TyökykyTaitaja - työkyvyn ja työterveysyhteistyön osaaja

Toteutusaika
-
Rahoitus
ESR 2021-2027
Arvointi, palaute, hymynaamat
Hyvä työkyky ei synny sattumalta, vaan se rakennetaan yhdessä. TyökykyTaitaja-hanke tuo työelämän käyttöön uusia työkaluja ja osaamista työhyvinvoinnin vahvistamiseen, vaikuttavaan työterveysyhteistyöhön sekä työkyvyn johtamiseen.
TyökykyTaitaja-hanke vastaa kasvavaan tarpeeseen vahvistaa yksilöiden työkyvyn tukeen, työterveysyhteistyöhön ja työkykydatan hyödyntämiseen liittyvää osaamista nopeasti muuttuvassa työelämässä. Kohderyhmään kuuluvat erityisesti HR-tehtävissä toimivat, esihenkilöt, tulevat esihenkilöt ja työelämään suuntaavat tai sinne palaavat.
Hankkeen avulla työelämätoimijat saavat konkreettisia taitoja, jotta he voivat tunnistaa työkykyriskejä ajoissa, käydä varhaisen tuen keskusteluja, ohjata työterveysyhteistyötä ja hyödyntää työkykytietoa oikea-aikaisessa päätöksenteossa.
Työelämätoimijat osallistuvat koulutuskokonaisuuden pilotointiin, jossa he voivat arvioida sisältöjen toimivuutta, antaa kehittämispalautetta ja vaikuttaa siihen, että koulutus vastaa mahdollisimman hyvin työelämän tarpeisiin.
Hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan verkkokoulutus, joka jää hankkeen päätyttyä työelämän toimijoiden vapaasti hyödynnettäväksi ja itsenäisesti suoritettavaksi.

Projektipäällikkö

Johanna Irjala
TKI-asiantuntija
johanna [dot] irjalaatlab [dot] fi

Hankkeen materiaalit ja liitteet

Lisätietoa projektista

Projektin tila
Käynnissä
Toteutusalue
Kansallinen
LABin rooli
Hallinnoija
Yksikkö
Hyvinvointi
Vahvuusalue
Hyvinvoiva ihminen
Sijainti
Verkkokampus
Lahti