”Sähkö- ja automaatioala tarjoaa vahvan työkentän nyt ja tulevaisuudessa”

Kuva
Lahden kampus kuvattuna ilmasta kuvaaja Teemu Leinonen
LAB-ammattikorkeakoulu ja LUT-yliopisto ovat yhdessä 30 päijäthämäläisen organisaation kanssa lanseeranneet Tulevaisuuden osaajat -ohjelman. Ohjelman tarkoituksena on saada päijäthämäläisten yritysten sekä opiskelijoiden tarpeet kohtaamaan entistä paremmin ja opiskelijat työllistymään alueen yrityksiin valmistumisen jälkeen.

Nyt ensimmäistä kertaa yhteishaussa olevan sähkö- ja automaatiotekniikan AMK-tutkinnon toivotaan tuovan helpotusta Päijät-Hämeen seudun asiantuntijapulaan. Erityisesti kasvava Lahti ja siellä toimivat yritykset tarvitsevat sähkö- ja automaatiotekniikan osaajia. Koulutus on osa Tulevaisuuden osaajat -ohjelmaa.

Monipuolinen ja ainutlaatuinen koulutussisältö

LABin sähkö- ja automaatiotekniikan koulutuksessa painopisteet ovat sähköisessä liikenteessä ja teollisuusautomaatiossa. LABin sähkö- ja automaatiotekniikan yliopettaja Risto Tiainen suosittelee hakemaan rohkeasti koulutukseen.

”Koulutuksessa tulee olemaan eri taustaisia opiskelijoita. Mielenkiinnosta luonnontieteitä kohtaan on hyötyä, mutta kärryille pääsee myös ilman aikaisempaa syventymistä aiheeseen. Kiinnostus alaa kohtaan on tärkeintä”, Tiainen sanoo.

Kyseessä on ainutlaatuinen koulutuskokonaisuus sen sisältämän automaatio-osuuden ansiosta. Automaatioon keskitytään monipuolisesti esimerkiksi koneautomaation, kappaletavara-automaation, tuotantoautomatiikan, robotiikan sekä teollisuuden tuotantolinjojen kautta.

Opiskelija pääsee koulutuksen alkupuolella tutustumaan muun muassa sähkötekniikan perusteisiin, teollisuusautomaatioon ja säätötekniikkaan. Sähköisen liikenteen osalta tutustutaan esimerkiksi tehoelektroniikkaan, sulautettuihin järjestelmiin sekä tieto- ja ohjelmistotekniikkaan.

”Meillä on tulossa Lahden kampukselle uudet laboratoriotilat, joissa opiskelijat pääsevät tekemään sähkö-, automaatio- ja teollisuusrobotiikan labraharjoituksia. Opintojen loppupäässä tehdään myös paljon projekteja ja harjoitteluja yritysyhteistyökumppaneiden kanssa”, yliopettaja Tiainen kertoo.

Alaa opiskelleet voivat työskennellä monissa eri tehtävissä. Näitä voivat olla esimerkiksi automaatiojärjestelmien, tuotantolinjojen, laitevalmistuksen ja tuotekehityksen tehtävät. Alaa opiskelleet voivat toimia myös esimiestasolla tai projektipäällikön roolissa vaikkapa kunnostus-, päivitys- ja investointiprojekteissa.

”Valmistuvien insinöörien työnkuva voi olla hyvin monipuolinen. Uraa voi säädellä oman kiinnostuksensa mukaisesti. Esimerkiksi kaupallisen sivuaineen avulla uraa voi suunnata kohti myynnin tehtäviä, kuten tekniseen myyntiin tai myynnin tukihommiin”, Tiainen sanoo.

Valmis polku opinnoista työllistymiseen

Sähkö- ja automaatiotekniikan opiskelijoille Tulevaisuuden osaajat -ohjelma tarjoaa mahdollisuuden luoda urapolkua yhteistyössä yritysten kanssa aina opintojen aloituksesta valmistumisen jälkeiseen työllistymiseen.

”Meille työllistyminen tapahtuu tyypillisesti siten, että opiskelija aloittaa kesätöillä. Sen jälkeen opintojen ohessa tehdään osa-aika- tai harjoitustöitä, lisää kesätöitä ja lopulta opinnäytetyön jälkeen tullaan tilanteeseen, jossa pohditaan työllistymistä vakituisesti. Haluamme olla myös opiskelijoiden tukena kampuksella osallistumalla opetukseen ja tarjoamassa yritysvierailuja”, kertoo Dieffenbacher Panelboardin toimitusjohtaja Kari Simolin.

Ohjelmassa mukana olevat organisaatiot tarjoavat opiskelijoille kesätyö-, harjoittelu- ja opinnäytetyöpaikkoja. Tämän lisäksi jotkut yrityksistä tarjoavat opintojen tueksi mentorointiapua.

”Harjoittelu- ja työpaikkojen lisäksi tarjoamme opiskelijoille sparrausapua. Meillä harjoittelemassa olevat opiskelijat voivat käydä pääinsinöörien tai arkkitehtien juttusilla, ja kysyä, miten opintoja kannattaa suunnata tai minkälainen harjoitustyö tulisi valita, jotta se palvelisi opintoja ja urasuunnitelmia parhaalla tavalla”, Kempowerin teknologiajohtaja Mikko Veikkolainen kertoo.

Sähkön ja automaation tulevaisuus

Fossiilisten polttoaineiden aikakausi on tulossa päätökseensä, ja maailma sähköistyy kiihtyvää tahtia. Muutoksen myötä sähköteknisiä laitteita ja niihin liittyvää ymmärrystä tarvitaan yhä enemmän. Sähköalan asiantuntijat tekevätkin osaltaan työtä paremman huomisen eteen.

”Sähkötekniikan alalla on helppo muuttaa maailmaa, koska sähköteknisten laitteiden hyötysuhde on niin paljon parempi verrattuna polttomoottorilaitteisiin. Sen hyötysuhde-eron hyödyntäminen johtaa vihreämpiin tekoihin”, toteaa Kempowerin Veikkolainen.

Teollisuudessa yhä useampi toiminto tulee myös automatisoitumaan tulevaisuudessa. Sen myötä sähkö- ja automaatioalan ammattilaiset ovat etulinjassa modernisoimassa teollisuutta.

”Sähkötekniikka on hyvin tärkeä osa nykyaikaista valmistusteollisuuden teknologiaa, ja se antaa mahdollisuuden kehittää suorituskykyisiä koneita ja laitteita. Sähkö- ja automaatiotekniikan osaajat kehittävät automaatiojärjestelmien pohjarakenteita ja automaatiojärjestelmiä, jotka luovat pohjaa tekoälyn sovellettavuudelle koneessa ja laitteessa, kertoo Rauten Head of R&D Roope Eskola.

Yrityksissä on jo vuosia kehitetty tapoja hyödyntää tarjolla olevaa dataa. Nyt trendi on vihdoin siirtymässä myös teollisuuden puolelle. Tämä näkyy esimerkiksi asiakkaille tarjottavina lisäarvopalveluina.

”Tuotantolinjoja automatisoidaan kasvavaa tahtia ja tulevaisuudessa on näkyvissä tarjolla olevan datan muuttaminen kulutettavaan muotoon asiakkaalle erilaisina lisäarvopalveluina. Lisäksi jatkossa tullaan tekemään paljon muitakin automaation kehykseen mahtuvia asioita. Sähkö- ja automaatioala tarjoaa vahvan työkentän nyt ja tulevaisuudessa”, kertoo Dieffenbacherin Simolin.

Lahti opiskelu- ja työkaupunkina

Erinomaisten liikenneyhteyksien päässä sijaitseva Lahti on eloisa korkeakoulukaupunki. Asukkaita Lahdessa on noin 120 000.

Kolmen kilometrin päässä keskustasta sijaitseva LAB-ammattikorkeakoulun kampus valmistui vuonna 2018 Mukkulassa sijaitsevaan vanhaan tehdaskiinteistöön. Yhdistämällä uutta ja vanhaa saatiin aikaan uniikit opiskelu- ja työtilat. Kampuksella opiskelee noin 5 800 opiskelijaa, joista 500 on kansainvälisiä tutkinto-opiskelijoita. Opiskelijat viihtyvät kampuksella vuorokauden ympäri joko opiskellen tai nauttien monipuolisista ruokailu- ja liikuntamahdollisuuksista.

Toimintaa vapaa-ajalle ei Lahdessa tarvitse erikseen keksiä, sillä tapahtumarikas opiskelija- ja kaupunkielämä ei jätä ketään kylmäksi. Opiskelijakunta KOE, ylioppilaskunta LTKY ja ainejärjestöt järjestävät monipuolisesti tapahtumaa ympäri vuoden. Joukkoon mahtuu perinteisten opiskelijabileiden lisäksi erilaisia liikunta- ja työelämätapahtumia.

Lahti on perinteisesti tunnettu urheilukaupunkina, ja siellä järjestetään paljon isoja kansainvälisiä urheilutapahtumia, kuten Salpausselän kisat. Vapaa-ajallaan urheilevat ilahtuvat erityisesti luonnon läheisyydestä, sillä esimerkiksi hiihto- tai pyöräilyreitille pääsee melkeinpä heti kotiovelta.

Insinööri (AMK), sähkö- ja automaatiotekniikka

Sähkö- ja automaatiotekniikan insinöörit ovat suunnittelutyön asiantuntijoita.

Location