Innovaatiot – LABin opas yrityksille

Kun toimintaympäristö elää tai asiakkaiden tarpeet muuttuvat, on yrityksenkin uudistuttava. Tehdäänkö jotain toisin vai tehdäänkö jotain täysin uutta? Tietä innovaatioaihioista markkinoille voi helpottaa, jos mukaan saa tuoreita näkökulmia, testaamismahdollisuuksia jne. Kaikkea ei ole pakko tehdä yksin.

Osa yrityksistä tekee paljon yhteistyötä korkeakoulujen kanssa, osa yrityksistä ei tiedä, mitä mahdollisuuksia on olemassa tai miten aloittaa.

Opas esittelee potentiaalia, jota LAB-ammattikorkeakoululla on yrityksille tarjota. Esimerkit perustuvat TwinInno-hankkeen kokemuksiin yhteistyöstä n. 80 yrityksen kanssa.

Koulun selkein muusta poikkeava piirre ovat opiskelijat. Kahdella kampuksella on 8500 opiskelijaa eri aloilta, ja lukuisilla opintojaksoilla voidaan toteuttaa yrityslähtöisiä harjoituksia. Vähemmän ajateltu, mutta oleellinen osa LABin osaamista, ovat sen asiantuntijat. 

Opaskirjanen kertoo myös tiloista ja muusta LABin tarjoomasta, jota yritykset voivat hyödyntää.

 

Opas on toteutettu osana TwinInno - kahden maakunnan tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymällä tki-investoinnit kasvuun -hanketta, jota rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto EAKR / Uudenmaan liitto, Etelä-Karjalan Liitto ja Päijät-Hämeen Liitto.