Lähde mentoriksi - osaamistasi tarvitaan!

Kuva
Mentori ja aktori tekevät yhteistyötä
LAB-ammattikorkeakoulun OSKE LAB -hanke organisoi Lahdessa maahan muuttaneiden työllistymistä tukevaa mentorointiohjelmaa. Uusi ryhmä aloittaa helmikuussa 2023. Lähde sinäkin mukaan!

Etsimme mentoreiksi vapaaehtoisia henkilöitä, joilla on kokemus suomalaisesta työelämästä sekä halua jakaa osaamistaan ja tietoaan eteenpäin. Mentoroitavat eli aktorit tulevat olemaan Suomeen muuttaneita korkeakoulutettuja tai korkeakouluopintoja suunnittelevia osaajia. Ohjelman tavoitteena on tukea heidän työllistymistään suomalaisille työmarkkinoille. Mentorointikieli on suomi.

Mentorin tärkeä tehtävä

Ohjelmassa mentori ja aktori muodostavat työparin, joka yhdessä keskustellen etsii ratkaisuja ja uusia näkökulmia työllistymiseen.  Mentorina autat aktoria tunnistamaan vahvuuksiaan ja laajentamaan omia verkostojaan sekä tuet aktoria löytämään oman paikkansa suomalaisessa työelämässä. Sinulla ei tarvitse olla mitään erityisosaamista – oman alasi ammattilaisena olet paras mahdollinen mentori.

Mentorointi edellyttää Sinulta

  • halua auttaa uransa alussa olevaa osaajaa
  • mahdollisuutta sitoutua ohjelman aikatauluun

Tarjoamme Sinulle

  • perehdytyksen sekä tuen koko prosessin ajan – voit ottaa yhteyttä missä tilanteessa tahansa
  • materiaalia, jota voit käyttää mentoroinnin tukena
  • mahdollisuuden oppia uutta (esimerkiksi kieli- ja kulttuuritietoisuudesta)

Missä, milloin ja miten?

  • Yhteinen aloitusinfo torstaina 2.2.2023 kello 17–19
    Lahden Palvelutori, Kauppakeskus Trio, 2. krs
  • Mentorointitapaamiset (lähi tai etä, mentori ja aktori sopivat ajankohdat itse)
  • Lopetustilaisuus tiistaina 6.6.2023 kello 17–19
    Lahden Palvelutori, Kauppakeskus Trio, 2. krs

Mentorointiohjelma toteutetaan suomeksi.

Parasta mentoroinnissa oli saada tutustua eri kulttuurista tulevaan ihmiseen ja vaikuttaa myönteisesti hänen työllistymiseensä. Sain myös itse pohtia omaa uraani.

 

Kokemuksia mentoroinnista

LAB-ammattikorkeakoulu on toteuttanut maahan muuttaneiden työllistymistä tukevaa mentorointia jo useamman vuoden ja kokemukset ovat olleet hyviä. Mentorointi on vuorovaikutteiden prosessi, josta hyötyy sekä aktori että mentori.

”Mentori kannustaa meitä aina. Hän puhuu sujuvasti ja ystävällisesti. Mentorointiohjelmaan osallistuminen oli innostava kokemus minulle.” (aktori)

”Mentoroinnissa opin, että uskon itseeni, olen rohkea ja kokeilen uusia asioita.” (aktori)

”Parasta mentoroinnissa oli saada tutustua eri kulttuurista tulevaan ihmiseen ja vaikuttaa myönteisesti hänen työllistymiseensä. Sain myös itse pohtia omaa uraani.” (mentori)

Itse motivoiduin myös käsiteltävistä aiheista sekä aktoreiden innosta ja aktiivisesta otteesta mentorointia ja opintoja koskien.” (mentori)

 

Lähde sinäkin mukaan!

Saat lisätietoja ilmoittamalla yhteystietosi osoitteeseen marja [dot] kiijarvi-pihkalaatlab [dot] fi

 

Lue lisää edellisestä mentorointiohjelmasta:

Maahan muuttaneiden työllistymistä tuetaan mentoroinnin avulla

 

Mentorointiohjelman toteuttaa LAB-ammattikorkeakoulun OSKE LAB -hanke (OKM 2021-2023).

 

Marja Kiijärvi-Pihkala
TKI-asiantuntija
marja [dot] kiijarvi-pihkalaatlab [dot] fi
Sijainti