Luja-gallerian uusi näyttely esittelee koivuviilusta taivutettuja kalusteita
Näyttelyssä on esillä opiskelijoiden Prototypointi-kurssilla suunnittelemia kodin järjestämistä helpottavia kalusteratkaisuja. Opiskelijat havainnoivat kurssilla kotiympäristössä esiintyvien tavaroiden ja vaatteiden järjestämiseen liittyviä ongelmakohtia sekä elämisen tarpeita ja suunnittelivat niihin erilaisia ratkaisuja kalusteiden ja esineiden muodossa. Lopputuloksena syntyi uudenlaisia rakenteita sekä innovatiivisia ratkaisuja muun muassa paperipinojen, pientavaroiden, latureiden ja vaatteiden säilyttämiseen.
Suunnittelutehtävän toteutuksen päämateriaalina oli koivuviilu ja tekniikkana muotoon puristaminen. Prototyypit ovat valmistettu muotoilemalla 0,6 ja 1 mm:n paksuisia puuviiluja alipainepöydällä tai -pussissa polystyreenilevystä valmistetun muotin päälle.
”Tuotekehitysprosessissa matka ideasta prototyypiksi ja lopulta puupajalta galleriaan on pitkä sekä vaatii suunnittelijalta ratkaisukeskeisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Näyttely on vuosikurssin yhteinen puristus, jonka tuloksena sekä opiskelijoille että vierailijoille avautuu kurssilla muotoiltujen ratkaisujen moninaisuus”, LABin Muotoiluinstituutin lehtori Sari Anttonen sanoo.
Näyttelyssä on esillä yhteensä 26 prototyyppiä.
Taipuu-näyttely on avoinna arkisin klo 9–16 ja se on esillä 17.3.2022 asti LABin Lahden kampuksen Luja-galleriassa, Mukkulankatu 19.