LAB mukana jättimäisessä muovien kiertotaloushankkeessa

Kuva
muovipulloja pinossa
LAB-ammattikorkeakoulu tulee olemaan mukana laajassa yhteistyöhankkeessa muovien kiertotalouden edistämiseksi. Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) luotsaama PlastLIFE SIP -hanke kuuluu EU:n LIFE-ohjelmaan ja sen kokonaisbudjetti on noin 20 miljoonaa euroa. Seitsenvuotinen hanke käynnistyy tammikuussa 2023 ja jatkuu vuoden 2029 loppuun saakka. Hankkeen tavoitteena on kestävä muovien kiertotalous Suomessa vuoteen 2035 mennessä.

LABin tehtäviin hankkeessa kuuluvat muun muassa uuden muovinkierrätysliiketoiminnan sekä alueellisen muovin kierrätyksen edistäminen ja 50 toimijan aktivointi. Lisäksi LAB analysoi erilaisia jätemuovilajikkeita ja kartoittaa niiden uusiokäyttömahdollisuuksia sekä selvittää kemiallisen muovikierrätyksen potentiaalia alueen muovijätevirroille. Hankkeen myötä luodaan myös neljä uutta muovien kierrätykseen liittyvää opintojaksoa.

Hankkeen konsortiossa ovat mukana LABin lisäksi SYKE ja ympäristöministeriö, Aalto-yliopisto, Helsingin kaupunki, Jyväskylän yliopisto, Karelia-ammattikorkeakoulu, Kuljetusliike Vaahterinen Oy, Lapin yliopisto, Luonnonvarakeskus (Luke), LUT-yliopisto, Muovipoli Oy, Oy Orthex Finland Ab, Pidä Saaristo Siistinä ry, Plastone Oy, Suomen Biokierto ja Biokaasu ry ja Turun yliopiston Brahea-keskus.

Konsortio tekee yhteistyötä kansallisista muovitoimijoista koostuvan Suomen muovitiekarttaverkoston sekä yritysten, kuntien, partiolaisten, kirkon nuorisotyön, Itämeri-viestijöiden, koulujen ja kansalaisjärjestöjen kanssa muoviin liittyvien haasteiden selättämiseksi ja ratkaisumahdollisuuksien viemiseksi kaikkien suomalaisten tietoisuuteen ja toimintaan. Tiedossa on esimerkiksi koko maan kattavia kampanjoita roskaantumisen vähentämiseksi.

Hanke on osa EU:n LIFE-ohjelmaa, joka pyrkii edistämään ympäristö- ja ilmastonmuutoslainsäädännön, ohjelmien sekä strategioiden toimeenpanoa jäsenvaltioissa. EU-rahoitusta myönnetään hankkeelle enintään 60 prosenttia 20 miljoonan euron kokonaisbudjetista. Loppu tulee osallistujilta tai muista kansallisista rahoituslähteistä.

Lisätiedot:

Anna Keskisaari, TKI-asiantuntija
anna [dot] keskisaariatlab [dot] fi
+358 505 934 456

Annakaisa Elo, johtava asiantuntija
annakaisa [dot] eloatlab [dot] fi
+358504787695

Ossi Martikka, TKI-asiantuntija
ossi [dot] martikkaatlab [dot] fi
+358505162757