Kolme näkökulmaa yritysten kestävään kasvuun

Kuva
LAB-ammattikorkeakoulun logo ikkunassa.
LAB-ammattikorkeakoulussa kehitetään ratkaisuja tulevaisuuden kannalta merkittäviin yhteiskunnallisiin haasteisiin kolmella vahvuusalueella. Monikäyttöiset materiaalit, aineeton arvonluonti ja hyvinvoiva ihminen ovat läpileikkaavia teemoja kaikessa toiminnassamme. Niiden kautta lähestymme monimutkaisia ongelmia ja globaaleja haasteita tukiessamme yritysten kestävää kasvua.

LABin strategiset vahvuusalueet muodostavat yhteistyöalustan yritysten uudistumiselle, kehittymiselle ja kasvulle. Tavoitteenamme on tukea yritysten vastuullista, kestävää ja uudistavaa kasvua, joka lisää paitsi alueellista elinvoimaa myös hyvinvointia. Vaikuttavuutemme perustuu työelämän uudistamiseen: autamme yrityksiä uudistumaan ja kansainvälistymään, ja luomme samalla uusia työpaikkoja, joihin koulutamme tulevaisuuden huippuosaajia. 

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (SDG) viitoittavat LAB-ammattikorkeakoulun suuntaa kohti vastuullisempaa tulevaisuutta. Viemme meille olennaisimpia, strategisia SDG-tavoitteita käytäntöön yritysyhteistyön lisäksi koulutuksessa, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa (TKI) sekä kampustemme arjessa. Valinnoillamme varmistamme, että edistämme kestävää kehitystä ja sitä tukevien ratkaisujen kehittymistä. 

Monikäyttöisten materiaalien avulla kilpailuetua ja uusia markkinoita

Kiertotalouden systeemisellä osaamisellaan LAB auttaa yrityksiä hyödyntämään kestävän kasvun mahdollisuuksia monimutkaisessa maailmassa. Kestävän ja kannattavan kasvun liiketoimintaratkaisuja tarvitaan ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjumiseen. Luonnonvarojen kestävä ja tehokas käyttö edellyttää materiaalien kierrättämistä ja sivuvirtojen monipuolista hyödyntämistä, johon LAB tarjoaa tukea sekä tutkimusyhteistyön että laboratorio- ja asiantuntijapalveluidensa kautta.

Autamme yrityksiä esimerkiksi hyödyntämään toiminnassaan kiertotalouden mahdollisuuksia ja luomaan kestäviä innovaatioita. Keskeinen vahvuutemme on monikäyttöisten materiaalien TKI-toiminta, jonka avulla tutkimme ja testaamme erilaisia uusio- ja kierrätysmateriaaleja sekä rakennamme yritysten kanssa uusia ratkaisuja markkinoille. 

Tutkimme ja kehitämme muun muassa kasvipohjaisiin raaka-aineisiin perustuvaa kestävää ruokatuotantoa, joka pohjautuu vahvaan ekosysteemiajatteluun. Lahden kampuksella sijaitsevassa Food Pilot Plant -tuotekehitysympäristössä yritykset voivat kehittää ja innovoida kasvipohjaisia elintarvikkeita yhdessä LABin asiantuntijoiden kanssa.

Lue lisää monikäyttöisistä materiaaleista ja palveluistamme.

Aineettomasta arvonluonnista tukea innovaatiotoimintaan ja kaupallistamiseen

LAB-ammattikorkeakoulun asiantuntijoiden osaaminen aineettomasta arvonluonnista tukee yrityksiä aina innovaatiotoiminnan sumuisesta alkupäästä tutkimus- ja kehittämistyön tuloksena syntyneiden innovaatioiden kaupallistamiseen. Sen lisäksi, että rohkea innovointi edistää kansainvälistä kasvua, sen avulla voidaan tuottaa myös uudenlaista lisäarvoa asiakkaiden elämään.

Aineettomalla arvonluonnilla tarkoitetaan liiketoimintaa, jossa arvo asiakkaalle syntyy muiden kuin fyysisten tuotteiden kautta – esimerkiksi kokemuksista, tunteista, mielikuvista tai laajemmista ilmiöistä. LAB on yritysten kumppani aineettoman arvon kasvattamisessa strategisen muotoilun, ennakoinnin ja kaupallistamisen osaamisellaan, jotta yritykset voivat keskittyä luomaan Suomen tarvitsemia korkean jalostusarvon tuotteita ja ratkaisuja.

Autamme esimerkiksi yrityksiä kehittämään ihmiselle ja planeetalle arvoa luovia tuotteita, palveluita, brändejä ja liiketoimintamalleja. LABin strategisen muotoilun ja tulevaisuusajattelun osaaminen luo yrityksille näkemystä aineettoman arvonluonnin mahdollisuuksista liiketoiminnassa. Kampuksilla syntyneet kestävät innovaatiot leviävät kansallisesti ja kansainvälisesti tutkimusyhteistyön, yritysten sekä meiltä valmistuneiden kautta.

Lue lisää aineettomasta arvonluonnista ja tutustu palveluihimme.

Hyvinvoivat ihmiset rakentavat hyvinvoivia yhteisöjä  

Ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin liittyy lukuisia maailmanlaajuisia ongelmia, jotka koskettavat Suomea myös kansallisesti. Lähestymme näitä ongelmia ihmislähtöisesti, ja osallistumme niiden ratkaisemiseen edistämällä yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointia, terveyttä sekä moninaisuutta yhteiskunnassa. Uskomme, että hyvinvoivat yksilöt rakentavat kehittyviä yhteisöjä, mikä puolestaan tarjoaa paremmat valmiudet vastata muuttuvan yhteiskunnan tarpeisiin. LABissa panostetaan etenkin yksilön ja yhteisön hyvinvointiin kohdistuvaan tutkimukseen ja kehittämiseen.

Toimimme hyvinvointialan ja yritysten kumppanina kehittäen teknologiapohjaisia ratkaisuja, jotka edistävät ihmisten aktiivisuutta, toimintakykyä ja turvallisuutta. Hyödynnämme esimerkiksi eri teknologioita, tekoälyä ja dataa rakentaessamme kumppaneidemme kanssa toimivia palveluketjuja, yhdistäessämme eri sektoreita sekä kehittäessämme yhteisöllisyyttä tukevia ratkaisuja. Tutkimme myös työelämän monimuotoisuutta, ja autamme kehittämään työhyvinvoinnin ratkaisuja.

LAB-ammattikorkeakoulusta valmistuu hoitotyön ammattilaisia, joilla on valmiudet edistää asiakkaiden ja työyhteisöjen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä kehittää alaa kestävämmäksi. Samalla kun autamme luomaan uusia työpaikkoja hoitoalalle, mahdollistamme myös tuoreimman tutkimustiedon tulevaisuuden osaajien kautta käytäntöön vietäväksi. Meille on tärkeää kehittää hyvinvointialaa niin, että turvallisuus sekä asiakas- ja käyttäjänäkökulmat huomioidaan alan digitalisaatiossa ja tehokkaissa palveluketjuissa.

Lue lisää hyvinvoivasta ihmisestä ja palveluistamme yrityksille.

Lisätiedot:

Minna Suutari
Vararehtori
minna [dot] suutariatlab [dot] fi