Esittelyssä Muotoiluinstituutin kehityspäällikkö Antero Kivikoski

Kuva
LAB Muotoiluinstituutin kehityspäällikkö Antero Kivikoski.
Antero Kivikoski on aloittanut LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin uutena kehityspäällikkönä. Pitkään muotoilujohtajana ja strategina työskennellyt Kivikoski tulee vahvistamaan digitaalisen muotoilun osaamista ja rakentamaan uutta oppimisympäristöä.

LABin ja Muotoiluinstituutin uusin vahvistus tuo mukanaan osaamista muun muassa kaupallisesta muotoilusta, muotoilujohtamisesta, innovaatioista ja digitaalisesta transformaatiosta. Uteliaisuus on johdatellut Kivikoskea kokeilemaan uusia rooleja ja työskentelytapoja, niin muotoilu- ja toimitusjohtajana kuin perustajanakin.

”En rajaa itseäni mihinkään tiettyyn erityisosaamisalaan, vaan näen itseni poikkitieteellisenä tekijänä, joka pystyy viemään ideat konkretiaan ja johtamaan kokonaisuuksia, mutta tilanteen niin vaatiessa myös keskittymään erittäin spesifeihin tehtäviin. Tämä monipuolisuus on pitänyt osaamiseni ajantasaisena”, hän kuvailee.

Kivikoski on aina toiminut tiiviissä yhteistyössä yritysjohdon kanssa, painopisteenään erityisesti uudet konseptit ja innovaatiot, toiminnan kehitys sekä kaupallistaminen.

”Olen ollut onnekas, sillä olen päässyt työskentelemään uusissa ympäristöissä alan parhaiden tekijöiden kanssa ja oppimaan menetelmiä, jotka ovat avanneet silmäni uusille toimintamalleille suunnittelussa ja johtamisessa. Urani aikana olen työskennellyt eri sektoreilla luoden digistrategioita, uusia brändejä ja modernisoinut yritysten toimintamalleja. Olen myös kehittänyt monialaisia suunnitteluprosesseja sekä valmentanut tiimejä ja yrityksiä”, Kivikoski luettelee.

”Työni on ulottunut designista teknologiaan, dataan, tekoälyyn ja liiketoiminnan kehittämiseen, kattaen noin sata asiakkuutta. Lisäksi olen ollut mukana perustamassa useita yrityksiä, tuoden uutta näkökulmaa ja innovaatioita niiden strategioihin ja operatiiviseen toimintaan. Viime vuonna aloin etsiä työltä enemmän merkitystä ja vaikuttavuutta, ja päädyin auttamaan strategia- ja visiotyössä ikäsyrjintää vastaan taistelevaa startup-yritystä. Nykyisin toimin siellä neuvonantajana.” 

Uuden aikakauden oppimisinnovaatioita luomassa

LAB-ammattikorkeakoulun kehityspäälliköksi Kivikoski päätyi aiempien yhteistyökuvioiden kautta. Vuonna 2023 Kivikoski oli perustamassa uutta innovaatiotoiminnan ja -johtamisen edistämiseen keskittyvää yhdistystä, jossa hän toimii edelleen toiminnanjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Viime vuoden lopussa Muotoiluinstituutti ja Innovation Practitioners Community solmivat kumppanuussopimuksen.

”IPC:n kautta minulle avautui näköalapaikka strategisen tason innovaatiotoimintaan, vaikuttamiseen sekä yhteistyöhön Suomen johtavien innovaatiojohtajien ja yritysten kanssa. Tämä matka johti nykyiseen tilanteeseeni ja oman kutsumukseni löytämiseen koulutuksen ja liiketoiminnan välimaastossa. Oma henkilökohtainen tavoitteeni on saada aikaan systeemitason muutosta”, Kivikoski selittää. 

Kivikoski tulee tuoreimmassa roolissaan vaikuttamaan LABin Muotoiluinstituutin johtoryhmässä sekä rakentamaan uutta oppimisympäristöä ja pilotoimaan Digital Venture Building -ohjelmaa. Referensseiksi tulevalle hän nimeää suunnitteluajatteluinstituutti Stanford d.schoolin ja Ikean Space10-suunnittelulaboratorion. Merkittävänä nykyilmiönä Venture Design tarjoaa perustan osaamiselle, jota tarvitaan esimerkiksi yritysten tuote- ja palvelukehityksessä tai uuden liiketoiminta-alueen rakentamisessa aina ideasta markkinoille. 

”Koen, että minulla on osaamisen lisäksi taustalla olevaan ekosysteemiin hyvä ajantasainen tieto, näkemys ja kontaktit. Innovaatiot syntyvät harvoin enää yhdestä näkökulmasta – onnistuakseen ne tarvitsevat läpi toimialojen kulkevaa ajattelua ja osaamista. Tulen toimimaan ohjelmassa myös opettajana sekä jakamaan prosessista syntyneitä oivalluksia ja löydöksiä ajantasaisesti muille osaamisalueille”, Kivikoski sanoo.

”Koska LAB edustaa innovaatiokorkeakoulua ja käytännönläheisyyttä ja sillä on aktiivinen ote yrityksiin sekä TKI-toimintaan, tulee uuden ohjelman ohjaavina tekijöinä olla ajankohtaisuus, tulevaisuus, ekosysteemit ja avoimuus eli kaikki ne ainesosat, joita uuden innovaation tekemisessä tarvitaan.”

Tulevaisuuteen katsominen on Kivikoskelle tärkeää. Hän näkee, että koulutuksen kehittäminen ja kohtauttaminen reaaliajassa liiketoiminnan vaatimusten kanssa tulee olemaan ajankohtaista ja palkitsevaa tulevina vuosina. 

”Talouden ja digitalisaation vallitseva tilanne ajaa muutosta eteenpäin nopeasti. Yksilöt ja yritykset tulevat tarkastelemaan omaa tulevaisuuttaan osaamisen, markkina-arvon sekä kilpailuedun näkökulmasta. Haluan olla mukana muutoksessa tai oikeastaan sen keskiössä, ja systeemitason vaikuttamisen kannalta LAB on juuri oikea paikka. Haluan käyttää omaa osaamistani ja kokemustani vision edistämiseen ja olla avainroolissa uuden aikakauden oppimisinnovaatioiden luomisessa.”

Työ ja vapaa-aika nivoutuvat luontevasti yhteen

Rumpuharrastuksen lisäksi Kivikoski on myös aktiiviliikkuja: viime vuonna treenipäiviä kertyi juoksun ja pyöräilyn parissa sekä kuntosalilla liki 200. Kivikoski pyrkii ylläpitämään tasapainoista elämää, missä työ ja harrastukset tukevat sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia.

”Työni ja vapaa-aikani nivoutuvat yhteen, sillä en koe tekeväni "työtä" perinteisessä mielessä. Omaan vahvan ammatti-identiteetin, ja eri elämänalueet, kuten urheilu, musiikki ja populaarikulttuuri tukevat ja elävöittävät toisiaan. Urheilu kehittää itsensä johtamista, musiikki ruokkii luovuuttani, ja populaarikulttuurin seuraaminen pitää minut ajan hermolla”, Kivikoski pohtii.

”Nykyään inspiroidun innovatiivisista toimintamalleista, ennakoinnin merkityksestä innovaatioiden synnyssä, futurismista ja laaja-alaisesta osaamisesta eli generalismista. Kirjasuosituksina mainitsisin David Epsteinin teoksen "Range: How Generalists Triumph in a Specialized World" ja Kai-Fu Leen "AI Superpowers". Epsteinin kirja haastaa pohtimaan osaamisemme merkitystä tulevaisuudessa, kun taas Lee avaa tekoälyn lähihistoriaa, joka asettaa perspektiiviä nykyiselle GenAI-keskustelulle.”

Digitaalisen tuotemuotoilun kehittyminen luo uusia työpaikkoja 

Kivikosken mukaan digitaalisen tuotemuotoilun saralla ajankohtaisia teemoja ovat tekoälypohjaiset innovaatiot ja vakiintunutta suomenkielistä vastinetta vielä hakeva digital venture building.

”Tämä lähestymistapa, joka tunnetaan myös startup-studiovillityksenä maailmalla, haastaa perinteisen TKI-toiminnan, liiketoimintamallit ja edistää uuden digitaalisen tuotemuotoilusukupolven kehittymistä. Se luo suuren osaamis- ja asiantuntijavajeen markkinoille”, Kivikoski kertoo.

Kaikenkokoiset yritykset pyrkivät luomaan uutta liiketoimintaa mukaan lukien lisäarvopalvelut. Kasvun ja kehittymisen edellytyksiksi Kivikoski nimeää kolme tärkeää työkalua: strategiset kokeilut, ennakointi ja datavetoiset digitaaliset innovaatiot.

”Strategiset kokeilut ovat välttämättömiä markkina-arvon ja kilpailukyvyn säilyttämiseksi, ja ne voivat tarjota lisäarvopalveluita tai johtaa liiketoiminnan suunnan muutokseen. Tämä prosessi edistää jatkuvaa oppimista ja kehitystä. Ennakointi auttaa varautumaan tulevaisuuden skenaarioihin ja välttämään yllätyksiä. Sen merkitys on kasvanut erityisesti ketterässä innovaatiotoiminnassa ja ilmiöperusteisessa liiketoimintakehityksessä.”

Kivikoski mainitsee myös ketterämmän kehitystyön, asiakaskokemuksen ja riskienhallinnan toteutuvan, jos digitaaliset innovaatiot suunnitellaan datavetoisesti. Tekoäly ja matalan kynnyksen kokeilut tarjoavat mahdollisuuksia, jotka ylittävät perinteisen liiketoiminnan rajat. Yhdessä LABin muiden yksiköiden kanssa Muotoiluinstituutti tarjoaa digitaaliseen muutokseen ja muotoiluun paitsi koulutusta myös innovointi- ja kehittämispalveluja sekä tuottaa uutta tutkimustietoa.

”Muotoiluinstituutin vahvuudet juontavat sen pitkästä historiasta ja saavutuksista suomalaisen muotoilukulttuurin edistäjänä, mikä antaa erinomaisen lähtökohdan jatkuvalle kehittymiselle ja uudistumiselle, jotka ovat nyt markkinan vaatimuksia. Tällä etumatkalla erotumme kilpailijoista, ja juuri siksi olemme kiinnostava kumppani tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiokentällä.”

Antero Kivikoski

  • Asuu Helsingissä, kotoisin Kymenlaakson Myllykoskelta
  • Koulutukseltaan graafinen suunnittelija (2005)
  • Monipuolinen uratausta designista teknologiaan, datasta tekoälyyn ja liiketoiminnan kehittämiseen 
  • Aktiivinen liikkuja: lajeina pyöräily, juoksu ja punttisali 
  • Soittanut rumpuja 35 vuotta – uutta musiikkia tuloillaan 

Lisätiedot:

Antero Kivikoski
Kehityspäällikkö
antero [dot] kivikoskiatlab [dot] fi

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.