Polkuopinnot avasivat tien liiketalouden YAMK-opintoihin

Kuva
Tradenomi YAMK-opiskelija tietokoneella
Tradenomin AMK-tutkinnon aikanaan Lahdessa suorittanut Heidi palasi juurilleen liiketalouden YAMK-opintojen pariin sosiaali- ja terveysalan työvuosien ja perheen perustamisen jälkeen. Heidi kertoo opiskelun olleen joustavaa ja suosittelee LABia opiskelupaikaksi kaikille, jotka arvostavat tasokasta opetusta ja työelämälähtöisiä projekteja.

Olen Heidi, vastikään liiketalouden uudistavan johtamisen YAMK-koulutuksesta valmistunut kahden lapsen äiti. Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaminen on ollut pitkäaikainen haaveeni, mutta kaikki ei ole aina tapahtunut täysin suoraviivaisesti, vaan elämä on välillä ohjaillut eri suuntiin.

Kirjoitin ylioppilaaksi Lahden yhteiskoulusta vuonna 2000. Psykologian opiskelu kiehtoi minua kokoa lukion ajan ja päätinkin pyrkiä opiskelemaan neuropsykologiaa Turun yliopistoon. En päässyt sisään, joten hyödynsin välivuoteni opiskellen psykologiaa Helsingin avoimessa yliopistossa ja samalla toimien kouluavustajana 7- ja 8-vuotiaiden lasten kanssa. Välivuoden jälkeen hain uudestaan opiskelemaan neuropsykologiaa, mutta päätin laajentaa reviiriäni siten, että hain myös opiskelemaan liiketaloutta LABiin, eli silloiseen LAMKiin. Näistä vaihtoehdoista kunnolla tärppäsi LAMK ja aloitin vuonna 2001 markkinoinnin tradenomin opinnot kotikaupungissani Lahdessa.

Opiskeluaika oli mahtavaa ja meillä oli huikea porukka. Huumori kukoisti ja yhdessä oli hauskaa kulkea Lahden opiskelijayöelämässä. Pääsin UPM Kymmene Wood Oy:lle kesätöihin ja tein heille myös lopputyöni ja pitkän työharjoitteluni, jonka myötä olin heillä myös pitkään töissä. Työ oli kansainvälistä ja hektistä, ja pääsin asumaan töiden puitteissa myös 8 kk Ranskassa, Lyonissa.

Liiketalouden opiskelija Heidi Härkönen

Polkuopintojen kautta liiketalouden YAMK-tutkinto-opiskelijaksi

Valmistumiseni jälkeen, viettäessäni kotoiluelämää toisen lapseni kanssa, aloin miettimään, olisiko kuitenkin hypättävä välillä kokonaan pois liiketalouden maailmasta. Päädyin opiskelemaan sairaanhoidon ja huolenpidon lähihoitajaksi ja työskentelin muutaman vuoden ikäihmisten ympärivuorokautisen hoidon parissa. Kuitenkin minusta tuntui, että jotain puuttuu. Muistin, että muutama vuosi sitten haaveilin YAMK-tutkinnosta aikaisempaa alaani liiketaloutta koskien. Päätin tarttua toimeen, nappasin itselleni polkuopintopaikan LABista ja aloitin vuorotyön ohella YAMK-opinnot. Helppo taival se ei suinkaan ollut, mutta lopulta, suoritettuani polkuopintojen edellyttämät opintopisteet ja päästyäni onnekseni tutkinto-opiskelijaksi, jäin hoitotyöstä pois ja siirryin kokopäiväiseksi opiskelijaksi.

Koronakevät, kaikista haasteistaan huolimatta, mahdollisti opintojen suorittamisen nopeaan tahtiin, ja pääsin käsiksi viimeiseen koitokseen, eli laajaan lopputyöhöni. Tein opinnäytetyöni yritykselle nimeltä Sympa. Työn aiheena oli ”Työelämänlaadun mittaus henkilöstötuottavuuden johtamisessa”. Lopputyö oli kokonaisuutena erittäin mielenkiintoinen prosessi tehdä ja pääsin syventämään osaamistani osa-alueella, josta minulla ei ollut juurikaan kokemusta.

LABissa parhaita asioita on meidän uskomattoman hieno uusi Lahden kampus. Kampukselta varmasti jokainen löytää opiskelutiloja itselleen sopivimpaan työskentelyyn. Opiskelun parhaita puolia oli myös eri koulutusalojen yhteistyö. Kursseilla on opiskelijoita eri alojen ryhmistä ja ryhmätöiden kautta todellinen moniosaaminen pääsee valloilleen. Tulevaisuuden kannalta myös verkostoituminen on olennaisen tärkeää.

Opiskelu LABissa on joustavaa ja jokainen löytää varmasti itselle sopivimman tavan opiskella, oli se sitten päiväopiskelua, monimuoto-opiskelua tai verkossa tapahtuvaa opiskelua. Valinnaisten opintojen suorittaminen on joustavaa ja jokainen voi valikoida juuri niitä opintoja, joista kokee itselleen ja tulevaisuuden työlleen olevan eniten hyötyä.

Suosittelen LAB-ammattikorkeakoulua ihan kaikille opiskelupaikaksi, etenkin jos arvostatte tasokasta opetusta, joustavaa opiskelua, kansainvälisiä kontakteja ja työelämälähtöisiä projekteja.

Työn ja opiskelun yhdistäminen LAB-tiimissä

Oli ilo ja kunnia päästä osaksi uutta LAB-tiimiä. Olen tiimin toinen tiiminvetäjä ja työ sopii minulle erittäin hyvin. Organisointikyky ja halu kuunnella ja ymmärtää ihmisten toiveita ovat olleet ominaisuuksia, joista on ollut tässä työssä hyötyä. Tykkään esiintymisestä ja se, että kaikki esitykset joudutaan pitämään etänä, on toki luonut omat haasteensa, mutta onneksi kaikkeen toki tottuu ja mukautuu. Kaipaan kuitenkin ihmiskontakteja ja olisihan se hieman erilaista päästä juttelemaan opiskelijoiden kanssa kasvotusten. Tämäkin on ollut taas eräänlaista oppimista. Esitysten myötä on kuitenkin ollut mukavaa se, että opiskelijat kokevat hyötyvänsä opiskelutarjonnan esittelystämme. Nuoren ihmisen elämässä jatkokoulutuksen miettiminen on suuri asia. Kokemukseni kautta tiedän että opiskelun ei koskaan tarvitse päättyä tai jos valitsee lukion jälkeen jonkun polun, aina voi silti opiskella sen jälkeen lisää ja vaikka kokonaan uudella alalla.

Suosittelen hakeutumista LAB-tiimiin töihin! Työskentely LAB-tiimissä soveltuu erinomaisesti opiskeluiden rinnalle ja samalla pystyy verkostoitumaan tulevaisuutta ajatellen ihan eri tasolla.

Kuva
LAB study life laptop online studies

Uudistavan johtamisen koulutuksella osaamista johtamistyöhön ja toiminnan uudistamiseen

Koulutuksen keskiössä ovat johtaminen, tulevaisuuden skenaariot ja strategiat, asiakkuusjohtaminen, verkottuminen sekä innovatiivisuus ja luovuus.

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.

Uusimmat tarinat

Lue myös nämä: