TyöMAA

Kuva
Kuvan keskiössä matematiikan yhtälö ja ympärillä kuvia eri ammattialoista, joilla matematiikkaa tarvitaan.
TyöMAA on Euroopan Sosiaalirahaston rahoittama hanke, jonka tavoitteena on, että yhä useampi Etelä-Karjalan lukiolainen panostaa matematiikan opiskeluun ja valitsee lukiossa pitkän matematiikan. Lukiolaisten valintoihin ja opiskelumotivaatioon vaikuttamisen ohella hankkeen tavoitteena on lisätä opinto-ohjaajien ja matematiikan opettajien näkemystä siitä, minkälaista matematiikkaa työelämässä tarvitaan ja minkälainen matematiikan osaaminen eri alojen jatko-opinnoissa ja opiskelijavalinnoissa painottuu.



Hankkeen aikana tullaan mm.



- tuottamaan opettajien käyttöön opetusmateriaalia, jossa esitellään todellisia tilanteita ja esimerkkejä matematiikan käytöstä eri ammateissa.

- kouluttamaan matematiikkalähettiläitä, jotka vierailevat kouluilla kertomassa oman alansa matematiikan tarpeesta sekä matematiikan opiskelusta korkeakoulussa.

- kehittämään ja pilotoimaan Työelämän matematiikkaa -verkkokurssi, joka soveltuu sekä lyhyen että pitkän matematiikan opiskelijoille.



Projekti toteutetaan LUMA-keskus Saimaan projektina yhteistyössä LUT-yliopiston kanssa.
Avainsanat
Toteutusaika
-
Projektin tila
Päättynyt
Toteutusalue
Kansallinen
Rahoitus
ESR 2014-2020 Flat Rate
LABin rooli
Hallinnoija
Yksikkö
Teknologia
Projektissa tapahtuu

Tapahtumat

Työelämän matematiikka -verkkokurssin B-osio avautui 28.1.2021.

Lukiolaisten verkkokursin A-osio (lukion 1. vuoden matematiikka) avautui 1.6.2020.

Verkkotapaaminen lukioille verkkokurssiin liittyen huhtikuu 2020.

Kickoff Etelä-Karjalan lukioiden opinto-ohjaajille ja matemaattisten aineiden opettajille lokakuussa 2019.

 

Ajankohtaista

 

Verkkokurssi lukiolaisille: Työelämän matematiikka

Lukiolaisille suunnattu Työelämän matematiikka -verkkokurssi on avautunut. Kurssilta löytyy sekä lyhyen että pitkän matematiikan tehtäviä.  Katso tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet https://www.lut.fi/tyoelaman_matematiikkaa_verkkokurssi.

 

Opettajan materiaali

Opettajat voivat saada Geogebra-kirjan materiaalin käyttöönsä. Kirjassa on matematiikan  esimerkkejä monilta eri aloilta. Kirjaa päivitetään koko hankkeen ajan.

Mikäli opettaja on kiinnostunut Geogebra-materiaalista ja lukiolainen haluaa osallistua verkkokurssille ratkomaan käytännön tehtäviä, niin palauttakaa Aloituslomake (https://www.lut.fi/tyomaa/opettajalle) täydellisesti täytettynä ja allekirjoitettuna (rahoittajan vaatimus, skannattu ei yksistään riitä): 

LAB-ammattikorkeakoulu/ Teknologia
Päivi Porras
Skinnarilankatu 36,
53850 Lappeenranta

Koska työpaikalla oleskelu on tällä hetkellä estetty, niin ottakaa yhteyttä myös sähköpostilla (paivi [dot] porrasatlab [dot] fi) ja sovitaan tietojen toimittamisesta vallitsevassa tilanteessa nopeuttaaksemme tunnuksien saamista.

 

Matematiikkalähettiläät

Mikäli opettaja on täyttänyt aloituslomakkeen, hän voi pyytää hankkeesta matematiikan tunnille myös matematiikkalähettilään eli LUTin tai LABin opiskelijan kertomaan matematiikan opiskelusta korkeakoulussa sekä matematiikan merkityksestä eri aloilla ja työtehtävissä. Lähetä matematiikkalähettiläspyyntö sähköpostitse osoitteeseen johanna [dot] naukkarinenatlut [dot] fi (johanna[dot]naukkarinen[at]lut[dot]fi).

 

Ota yhteyttä:

Päivi Porras / LAB-ammattikorkeakoulu
Yliopettaja, koko hankkeen koordinaattori
paivi [dot] porrasatlab [dot] fi (subject: Ty%C3%B6MAA) (paivi[dot]porras[at]lab[dot]fi)
p. +358 40 568 4704

Johanna Naukkarinen / LUT
Tutkijatohtori, LUT-osahankkeen koordinaattori
johanna [dot] naukkarinenatlut [dot] fi (subject: Ty%C3%B6MAA) (johanna[dot]naukkarinen[at]lut[dot]fi)
p. +358 40 685 3134

 

Tavoitteet
1. Entistä useampi Etelä-Karjalan luikiolainen opiskelee lukiossa pitkän matematiikan.

2. Lisätään lukioiden opinto-ohjaajien ja matematiikan opettajien tietämystä siitä, minkälaista matematiikkaa työelämässä tarvittaan ja miten sen osaaminen painottuu opiskelijavalinnoissa ja jatko-opinnoissa.
Kestävän kehityksen tavoitteet
Projektipäällikkö
Sijainti