”Toimivia ja esteettisiä tiloja tarvitaan laajalti” – Esittelyssä sisustusarkkitehtuurin lehtori Timo Sulkamo

Kuva
Lehtori Timo Sulkamo
Sisustusarkkitehti ja visuaalinen suunnittelija Timo Sulkamo on toiminut LAB Muotoiluinstituutin lehtorina vuodesta 2012 lähtien. Säilyttämällä vahvan yhteyden alan työkenttään hän huolehtii siitä, että kurssien opetussisältö on mahdollisimman ajantasainen.

Mikä on tällä hetkellä ajankohtaista työssäsi? 

Viimeisimpänä minua ovat työllistäneet Habitare-messut ja Helsinki Design Week, jotka järjestettiin kummatkin syyskuun puolivälissä. Vierailimme opiskelijoiden kanssa molemmissa tapahtumissa, ja olin itse paikalla useampanakin päivänä, koska pyrin pysymään ajan tasalla alani asioista. Alkusyksystä myös kurssien aloitukset ovat aina melko työläitä, sillä haluan aina vuosittain päivittää kurssisisältöni, jolloin opin myös itse koko ajan uutta. 

Miten päädyit työhösi? 

Entinen opettajani pyysi minua vanhaan opinahjooni tuntiopettajaksi. Huomasin pitäväni opetustyöstä kovasti, ja päätin suorittaa samaan aikaan toisen maisterin tutkinnon Aalto-yliopistossa kuvataidekasvatuksen pääaineopinnoissa. Kun vihdoin sain opintoni valmiiksi opetustyön ja suunnittelutöideni ohella, minulle tarjottiin lehtorin paikkaa LABin Muotoiluinstituutista. Sillä tiellä olen vieläkin. 

Mitä työpöydälläsi on juuri nyt? 

Kaksi läppäriä, muistivihkoni, lyijykynä ja muutama tussi, jokunen sekava post-it -lappu (joita vain minä osaan tulkita), läjä tyttäreni tekemiä piirroksia, iso kuppi kahvia, vesilasi ja kolme alaani liittyvää kirjaa: Massey Anne: Women in Design; Weston Richard: Architecture Visionaries; ja Pallasmaa Juhani: Ihon silmät. Työhuoneeni suuri kirjahylly on aivan selkäni takana, joten kirjoja päätyy usein lojumaan työpöydälleni. 

Mikä on mukavinta työssäsi? 

Aivan ehdottomasti motivoituneet ja innokkaat opiskelijat. Ilman heitä työarkeni olisi todella tylsää. Opiskelijoiden into alaa kohtaan ja heidän halunsa oppia tarttuu myös minuun, ja olen siitä heille kiitollinen. 

Mitä pidät tähänastisen urasi kohokohtana LABissa työskennellessä? 

Yhtä kohokohtaa on vaikea sanoa, mutta jokavuotinen kohokohta on valmistuvien opiskelijoiden opinnäytetyöseminaarit. Silloin me opettajat näemme konkreettisesti, kuinka paljon oppimista on tapahtunut neljän vuoden aikana. On myös todella hienoa nähdä entisten opiskelijoideni menestyvän alalla. 

Mihin alasi asiantuntijoita tarvitaan? 

Sisustusalan ammattilaisia tarvitaan laajasti rakennus- ja muotoilualalla. Pelkästään työnteko ja työssä käyminen ovat koronan jäljiltä vieläkin murroksessa, ja sisustusarkkitehteja tarvitaan ratkomaan esimerkiksi näitä haasteita. Toimivia tiloja tarvitaan myös vapaa-ajalla, ja sisustusarkkitehtien tehtävä on suunnitella esimerkiksi ravintoloista, museoista ja jopa sairaala- ja hoivaympäristöistä käyttäjilleen helposti ymmärrettäviä ja kaikkia aisteja ruokkivia tiloja.  

Mitä haluaisit vielä päästä urallasi tekemään? 

Toivon löytäväni sopivan tasapainon oman suunnittelu- ja taiteellisen työni sekä opetustyöni välillä. Vuosien varrella olen huomannut, etten ole opettajana parhaimmillani, jos en samaan aikaan tee myös jotain omaa luovaa työtä, olkoon se sitten tila- tai graafista suunnittelua tai täysin taiteellista tekemistä. Juuri nyt omalle luovalle työlle jää kuitenkin melko vähän aikaa, koska kotona minua työllistää ihana 4-vuotias pikkuneiti. 

Mikä tekee LAB-ammattikorkeakoulusta ainutlaatuisen? 

Parasta koulussamme on Muotoiluinstituutin yhteishenki. Täällä opiskelijat tukevat toistensa tekemistä ja oppimista sekä viettävät paljon aikaa yhdessä, usein myös vapaa-ajalla. Monesti tämä tempaa myös henkilökunnan mukaansa: itse olen esimerkiksi pitänyt jo vuosia Muotoiluinstituutin elokuvakerhoa kerran kuussa. Lisäksi kampuksemme tilat ovat erinomaiset ja opettajat alansa ammattilaisia, ja koulumme onkin erinomainen portti työelämään.  

Kuka tai mikä inspiroi sinua viimeksi? 

Viimeksi minua inspiroi perheemme kesälomamatka Kööpenhaminaan. Tanskalainen muotoilu, ja kaupungin uusi ja vanha arkkitehtuuri, sekä tanskalaiset muotoiluklassikot, kuten Hans Wegnerin, Finn Juhl’n sekä Arne Jacobsenin upeat työt antavat minulle intoa vähintään ensi kesään saakka. Lisäksi minua inspiroi lähes päivittäin tyttäreni taiteelliset tuotokset, osaisinpa itsekin tehdä niin hienoja kuvia yhtä vapaasti ja huolettomasti. 

Jos voisit istuutua kenen tahansa edesmenneen merkkihenkilön kanssa samaan illallispöytään, kuka hän olisi ja miksi? 

Oman alani edesmenneistä merkkihenkilöistä istuisin samaan illallispöytään Charles ja Ray Eames’n kanssa. He olivat todella monipuolisia muotoilualan uudistajia, ja heillä oli tietojeni mukaan todella hienoja illallistilaisuuksia upeassa talossaan. Jälkiruuaksi saattoi olla kaunis kattaus syötäviä kukkia. Itse pidän tosin enemmän kakuista. 

Kysy lisää:

Location