Tekniikka

Opiskele insinööriksi tai rakennusmestariksi Lahdessa, Lappeenrannassa tai verkossa! AMK- ja YAMK-koulutuksia on tarjolla sekä suomeksi että englanniksi. Voit opiskella tekniikkaa päivä- tai monimuotototeutuksena tai verkko-opintoina. Valitse opiskelumuodoista sinulle sopivin. Löydä oma urapolkusi opiskelemalla kiertotalouden ratkaisujen kehittäjäksi, rakentamisen ammattilaiseksi tai teknologian ja teollisuuden asiantuntijaksi.

Puutekniikan opiskelija Marko Aalto puutekniikan laboratoriotilassa kuvattuna.

Puutekniikan opiskelijat rakentavat puuveneen alusta loppuun

”Insinöörin täytyy ymmärtää, mitä puusta voi tehdä ja miten se käyttäytyy eri olosuhteissa. On aivan eri asia nähdä kuva puun rakenteesta ja muodosta teoriassa kuin työstää puuta käytännössä ja huomata, että tältä se tuntuu ja näin se toimii”

Kiertotalouden ratkaisujen kehittäjä

Työelämässä on kasvava kysyntä kiertotalouden ja vastuullisen kehittämisen osaajille. Materiaaleille haetaan kekseliästä uudelleenkäyttöä. Biomateriaalien merkitys kasvaa. LABista valmistut biopohjaisten materiaalien osaajaksi, oletpa kiinnostunut puusta, elintarvikkeista, biokuiduista tai systeemisten ratkaisujen rakentamisesta. Kiertotalousosaajistamme kilpaillaan kansainvälisesti.

AMK-tutkinnot

Insinööri | Biomateriaalit ja elintarviketeknologia

AMK-tutkinto
Lähiopinnot
Lahti

Insinööri | Puutekniikka

AMK-tutkinto
Lähiopinnot
Monimuoto-opinnot
Lahti
Verkkokampus

Insinööri | Ympäristöteknologia ja kiertotalouden ratkaisut

AMK-tutkinto
Monimuoto-opinnot
Lahti
Verkkokampus

Laboratorioanalyytikko

AMK-tutkinto
Monimuoto-opinnot
Lahti
Lappeenranta
LAB Industrial Information Technology

Bachelor of Engineering | Industrial Information Technology (AMK)

AMK-tutkinto
Lähiopinnot
Lahti
LAB Sustainable Solutions Engineering

Bachelor of Engineering | Sustainable Solutions Engineering (AMK)

AMK-tutkinto
Lähiopinnot
Lahti
LAB Industrial Mechanical Engineering

Bachelor of Engineering | Industrial Mechanical Engineering (AMK)

AMK-tutkinto
Lähiopinnot
Lappeenranta

YAMK-tutkinnot

LAB Circular Economy Solutions

Master's Degree Programme in Circular Economy Solutions (YAMK)

Ylempi AMK-tutkinto
Verkko-opinnot
Verkkokampus

Rakentamisen ammattilainen

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinöörit ovat tärkein ammattikunta kestävän ja puhtaan elinympäristön luomisessa ja uudistamisessa. Rakennusalan arvoketjuissa huomioidaan suunnittelu, rakentaminen ja käyttö. Rakennettu ympäristö mahdollistaa ihmisen ja yhteisöjen hyvinvoinnin ja kehittymisen. Koulutamme osaavimmat ammattilaiset sekä talonrakentamiseen että yhdyskuntien suunnitteluun.

AMK-tutkinnot

Insinööri | Kestävä kaupunkisuunnittelu

AMK-tutkinto
Monimuoto-opinnot
Lahti
Verkkokampus

Insinööri | Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka

AMK-tutkinto
Lähiopinnot
Lappeenranta

Rakennusmestari | Rakennusalan työnjohto

AMK-tutkinto
Monimuoto-opinnot
Lappeenranta
Verkkokampus
LAB Sustainable Construction Technology

Bachelor of Engineering | Sustainable Construction Technology (AMK)

AMK-tutkinto
Lähiopinnot
Lahti

Teknologian ja teollisuuden asiantuntija

Teollisuus uusiutuu ja tarvitsee uusia osaajia. Kantavia teemoja ovat vihreä siirtymä ja aineeton arvonluonti. Jos sinua kiinnostaa työskentely moderneissa laboratorioympäristöissä ja alan yrityksissä, tämä on valintasi. Saat valmiudet työskennellä asiantuntijatehtävissä tulevaisuuden teknologioiden parissa. Yritysyhteistyömme rakentaa sillan työelämän asiantuntijaksi jo opintojen aikana.

AMK-tutkinnot

Insinööri | Konetekniikka

AMK-tutkinto
Lähiopinnot
Verkko-opinnot
Lahti
Lappeenranta
Verkkokampus

Insinööri | Sähkö- ja automaatiotekniikka

AMK-tutkinto
Lähiopinnot
Lahti
Lappeenranta

Insinööri | Tieto- ja viestintätekniikka

AMK-tutkinto
Verkko-opinnot
Verkkokampus

YAMK-tutkinnot

LAB Technological Transformation Leadership

Master's Degree Programme in Technological Transformation Leadership (YAMK)

Ylempi AMK-tutkinto
Verkko-opinnot
Verkkokampus

Muut YAMK-koulutukset

Moderni johtajuus (ylempi AMK)

Ylempi AMK-tutkinto
Verkko-opinnot
Verkkokampus

Muu koulutustarjonta

Avoin AMK

Avoimen ammattikorkeakoulun tekniikan opintojaksot. 

Täydennyskoulutus

Tarjoamme räätälöityjä täydennyskoulutus- ja valmennuspaketteja kaiken kokoisille yrityksille ja yhteisöille. 

Kaikki koulutukset

Tutustu koko tekniikan alan koulutustarjontaan. 

Student of LAB University of Applied Sciences.

Hae opiskelemaan LABiin

Hakuaika:

  • Englanninkieliset AMK-koulutukset 1.11.–31.3.
  • Suomenkieliset koulutukset 10.–24.3.

Näin haet yhteishaussa

Yhteishaussa hakeminen tapahtuu Opintopolku.fi -palvelussa. Hakemus tulee jättää viimeistään viimeisenä hakupäivänä klo 15. Voit merkitä hakemukseen enintään kuusi hakutoivetta. Yhteishaussa on eroja ensimmäisen ja toisen hakuajan välillä, joten tutustuthan ohjeisiin huolella!

Laptop and a light green wall.
LAB Restart – käynnistä opintosi uudelleen

Hei melkein valmis insinööri! Suorita kesken jäänyt insinööri (AMK) -tutkintosi loppuun LAB-ammattikorkeakoulussa.

Tattooed people pulling laptop on a light beige background.
Muut hakuvaihtoehdot

Voit hakeutua LABiin opiskelemaan myös siirtohaun tai avoimen AMK:n polkuopintojen avulla.

Food Pilot Plant, LAB-ammattikorkeakoulun kasvipohjaisten tuotteiden tuotekehitysympäristö

LAB aloittaa laboratorioanalyytikkojen kouluttamisen

Tekniikan alan laboratorioanalyytikot (AMK) edistävät vihreää siirtymää tehostamalla sivuvirtojen kierrätystä, tutkimalla uusia materiaaleja ja parantamalla energiatehokkuutta. Koulutukseen voi hakea vuoden 2026 yhteishaussa.

Hakijapalvelut

Suomenkielinen tutkintokoulutus

AMK-tutkinnot

  • 040 480 9970 tai 044 708 1385
  • hakijapalvelutatlab [dot] fi (hakijapalvelut[at]lab[dot]fi) 

YAMK-tutkinnot

  • 050 440 4317
  • hakijapalvelutatlab [dot] fi (hakijapalvelut[at]lab[dot]fi) 

Englanninkielinen tutkintokoulutus

Englanninkieliset AMK-tutkinnot

Englanninkieliset YAMK-tutkinnot

  • 050 440 4317
  • admissionsatlab [dot] fi (admissions[at]lab[dot]fi)

Tilaa hakijan uutiskirje

Tilaa hakijan uutiskirje ja saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen ja valintaan liittyvissä asioissa.