Osallistuvan budjetoinnin tueksi valmistui käsikirja
LAB-ammattikorkeakoulu ja Tampereen yliopisto toimivat suomalaiskumppaneina kansainvälisessä tutkimus- ja kehitysprojektissa, jonka tavoitteena on lisätä tietoutta osallistuvasta budjetoinnista, ”osbu”, ja tukea sitä kokeilevia kuntia Itämeren alueella.
Prosessityypittelyn ovat koonneet EmPaci – Empowering Participatory Budgeting in the Baltic Sea Region -projektikumppanit. Julkaisu on englanninkielinen.
Osallistuva budjetointi on demokraattisen päätöksenteon prosessi, jossa tavalliset ihmiset osallistuvat julkisen talousarvion valmisteluun ja hyväksymiseen. Sitä on toteutettu enenevässä määrin 1980-luvulta lähtien ja toteutetaan tällä hetkellä tuhansissa erilaisissa prosesseissa ympäri maailmaa. Kaikki osbut ovat yksityiskohdiltaan erilaisia.
Prosessityypittelyssä on pyritty rakentamaan työkirja omaa prosessiaan suunnittelevan avuksi. Siinä tunnistetaan erilaisia asukkaisiin ja kuntiin liittyviä tekijöitä, jotka vaikuttavat osallistuvan budjetoinnin toteutukseen ja prosessin vaiheisiin. Tyypittely sisältää lyhyitä ohjetauluja sekä osallistuvan budjetoinnin prosessityypittelyn työkirjan. Esimerkkitapauksena esitellään Stuttgartissa Saksassa onnistuneesti toteutettu osallistuvan budjetoinnin prosessi.
Tyypittelyn yhteenvedot tarjoavat tietoa osallistuvan budjetoinnin prosessiin liittyvistä teemoista ja kysymyksistä.
Prosessityypittely ja työkirja on muuttuva, avoin prosessi, jonka sisältöä päivitetään. Kaikkiin kysymyksiin ei ole mahdollista tarjota yksiselitteistä vastausta, mutta tyypittely ja työkirja kannustaa toteuttajaa pohtimaan keskeisiä näkökulmia onnistuneen prosessin toteuttamiseen.
Osallistuvan budjetoinnin prosessityypittely
GoA 2.1 PB type groups working document_final 24112020.pdf (empaci.eu)
EmPacin verkkosivuilta löydät lisätietoja projektista ja siihen osallistuvien kansainvälisten kumppaneiden osallistuvan budjetoinnin uusimmista tuloksista.
Projektia on tukemassa myös Suomen Kuntaliitto.
Lisätietoja:
Lotta-Maria Sinervo, Tampereen yliopisto
050 509 9042, lotta-maria [dot] sinervotuni [dot] fi (lotta-maria[dot]sinervo[at]tuni[dot]fi)
Annukka Heinonen, LAB-ammattikorkeakoulu
044 708 5150, annukka [dot] heinonenlab [dot] fi (annukka[dot]heinonen[at]lab[dot]fi)