Käsihuuhdeautomaatin sijainnilla ja ulkonäöllä on merkitystä – LABin tutkimuksen aikana käsidesin käyttöaste kasvoi 57 prosenttia
Päijät-Hämeen keskussairaalan Akuutti24:n sisäänkäynnille asennetun laitteiston avulla selvitettiin, kuinka moni sisään tulevista kävijöistä käyttää käsihuuhdetta. Konenäköä hyödyntävän laitteiston lisäksi käyttäjien motivaatioon liittyviä tekijöitä selvitettiin erillisellä kyselyllä.
LABin Konenäön sovellukset sote- ja hyvinvointialalla (Konenäkö) -hankkeen teettämän tutkimuksen aluksi käyttöastetta selvitettiin perinteisellä käsin painettavalla laitteella. Kahden viikon alkuseurannan aikana keskimäärin 35 prosenttia sisääntulijoista otti käsihuuhdetta. Alkuseurannan jälkeen tilaan vietiin yhteistyökumppani SKC Desin Omega 2000 Smart Vision -automaatti, joka antaa reaaliaikaista tietoa kävijämääristä ja tilassa vierailevien ihmisten käsihygienian tasosta. Tieto välittyy kävijälle automaatin näyttöruudulta selkeän grafiikan avulla.
”LABin teettämään tutkimukseen osallistumalla olemme päässeet kehittämään tuotteitamme ja saaneet tärkeää tietoa liiketoimintamme edistämiseksi”, toteaa SKC Desin myyntijohtaja Jukka Ruoho ja mainitsee positiivisten tutkimustulosten poikineen runsaasti kiinnostuneita yhteydenottoja. Selkeälle ja informatiiviselle käsihuuhdeautomaatille on kysyntää erityisesti sosiaali- ja terveysalan organisaatioissa.
Käsidesin käyttö lisääntyi huimasti
Tutkimuksen aikana käsihuuhteen käyttöaste kasvoi jopa 57 prosenttia. Positiivisten tulosten siivittämänä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä, LAB-ammattikorkeakoulu ja SKC Desi päättivät laajentaa tutkimusta, ja kevään aikana käsihuuhteen käytöstä toteutetaan vielä jatkotutkimus keskussairaalan pääsisäänkäynnillä.
”Tutkimuksen yhteydessä tehty kysely antoi tietoa myös siitä, mitkä tekijät motivoivat käsihuuhteen käytössä. Käsihuuhteen koostumukseen, hajuun sekä laitteen ulkoasuun ja ympäristöön liittyvät tekijät olivat merkityksellisiä. Ilman kosketusta toimiva laite koettiin ehdottomasti parhaaksi”, toteaa LABin Konenäkö-hankkeen projektipäällikkö Anna Lahti.
Lisätietoja:
Anna Lahti, LAB-ammattikorkeakoulu
+358 44 708 5205, anna [dot] lahtilab [dot] fi
Jukka Ruoho, SKC Desi Oy
+358 50 382 5934, jukka [dot] ruohoskcdesi [dot] com
Tilaa uutiskirje!
» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa.
» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.