NEAR - NEw sociAl seRvices: innovative tools and skills for person-centred and community-based social models
Suomessa alueellisella tasolla sidosryhmien kanssa tunnistetaan ja kerätään työkaluja ja menetelmiä, joilla sosiaalipalveluista vastaavat organisaatiot voivat toteuttaa ja jo toteuttavat yksilö- ja yhteisökeskeisiä työtapaa. Samalla tunnistetaan osaamista, jota ammattilaisilla tulisi olla näiden työtapojen haltuun ottamiseksi.
Eri maissa koottua tietoa jaetaan muiden kumppaneiden kanssa kansainvälisellä tasolla. Tämä jakaminen tapahtuu opintovierailujen, vertaisarviointien, työpajojen ja oppimistapahtumien kautta, joissa eri maat tuovat todellisia caseja tarkasteltaviksi.
Hankkeen toiminnan ja kansainvälisen yhteistyön tuloksena opitaan sosiaalipalvelujen kehittämiseen liittyviä hyviä käytäntöjä ja työkaluja sekä sitä kautta vaikutetaan Päjät-Hämeessä osallisuusohjelman sisältöön ja jalkauttamiseen. Alueellisen koonnin sekä kansainvälisen tiedon kautta sosiaalipalveluja tuottavat organisaatiot sekä työntekijät saavat uusia työkaluja ja osaamista asiakkaiden osallistamiseen ja toimijuuden tukemiseen.
NEAR-hankkeen aikana kootaan partenialueilta yhteensä 20 hyvää käytäntöä työkaluista, taidoista ja kouluttamisesta, tehdään 4 aluediagnoosia ja tuotetaan “Towards person-centered community-based social models in Europe” -projektiopas.
Hankkeelle on myönnetty rahoitus Interreg Europe -ohjelmasta vuosille 2023-2026. Hanke toimii kahdella tasolla: alueellisella tasolla Päijät-Hämeessä ja kansainvälisellä tasolla partnerialueiden kanssa. Hankkeen päätoteuttajana toimii Regional Government of Navarre Espanjasta, suomalaisina hankekumppaneina ovat mukana LAB-ammattikorkeakoulu ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue. Lisäksi hankkeeseen osallistuu kumppaneita Tšekistä, Belgiasta ja Italiasta.