Liikunnan ja kuntoutuksen integraatiolla edistetään väestön hyvinvointia ja terveyttä

Kuva
Juoksukengät
Väestön liikkumattomuudesta aiheutuu Suomessa vuosittain jopa miljardien eurojen kustannukset. Liikkuminen on tärkeä osa sairauksien ennaltaehkäisyä, hoitoa sekä kuntoutusta ja sitä tulisi hyödyntää nykyistä enemmän sosiaali- ja terveydenhuollossa. Liikkumattomuuden haasteisiin ja liikkumisen edistämiseen pureudutaan LAB-ammattikorkeakoulun uudessa YAMK-koulutuksessa.

LABissa alkaa uusi verkossa toteutettava sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK-koulutus, kuntoutuksen ja liikunnan integraatio. Koulutuksessa liikunnan ja kuntoutuksen sisältöjä tarkastellaan laajemmin koko sosiaali- ja terveysalaa läpileikkaavina teemoina. Riittävä fyysinen aktiivisuus edistää tutkitusti sekä terveyttä että toimintakykyä ja ennaltaehkäisee sairauksia.

Liikkumattomuus näyttäytyy esimerkiksi terveydenhuollon suorien kustannuksien lisääntymisenä, tuottavuuskustannuksien laskuna, tuloverojen menetyksinä, ikääntyvien koti- ja laitoshoidon lisääntyneenä tarpeena sekä syrjäytymisen kustannuksina.

”Liikkumisen ja fyysisen aktiivisuuden edistäminen ovat keskeisiä menetelmiä, joilla voidaan lisätä hyvinvointia yksilötasolla sekä myös laajemmin yhteiskunnassa. Suomalaisessa terveydenhuollossa tehdään jo paljon hyviä asioita liikkumisen edistämiseksi, mutta sitä olisi mahdollista hyödyntää vielä nykyistä laaja-alaisemmin ja erityisesti moniammatillisemmin. Tarvitaan kuitenkin lisää osaavaa henkilöstöä, ja tähän tarpeeseen vastaa LABin uusi työn ohessa suoritettava sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille suunnattu YAMK-tutkinto”, LABin sosiaali- ja terveysalan lehtori Minna Mukka selventää.

Koulutuksen suorittanut osaa muun muassa innovoida, toteuttaa sekä johtaa käyttäjä- ja tarvelähtöisiä kuntoutus- ja liikuntapalveluja yhdistelemällä eri alojen osaamista. ”Opiskelija voi syventyä esimerkiksi lasten ja nuorten sekä ikääntyneiden liikkumisen ja hyvinvoinnin edistämiseen, käyttäjälähtöisten kuntoutus- ja liikuntapalveluiden muotoiluun, digiosaamiseen kuntoutus- ja liikunta-alalla, ympäristöön fyysisen aktiivisuuden ja toimintakyvyn tukijana sekä taidon opettamisen teemoihin”, Mukka listaa.

Kuntoutuksen ja liikunnan integraation YAMK-koulutukseen voivat hakea AMK-tutkinnon suorittaneet sairaanhoitajat, ensihoitajat, terveydenhoitajat, fysioterapeutit ja sosionomit. Koulutus tarjoaa valmiudet sosiaali- ja terveysalan kehittämistehtäviin sekä osaamisen syventämiseen liikunnasta ja kuntoutuksesta kiinnostuneille.

Uusi YAMK-koulutus on haettavana ensimmäisen kerran maaliskuun yhteishaussa 16.–30.3. Opinnot alkavat syksyllä 2022.

Lisätiedot:

Kuva
Juoksukengät

Sosiaali- ja terveysala (ylempi AMK), kuntoutuksen ja liikunnan integraatio

Opiskele verkossa kuntoutuksen ja liikunnan integraation asiantuntijaksi.

Kuva
LAB brand image boy mirror reflection

Kevään yhteishaku 13.–27.3.2024

Tutustu LABin koulutustarjontaan ja löydä oma tutkintosi. 💎

Location