Opiskele sairaanhoitajaksi verkkopainotteisesti ja käytännönläheisesti
Sairaanhoitajana suunnittelet, toteutat ja arvioit hoitotyötä sekä ohjaat asiakkaita ja heidän omaisiaan. Työskentelet yhteistyössä muiden asiakkaan hoitoon osallistuvien asiantuntijoiden kanssa ja toimit oman alasi asiantuntijana moniammatillisissa työryhmissä sosiaali- ja terveysalan palveluissa sekä julkisella puolella että yksityissektorilla ja järjestöissä.
LAB-ammattikorkeakoulun verkkopainotteisessa sairaanhoitajakoulutuksessa opiskelet teoriaopinnot verkko-opetusmenetelmiä hyödyntäen ja osallistuen säännöllisesti ryhmäsi verkkotapaamisiin etukäteen ilmoitettuina ajankohtina. Tämän lisäksi opiskeluusi kuuluu hoitotyön taitojen harjoittelua Lahden kampuksen oppimis- ja simulaatiotiloissa.
Sairaanhoitajan työllistymisnäkymät ovat erinomaiset
Sairaanhoitajana sinulla on tarjolla laajasti erilaisia uramahdollisuuksia ja työllistymisnäkymäsi ovat erinomaiset. Sairaanhoitajan tutkinto mahdollistaa sinulle monipuolisen uran, sillä voit työskennellä moniammatillisissa hoitotiimeissä erilaisissa ympäristöissä, kuten sairaaloissa, etävastaanotolla ja asiakkaiden kotona. Sairaanhoitajan osaamista tarvitaan esimerkiksi
◆ akuutissa hoitotyössä ◆ mielenterveys- ja päihdehoitotyössä ◆ lasten ja nuorten hoitotyössä.
Sairaanhoitajan AMK-tutkinto antaa sinulle pätevyyden toimia sairaanhoitajana kaikkialla Euroopan unionin alueella.
Verkkopainotteinen sairaanhoitajakoulutus
Verkkopainotteinen sairaanhoitajakoulutus sisältää lähiopetusta kampuksella on noin kuusi päivää lukukaudessa ja verkkotapaamisia noin kahdesti viikossa. Opintojen alussa orientaatioviikolla järjestetään 1–2 opintopäivää kampuksella. Opiskeluun sisältyy myös erilaisia itsenäisesti tai pienryhmissä laadittavia oppimistehtäviä.
Sairaanhoitajakoulutuksesta lähes puolet on ammatillista harjoittelua aidossa hoitotyön ympäristössä. Opiskelu verkkopainotteisessa sairaanhoitajan koulutuksessa edellyttää sinulta itseohjautuvuutta, hyvää ajanhallintakykyä, valmiutta opiskella itsenäisesti ja sitoutumista opiskeluun.
Sairaanhoitajakoulutus tarjoaa monipuoliset valmiudet toimia sosiaali- ja terveysalan kentällä
”Työharjoittelujaksojen lisäksi sairaanhoitajan opinnoissa opitaan simulaatioiden, ryhmätöiden, teoriaopintojen ja luentojen avulla”, kertoo Alisa Kantola sairaanhoitajaopinnoista.
Haluatko opiskella sairaanhoitajatutkinnon verkkopainotteisesti ja käytännönläheisesti?
LAB-ammattikorkeakoulun verkkopainotteisessa sairaanhoitajakoulutuksessa opiskelet teoriaopinnot verkko-opetusmenetelmiä hyödyntäen ja osallistuen säännöllisesti ryhmäsi verkkotapaamisiin etukäteen ilmoitettuina ajankohtina. Tämän lisäksi opiskeluusi kuuluu hoitotyön taitojen harjoittelua Lahden kampuksen oppimis- ja simulaatiotiloissa. Lähiopetusta kampuksella on noin kuusi päivää lukukaudessa ja verkkotapaamisia noin kahdesti viikossa. Opintojen alussa orientaatioviikolla järjestetään 1–2 opintopäivää kampuksella. Opiskeluun sisältyy myös erilaisia itsenäisesti tai pienryhmissä laadittavia oppimistehtäviä.
Sairaanhoitajakoulutuksesta lähes puolet on ammatillista harjoittelua erilaisissa hoitotyön ympäristöissä. Osan ammatillisista harjoitteluista voit suorittaa työsuhteessa niin lähihoitajan kuin sairaanhoitajan sijaisuudessa.
Opiskelu verkkopainotteisessa sairaanhoitajakoulutuksessa edellyttää sinulta itseohjautuvuutta, hyvää ajanhallintakykyä, valmiutta opiskella itsenäisesti ja sitoutumista opiskeluun.
Sairaanhoitaja on hoitotyön monipuolinen asiantuntija
Sairaanhoitajan tutkinto mahdollistaa sinulle monipuolisen uran, sillä voit työskennellä moniammatillisissa hoitotiimeissä erilaisissa ympäristöissä, kuten sairaaloissa, etävastaanotolla ja asiakkaiden kotona. Sairaanhoitajan osaamista tarvitaan esimerkiksi akuutin hoitotyön, mielenterveys- ja päihdehoitotyön ja lasten ja nuorten hoitotyön toimintaympäristöissä.
Sairaanhoitajana suunnittelet, toteutat ja arvioit hoitotyötä sekä ohjaat asiakkaita ja heidän omaisiaan. Sairaanhoitajan on osattava toimia hoitotilanteissa sekä itsenäisesti että osana hoitotiimiä. Työssä on oltava valmis tekemään itsenäisiä, tutkittuun tietoon ja hoito-ohjeisiin perustuvia päätöksiä. Sairaanhoitajana voit työskennellä myös tiimin johtajana. Sairaanhoitajana työskentely edellyttää sinulta riittävää psyykkistä ja fyysistä terveyttä ja toimintakykyä, koska kohtaat työssäsi muuttuvia tilanteita ja vastaat potilasturvallisuudesta.
Tule rohkeasti mukaan edelläkävijöiden joukkoon ja hanki laaja-alainen osaaminen tulevaisuuden sairaanhoitajan työtehtäviin!
LAB-ammattikorkeakoulussa opiskelet joustavasti omia kiinnostuksen kohteitasi painottaen. Sairaanhoitajan tutkinnon täydentävä osaaminen antaa sinulle mahdollisuuden suunnata uraasi haluamaasi suuntaan. Opiskelun aikana opit hyödyntämään hoitotyön uusia teknisiä innovaatioita ja ihmisen toimintakykyä tukevia älykkäitä hyvinvointiteknologian ratkaisuja. Halutessasi voit suorittaa osan opinnoistasi kansainvälisessä opiskelijavaihdossa. Monikulttuurista osaamista saavutat kotikansainvälistymällä kampuksillamme, sillä LAB on aidosti kansainvälinen korkeakoulu.
LABin sairaanhoitajakoulutus on sitoutunut edistämään kestävän kehityksen tavoitteita toiminnassaan. Tavoitteena on, että LAB-ammattikorkeakoulusta valmistuu terveydenhuollon ammattilaisia, jotka osaavat toimia ammatissaan kestävän kehityksen tavoitteiden ja periaatteiden mukaisesti. LAB-ammattikorkeakoulussa ihmisten erilaisuus ja moninaisuus nähdään rikkautena ja jokaista ihmistä arvostetaan riippumatta hänen taustastaan tai asemastaan. Koulutuksen aikana saat valmiuksia asiakkaiden ja työyhteisöjen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen.
LABin Hyvinvointiyksikön toiminnassa painotetaan erityisesti terveyden ja turvallisuuden, kestävän uudistamisen sekä ihmisarvoisen elämän edistämistä. Työelämäkumppaneita ovat monenlaiset yritykset, hyvinvointialueet, kunnat ja järjestötoimijat.
Sairaanhoitajatutkinto perustuu Euroopan unionin ammattipätevyysdirektiiviin, joka määrittelee yleissairaanhoitajan ammatillisen pätevyyden, koulutuksen sisällön ja laajuden, sekä valtakunnallisiin sairaanhoitajan ammatillisiin osaamisvaatimuksiin.
Sairaanhoitajan (AMK) tutkinto on 210 opintopistettä. Sairaanhoitajakoulutuksen opinnot muodostuvat LABin yhteisestä ydinosaamisesta, ammatillisesta ydinosaamisesta ja täydentävästä osaamisesta. Täydentävään osaamiseen voit valita sairaanhoitajakouluksen opintoja, monialaisia väyläopintoja tai muuta omaa ammatillista kasvuasi tukevia opintoja.
LABin yhteinen ydinosaaminen, 15 opintopistettä.
Ammatillinen ydinosaaminen, 165 opintopistettä, josta harjoittelua 90 opintopistettä.
Tutkintosi antaa sairaanhoitajan (AMK) pätevyyden, joka on alempi korkeakoulututkinto. Sairaanhoitajan ammattinimikettä saa käyttää sairaanhoitajan tutkinnon suorittanut henkilö. Sairaanhoitaja on laillistettu ammattihenkilö. Sosiaali- ja terveysalan toimintaa valvoo Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira).
Koulutus antaa EU-direktiivien mukaisen sairaanhoitajan pätevyyden, mikä mahdollistaa sinulle mielenkiintoisia työskentelymahdollisuuksia myös ulkomailla.
Ammattikorkeakoulututkintoon kuuluu 15 opintopisteen laajuinen opinnäytetyö, jossa voi painottaa tutkimuksellista tai toiminnallista otetta.
Opinnäytetyö laajentaa ja syventää ammattiosaamistasi ja antaa monipuolisia valmiuksia toimia alan kehittämistehtävissä. Opinnäytetyö kehittää tiedonhankinta- ja ongelmaratkaisutaitojasi sekä kokonaisuuksien hahmottamista ja se voidaan toteuttaa työelämän toimeksiantona tai kehittämishankkeessa.
Opinnäytetyö voidaan tehdä yksilö-, pari- tai ryhmätyönä ja siihen kuuluu kirjallinen osio. Parhaimmillaan opinnäytetyö toimii ponnahduslautana työelämään.
LAB on kansainvälinen ammattikorkeakoulu. Meillä on maailmanlaajuisesti satoja yhteistyökorkeakouluja, joiden kanssa järjestämme vaihto-ohjelmia sekä kehitämme koulutustamme.
Monet LABin opiskelijat lähtevät vuosittain ulkomaille joko harjoitteluun tai opiskelemaan. Osassa koulutuksistamme on mahdollisuus myös kaksoistutkinnon (double degree) suorittamiseen. Kaksoistutkinnon suorittanut saa tutkinnon sekä LABista että ulkomaalaisesta yhteistyökorkeakoulusta.
LABiin saapuu vuosittain lukuisisia opiskelijoita ympäri maailmaa, joten opiskelu on aidosti kansainvälistä, vaikka ei ulkomaille lähtisikään.
LABissa opiskelijat pääsevät tekemään yhteistyötä yritysten ja työyhteisöjen kanssa jo opintojen aikana. Opintoihin voi kuulua esimerkiksi suoraan oman alan työnantajille tehtäviä projekteja ja harjoitustöitä.
Erilaiset oppimisympäristöt, kuten opiskelijoiden osuuskunnat, vahvistavat kytköksiä aitoon vuorovaikutukseen työelämän kanssa koko opintojen ajan. LAB-ammattikorkeakoulu tekee tiivistä yhteistyötä samaan korkeakouluyhteisöön kuuluvan LUT-yliopiston kanssa.
LAB on työ- ja elinkeinoelämän innovaatiokorkeakoulu, mikä näkyy muun muassa työelämäläheisissä tutkinnoissa ja alueita palvelevassa tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa (TKI). Toimintamme ydin on kestävän, vastuullisen ja uudistavan kasvun tukeminen aineettoman arvonluonnin, monikäyttöisten materiaalien ja ihmisten hyvinvoinnin kautta.
Sairaanhoitajana sinulla on tarjolla laajasti erilaisia uramahdollisuuksia ja työllistymisnäkymäsi ovat erinomaiset.
Sairaanhoitajana työskentelet yhteistyössä muiden asiakkaan/potilaan hoitoon osallistuvien asiantuntijoiden kanssa ja toimit oman alasi asiantuntijana moniammatillisissa työryhmissä sosiaali- ja terveysalan palveluissa sekä julkisella puolella että yksityissektorilla ja järjestöissä. Voi työskennellä esimerkiksi terveyskeskuksissa, sairaaloissa ja erilaisissa palveluasumisen muodoissa, yhdistyksissä, vammaisjärjestöissä ja säätiössä sekä yrittäjänä.
Sairaanhoitajana voit toimia myös erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä kehittämisprojekteissa asiantuntijatehtävissä.
Sairaanhoitajan (AMK) tutkinnon jälkeen voit hakea opiskelemaan sosiaali- ja terveysalan ylempää AMK-tutkintoa. Ylempiin AMK-opintoihin hakevalta odotetaan myös oman alan työkokemusta. Voit myös hakea yliopistoon maisteriopintoihin.