaja Innojok Oy on valmistanut valaisimia Innolux-merkillä jo vuodesta 1993. ”Innojokin päämääränä on ollut suunnitella ja valmistaa hyviä valaisimia näkövammaisille ja iäkkäille ihmisille yhtiön alkuajoista lähtien”, sanoo toimitusjohtaja Jukka Jokiniemi

Jokiniemen mukaan hyvän valaistuksen tarve on lisääntynyt. Valaisimen suunnittelussa on huomioitava, ettei valaisin saa häikäistä, vaikka sen pitääkin valaista mahdollisimman hyvin.  

Verlinin toimeksiannon perustana on tutkia Innolux-valaisimien valaisutehoa luksimittarilla ja löytää optimaalinen teho hänen omalle valaisinkonseptilleen. Jokiniemi kokee, että tässä työssä prosessi aloitetaan normaalista poiketen valotehon mittauksella, kun yleensä valaisimen perustana on kiinnostava muoto. 

Verlin hyödynsi LABin Lahden kampuksella sijaitsevaa asumisen laboratoriota tutkiessaan Innolux-valaisimien valaisutehoa. Asumisen laboratorio on suunniteltu erilaisten kodin ratkaisujen testaukseen, ja testiasuntoa eli pientä kaksiota voidaan muokata testaustarpeiden mukaan. 

Verlinin opinnäytetyön kohdalla asunnossa olleet valaisimet siirrettiin pois ja Innolux-valaisimet asennettiin tilalle. Valaisutehon mittaamisessa Verlin hyödynsi seinä- ja pöytäpintoja.

”Asumisen laboratoriossa on hyvä testata valaisutehoa, koska päivänvaloa ei tule ikkunoista. Näin saadaan valaisimen todellinen teho mitattua”, Verlin havainnollistaa. 

Jokiniemi näkee LABin asumisen laboratorion hyvänä alustana tutkia valaisinten lähtötilanne eli mitata sellaisten valaisimien valoteho, jotka täyttävät vaatimukset: ”Tästä voidaan jatkaa valaisinsuunnittelua prototyypiksi, jota voidaan testata samassa ympäristössä. Näin on mahdollista verrata nykyisiä valaisimia uuteen konseptiin.”

Kuva
Muotoiluinstituutin opiskelija Liinu Verlin.
Liinu Verlin esittelee luksimittarin lukemia.

Asumisen laboratoriossa on toteutettu jo muutamia käyttäjätestauksia opiskelijoiden tekemille prototyypeille. Verlinin opinnäytetyön edetessä loppukäyttäjiä on mahdollista kutsua testaamaan valaisimen prototyyppiä ja kuulla, millainen vastaanotto sillä olisi ostajaehdokkaiden keskuudessa. 

”Meillä on kovemmat vaatimukset, koska haluamme valmistaa tuotteita design for all -periaatteella, mutta ottaen huomioon teollisen valmistamisen ja houkuttelevan ulkonäön”, tiivistää Jokiniemi.

LABin asumisen laboratorioon kuuluu testiasunnon lisäksi materiaalikirjasto, jossa on laaja valikoima erilaisia materiaalimalleja. Yritykset voivat vuokrata asumisen laboratorion omaan käyttöön. 

→ Tutustu asumisen laboratorioon.

Kuva
LAB-ammattikorkeakoulun laboratoriopalvelut

Kaikki laboratoriot

Tutustu myös muihin yrityksille suunnattuihin laboratoriopalveluihimme Lahdessa ja Lappeenrannassa.  

Location