LAB-ammattikorkeakoulu Soundfestin pääyhteistyökumppaniksi

Soundfest 2025 -mainoskuva.
LAB-ammattikorkeakoulu ja Soundfest ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä LAB on festivaalin pääyhteistyökumppani vuonna 2025. Lahdessa järjestettävä urbaanin musiikin festivaali kulkee tänä vuonna nimellä Soundfest powered by LAB.

 “Yhteistyö tuntui luonnolliselta, sillä olemmehan molemmat Mukkulassa toimivia, samaa kohderyhmää puhuttelevia organisaatioita. LAB on kumppani, jonka kanssa arvomme ja ajatusmaailmamme osuvat yksiin”, Soundfestin tuottaja Anton Niemelä kommentoi.

Yhteistyön slogan, powered by LAB, juontaa juurensa korkeakoulun merkittävään rooliin Soundfestin tekijöiden kasvamisessa alansa ammattilaisiksi.

 “Yksi tuottajistamme opiskelee LABissa muotoilua, toinen on puolestaan valmistunut aikanaan LABin edeltäjästä LAMKista tradenomiksi”, Niemelä kertoo. “Meillä on parhaillaan myös harjoittelija LABin restonomilinjalta. Powered by LAB -slogan tuntui täydelliseltä, sillä korkeakoulun opit useammasta eri koulutusohjelmasta ovat olleet suuressa roolissa festivaalin kasvattamisessa nykyiseen loistoonsa”, Niemelä jatkaa.

 ”Me LABissa olemme mielellämme mukana tapahtumissa, jotka tuovat hyvää energiaa kaupunkiin sekä työllistävät palveluntarjoajia ja jopa omia opiskelijoitamme. Studentumin viime vuonna tekemän tutkimuksen mukaan Lahti on viidenneksi paras kaupunki opiskelijoille. Niin opiskelijamme kuin Soundfestin kaltaiset tapahtumat elävöittävät vahvasti kaupunkia”, sanoo markkinointipäällikkö Aino Pokela LAB-ammattikorkeakoulusta.

Soundfest järjestetään 6.–8.6.2025 Mukkulan tapahtumapuistossa. Perjantaina ja lauantaina 6.–7.6. festivaalia vietetään täysi-ikäisten kesken. Sunnuntaina 8.6. portit aukeavat kaikenikäisille kävijöille Summer Break by Soundfest -festivaalipäivän myötä. Viikonlopun aikana lavoille nousee yhteensä 24 artistia.

Lisätietoja:

Eemeli Kantoluoto, tapahtumatuottaja, Soundfest, 040 5700 816, eemeliatpartypromotion [dot] fi (eemeli[at]partypromotion[dot]fi)
Aino Pokela, markkinointipäällikkö, LAB-ammattikorkeakoulu, 050 5930 177, aino [dot] pokelaatlut [dot] fi (aino[dot]pokela[at]lut[dot]fi) 

Uusimmat uutiset

Sijainti