Muotoiluinstituutin kevätnäyttely avautuu 14.5.2024

Kuva
KOE24-näytöksen mainoskuva
LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin vuosittainen kevätnäyttely esittelee jälleen taidetta ja muotoilua Lahdessa. Kevätnäyttely24 levittäytyy sekä Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvaan että kauppakeskus Trioon. Lisäksi KOE-muotinäytös järjestetään osana kevätnäyttelyä.

Kevätnäyttely24 edustaa LABin Muotoiluinstituutin monipuolista osaamista kooten yhteen hiljattain valmistuneita töitä eri alojen ja vuosikurssien opiskelijoilta. Kevätnäyttelyyn on valittu yksin tai ryhmässä toteutettuja teoksia yhteensä 108 opiskelijalta. Muotoiluinstituutin henkilökunnasta koostuva tuomaristo on arvostellut teokset.

Kevätnäyttely24 on esillä Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvassa ja kauppakeskus Triossa. Tulevan näyttelyn teemana on sirkulaarisuus, joka näkyy paitsi opiskelijoiden teoksissa mutta myös koko näyttelyarkkitehtuurissa esimerkiksi kierrätysmateriaalien hyödyntämisenä. Näyttelyssä käytetyt materiaalit ovat kierrätettyjä tai kierrätettävissä, ja kaikki materiaali tullaan näyttelyn jälkeen uusiokäyttämään.

“Kevätnäyttelyn teema on erittäin ajankohtainen. Kestävyyskysymysten kanssa kamppaileva maailma vaatii ennennäkemättömiä ratkaisuja. Opiskelijamme, jotka ovat tunnettuja luovuudesta ja tulevaisuuteen suuntautuneesta ajattelusta, ovat avainasemassa muutoksessa selviytymisessä”, Muotoiluinstituutin johtaja Tytti-Lotta Ojala kertoo.

Kevätnäyttely itsessään toimii oppimisalustana, sillä koko näyttely tehdään lähes opiskelijavoimin aina visuaalisesta ilmeestä näyttelyarkkitehtuuriin ja markkinointiviestinnän materiaaleihin saakka. Tänä vuonna näyttelyn yhteydessä julkaistaan myös opiskelijoiden luoma lehti, jonka osana on kevätnäyttelyn kaikki työt esittelevä katalogi.

KOE-näytös täyttää 10 vuotta

Suosittu puettavan muotoilun KOE-näytös järjestetään Lahdessa ja Helsingissä. Lahden kaupungintalolla KOE24-näytös tahdittaa näyttelyn avajaisia 16.5., ja Helsingin näytös pidetään 28.5. L3-makasiinissa osana suomalaisen vaatesuunnittelun parhaimmiston yhteen kokoavaa Fashion in Helsinki -tapahtumaa. 

KOE-näytöksessä nähdään valmistuvien opiskelijoiden lopputyömallistoja sekä toista ja kolmatta vuotta puettavaa muotoilua opiskelevien töitä. Muotoiluinstituutin vastuullisen muotoilun näkökulma näkyy suunnittelussa muun muassa kangasjätteen minimointina. Kyseessä on myös juhlavuosi, kun KOE-näytös täyttää 10 vuotta.

“Tapahtumana näytös on muuttunut vuosien varrella isommaksi ja merkittävämmäksi. Vaatteet luonnollisesti pääsevät parhaiten esiin näytösmuodossa, mutta yhtä tärkeää on näyttää vastuullisen muotoilun mahdollisuuksia ja esitellä tutkivan suunnittelun otetta. Meiltä valmistuneet muotoilijat voivat sijoittua laaja-alaisesti erilaisiin rooleihin vaatealla, vaikkapa vastuullisuusasiantuntijoiksi”, alusta asti KOE-näytöksiä koordinoinut Muotoiluinstituutin lehtori Susanna Björklund sanoo.

Kevätnäyttely 14.5.–2.6.2024:

  • Trio: ma-la 10–18, su 11–18
  • Malvan aukioloaikoina: ma kiinni, ti & to-su 10–18, ke 10–20
  • KOE-näytös (Hki): 28.5. klo 19

Ohjelmaa voi seurata myös Instagramissa:

Lisätietoja:

Tytti-Lotta Ojala, Kevätnäyttely24, +358 50 514 8222, anniina [dot] harjapaaatlab [dot] fi (tytti-lotta[dot]ojala[at]lab[dot]fi) 

Susanna Björklund, KOE24-näytös, +358 44 708 5192, susanna [dot] bjorklundatlab [dot] fi (susanna[dot]bjorklund[at]lab[dot]fi) 

Tilaa uutiskirje!

» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa. 

» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.

Sijainti