Suomen ainoa täydennyskoulutus suolistosairauksien hoidosta

Kuva
LAB detail health care nurse equipment
LAB-ammattikorkeakoulussa tehtiin ennätysmääräinen tulos vuonna 2022 täydennyskoulutuksissa. Erikoistumiskoulutuksissa LAB on Suomen ensimmäisellä sijalla. Koulutustarjonta on laaja, ja työelämälähtöisyys on otettu kaikissa koulutuksissa huomioon. Syksyllä 2022 alkoi myös Suomen ensimmäinen täydennyskoulutus suolistosairauksien hoitoon liittyen.

Suolistosairaudet ovat yleistyneet voimakkaasti 2000-luvulla. Sairastuneiden lukumäärä on kolminkertaistunut kahdessakymmenessä vuodessa (Kolho & Färkkilä, 2017). Kelan rekisterin mukaan suolistosairauksia sairastaa jo noin 50 000 potilasta, joka vastaa 0,86 % väestöstä (2019). (Molander & Kolho, 2019). Suolistosyövät ovat kolmanneksi yleisin syöpätyyppi Suomessa (Österlund, 2019). Lisäksi vuonna 2021 aloitettujen suolistosyöpäseulontojen on huomattu vähentävän kuolleisuutta suolistosyöpään n. 10–40 %. (Sarkeala, 2018)

Suolistosairauksien hoitotyöhön erikoistunut osaaja -täydennyskoulutuksen tarvetta kartoitettiin ja huomattiin, että koulutukselle oli paljon kysyntää. Erilaisten suolistosairauksien yleistyminen edellyttää osaamisen vahvistamista terveydenhuollossa eri toimintayksiköissä. Ammatillisiin koulutuksiin osallistuu vuosittain 1,2 miljoonaa ihmistä. (Sivista, 2018.)

Koulutuksen suunnittelu aloitettiin, ja lähtökohta oli, että koulutus on työelämälähtöinen ja tukee hoitotyön ammattilaisten ammatillista kasvua sekä kehittymistä. Odotus oli myös, että koulutuksen sisältö vastaa yhteistyöorganisaation ja opiskelijoiden odotuksia sekä tarpeita. Yhteistyö aloitettiin Päijät-Hämeen gastroenterologian ja kirurgian kanssa. Koulutuksen tavoitteet laadittiin kattamaan ammattitaidon kehittyminen erilaisissa työympäristöissä suolistosairauksien hoitotyössä.

Koulutus kattaa laaja-alaisesti suolistosairauksia sairastavan potilaan hoitotyön eri aspektit. Koulutukseen osallistujat tekevät yhteistyötä eri organisaatioiden kanssa, ja pääsevät kehittämään toimintaa kehittämistehtävän avulla. Koulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijan ammatillista kasvua sekä organisaatioiden kehittämistarpeita.

Täydennyskoulutus on saanut erinomaista palautetta, ja se alkaa uudestaan korkean kysynnän vuoksi syksyllä 2023.

Tutustu koulutukseen ja ilmoittaudu mukaan.

 

Kirjoittaja:

Fanny Kilpinen toimii LAB-ammattikorkeakoulun hoitotyön lehtorina ja vastuuopettajana Suolistosairauksien hoitotyöhön erikoistunut osaaja -täydennyskoulutuksessa.

 

Lähteet:

Kolho, K-L & Färkkilä, M. 2017. Tulehdukselliset suolistosairaudet - mikä vialla? Duodecim 2017;133:1701. Viitattu 18.12.2022. Saatavissa https://www.duodecimlehti.fi/xmedia/duo/duo13907.pdf

Molander, P & Kolho K.L. 2019. IBD-hoitajasta hyötyä tulehduksellisten suolistosairauksien hoidossa. Potilaan lääkärilehti 2019;12.2. Viitattu 18.12.2022. Saatavissa https://www.potilaanlaakarilehti.fi/kommentit/ibd-hoitajasta-hyotya-tulehduksellisten-suolistosairauksien-hoidossa/

Sarkela, T. 2018. IARC:in tuore raportti tuo pontta Suomen suolistosyövän seulontaohjelman aloitukseen. Syöpäjärjestöt. Viitattu 18.12.2022. Saatavissa https://www.syopajarjestot.fi/ajankohtaista/tiedotteet/iarcin-tuore-raportti-tuo-pontta-suomen-suolistosyovan-seulontaohjelman-aloitukseen/

Sivista-julkaisut. Koulutuksen tarve on kasvussa- ei laskussa. 2018. Viitattu 18.12.2022. Saatavissa https://www.sivista.fi/blogi/koulutuksen-tarve-on-kasvussa-ei-laskussa/

Österlund, P. 2019. Suolistosyöpä (ohutsuolen ja paksusuolen syövät). Lääkärikirja Duodecim. Viitattu 18.12.2022. Saatavissa https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01087

Lisätiedot:

Fanny-Maria Kilpinen
Lehtori
fanny [dot] kilpinenatlab [dot] fi

Latest updates