Rakennuspurkualalle kaivataan lisää tekijöitä – uusi verkkokurssi vahvistaa kiertotalousosaamista

Kuva
Lahti City View
LAB-ammattikorkeakoulu ja FDA – Suomen Purkuliikkeiden liitto ry aloittavat yhteisen verkkokurssin rakennuspurkualasta kiinnostuneille. Tavoitteena on vahvistaa kiertotalousosaamista ja kannustaa uusia osaajia purkualalle.

Kaupungistuminen pakottaa tulevaisuudessa tiiviimpään asumiseen. Alueiden ja rakennusten käyttötarkoitusten muuttuessa moni rakennus tulee käyttöikänsä päähän, ja purku-urakoiden määrä tulee kasvamaan entisestään. Purkutyöllä on kiertotaloudessa keskeinen rooli, jotta valtaosa rakennusjätteestä saataisiin kiertoon. Kiertotalousosaamista tarvitaan alalla esimerkiksi purkamisessa syntyvien materiaalivirtojen hyödyntämisessä ja esiselvitystyössä.

LABin ja FDA:n uusi verkkokurssi vastaa akuuttiin työvoimapulaan sekä kiertotalousosaamisen kehittämistarpeisiin rakennuspurkualalla.

”Purkualalle on syntynyt viime vuosina runsaasti uusia työpaikkoja. Asuminen muuttuu tiiviimmäksi, ja tarvitsemme lisää infraa. Olemassa olevaa pyritään purkamaan mahdollisimman vähän, mutta ongelmana ovat esimerkiksi huonossa kunnossa olevat 1960- ja 70-luvun rakennukset, joita on paljon. EU:n jätehierarkia pätee myös purkualalla, ja säädösten tiukentuessa tarvitsemme alalle vahvempaa kiertotalouden osaamista”, tekniikan lehtori Anne-Marie Tuomala LAB-ammattikorkeakoulusta kommentoi.

Verkkokurssille voivat osallistua esimerkiksi tekniikan opiskelijat tai opiskelua harkitsevat sekä yleisesti purkualasta kiinnostuneet toimijat. Lisäksi alan yritykset voivat hyödyntää kurssia perehdytyksen tukena.

”Purkuala on kasvava, mutta monelle vielä vieras ala. Verkkokurssin avulla on helppo tutustua alaan ja toivottavasti kiinnostua siitä laajemminkin. Purkamisessa syntyy valtavasti hyötykäytettäviä materiaaleja, joten kiertotalous näyttelee isoa roolia myös tällä ammattikentällä. LABin kanssa suunnittelemamme kurssi on yksi keino lisätä kiertotalousosaamista alalla”, Suomen Purkuliikkeiden liiton asiantuntija Pirjo Jantunen sanoo.

Verkkokurssi on avoinna vuoden 2023 loppuun

Yhteistyökurssi järjestetään ensimmäisen kerran kesällä 2022, ja 1.10. alkaen kurssin voi suorittaa koska tahansa LABin avoimen ammattikorkeakoulun kautta. Opiskelu tapahtuu täysin verkossa, ja opintoja voi suorittaa joustavasti omaan tahtiin. Purkualan verkkokurssi löytyy koulutustarjonnasta ainakin vuoden 2023 loppuun saakka.

Kesäkuussa alkavaan pilottiin ilmoittautuminen päättyy 18.5.2022. Tutustu kurssin sisältöihin ja ilmoittaudu mukaan LABin verkkosivuilla.

Lisätietoja:

Anne-Marie Tuomala, LAB-ammattikorkeakoulu, +358 44 708 5127, anne-marie [dot] tuomalaatlab [dot] fi

Pirjo Jantunen, FDA – Suomen Purkuliikkeiden liitto ry, +358 44 276 7718, pirjo [dot] jantunenatytpliitto [dot] fi

Kuva
LAB student.

Kevään yhteishaku

Hae LABiin kevään yhteishaussa:

◆ 1. hakuaika 4.−18.1. 
◆ 2. hakuaika 15.−30.3.

Uusimmat uutiset