Miksi LAB?

LAB on ammattikorkeakoulu niille, joilla on tahto tehdä ja ratkaista sekä halu päästä pintaa syvemmälle. Me haastamme ja olemme haastettavana. LAB onkin ammattikorkeakoulu kaikille, jotka ovat valmiita tekemään töitä ja laittamaan itsensä likoon.

LABissa kokeillaan uusia asioita ja tekemisen tapoja yhdessä yritysten kanssa. Siksi LAB-ammattikorkeakoulua kutsutaan myös työelämän innovaatiokorkeakouluksi. 

LABin kampukset löytyvät Lahdesta ja Lappeenrannasta, sekä tietenkin verkosta. LAB syntyi halusta uudistaa korkeakoulutusta ja työelämää – tehdä työstä merkityksellisempää. Siksi me LABissa lupaamme sinulle opiskelun ja työn parhaat puolet. LABista saat sekä tutkinnon että valmiudet ja verkostot työelämää varten.

Tervetuloa opiskelemaan ja tekemään töitä. Tositarkoituksella.

Kuva
Event area on Lahti Campus

Lahden kampus

Lahden kampus on uuden ajan oppimisympäristö, joka on saneerattu lahtelaiseen tehdaskiinteistöön. Sekoittamalla uutta ja vanhaa käyttöön saatiin uniikit tilat työnteolle. 

Kuva
A hallway on Lappeenranta Campus

Lappeenrannan kampus

Lappeenrannassa opiskelet LABin ja LUT-yliopiston yhteisellä, Kaakkois-Suomen suurimmalla korkeakoulukampuksella Skinnarilan kaupunginosassa. 

Kuva
A girl studying on a laptop

Verkkokampus

LABin verkkokampuksella opiskelet tutkinnon joustavasti, paikasta riippumatta – jopa omalta kotisohvalta käsin.

Kuva
 Autumn leaves on path

Yhdistä urheilu ja opiskelu!

Urheilijan oppimispolku soveltuu uran aktiivivaiheessa oleville kilpa- ja huippu-urheilijoille sekä aktiiviuran jälkeistä työelämää suunnitteleville hakijoille, jotka haluavat ammattikorkeakoulututkinnon.

Kuva
A boy in the mirror

Kevään yhteishaku

Opiskelun ja työn parhaat puolet samasta paikasta! Tutustu kevään yhteishaun koulutustarjontaan ja aikatauluihin.

Kuva
A boy holding a mirror

LAMK ja SAIMIA yhdistyivät LAB-ammattikorkeakouluksi

Lahden ja Saimaan ammattikorkeakoulut yhdistyivät tammikuussa 2020 uudeksi LAB-ammattikorkeakouluksi.

LAB on uusi ammattikorkeakoulu niille, jotka haluavat mennä pintaa syvemmälle. LABissa saat opiskelun ja työn parhaat puolet samasta paikasta.

 

Ota yhteyttä:

Hakijapalvelut
Lahden kampus
044 708 1385 tai 044 708 1386
hakijapalvelutatlab [dot] fi
Hakijapalvelut
Lappeenrannan kampus
040 480 9970
hakijapalvelutatlab [dot] fi