LABin ja LähiTapiolan yhteistyöstä syntyi opintojakso, joka ensi vuonna on tarjolla kaikille Suomen AMK-opiskelijoille
LAB ja LähiTapiola ovat työstäneet tammikuusta lähtien uutta Asiantuntijana vakuutusalalla -opintojaksoa. Opintojakson suorittaminen antaa kattavan käsityksen vakuutusalan töistä sekä tarjoaa LABin opiskelijoille mahdollisuuden tutustua vakuutusalaan jo opiskeluaikana. LähiTapiola on tarjonnut opintojakson käyttöön ajankohtaista materiaalia ja käytänteitä jokapäiväisestä arjesta.
”Vakuutusala on perinteisesti nähty melko jäykkänä toimialana, jonka monipuolisia työmahdollisuuksia ei tunneta kovin hyvin. Työelämään vaikuttavat muutostrendit, kuten digitalisaatio ja asiakaskokemuksen merkityksen kasvu, vaikuttavat merkittävästi myös vakuutusalaan ja siihen, minkälaiseksi tulevaisuuden työ muotoutuu. Elämänturvayhtiönä haluamme olla aktiivisesti edistämässä ymmärrystä siitä, kuinka mielenkiintoisia ja monipuolisia mahdollisuuksia uudistuva ala tarjoaa. Haluamme kannustaa uusia osaajia tälle mielenkiintoiselle ja kehittyvälle alalle”, sanoo aluejohtaja Pia Kivelä LähiTapiola Vellamosta.
LAB on puolestaan tuonut LähiTapiolan tuottaman materiaalin rinnalle pedagogista näkökulmaa ja uusia tapoja osoittaa opiskelijan osaamisen kehittymistä. Opintojakson aikana opiskelija tutustuu vakuutustoimialaan, vakuutustuotteisiin sekä alan asiantuntijatyötä tekevältä vaadittaviin ominaisuuksiin. Opintojakso on kuluvan syksyn ajan tarjolla LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijoille, mutta ensi keväästä alkaen opintojakso on tarjolla myös muiden ammattikorkeakoulujen opiskelijoille CampusOnlinen.fi-sivuston kautta. Näin ajankohtaista vakuutusalan osaamista voidaan tarjota myös muualla Suomessa.
”Ammattikorkeakouluopiskelijat odottavat opintoihinsa sisältyvän mahdollisimman ajankohtaisia ja omaa ammattitaitoa kehittäviä opintoja. Yrityksen kanssa yhteistyössä toteutettavalla opintojaksolla pystytään vastaamaan tähän tarpeeseen uudella tavalla”, kertoo lehtori Sami Heikkinen LAB-ammattikorkeakoulusta.
Lisätietoja:
Sami Heikkinen, LAB-ammattikorkeakoulu
sami [dot] heikkinenlab [dot] fi (sami[dot]heikkinen[at]lab[dot]fi), 044 708 1820
Pia Kivelä, LähiTapiola Vellamo
pia [dot] kivelalahitapiola [dot] fi (pia[dot]kivela[at]lahitapiola[dot]fi), 040 561 1778
Tilaa uutiskirje!
» LABin uutiskirje tarjoaa uusimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa.
» Hakijan uutiskirjeestä saat sähköpostiisi ajankohtaiset tiedot ja vinkit hakemiseen sekä valintaan liittyvissä asioissa.